Syöte
Iso-Syöte on Suomen eteläisin tunturi. Sillä on korkeutta 430m ja huipulta voi kuulemma nähdä keskiyön auringon näin lähellä juhannusta.
Syötteen ruuhka-aika painottuu talvelle, jolloin paikka toimii laskettelukeskuksena. Kesällä sesonki alkaa vasta juhannuksena. Kevät ja alkukesä ovat siis väliaikaa. Rinteessä on paikoitellen lunta muistona talven riemuista. Joet tulvivat ja patikkareitit ovat kosteita. Ravintolat ovat kiinni ja parkkipaikat tyhjiä. Kauppaa pitävä agentti Hank Shraderin näköinen mies valitteli asiakkaiden vähyyttä.
Toisaalta kansallispuisto tarjoaa retkeilijälle näihin aikoihin rauhaa ja hiljaisuutta. Luonto on jo vihreää, eikä hyttysiä vielä ole. Ne osuudet, jotka Syötteen monista patikkareiteistä näin, olivat täysin kulkukelpoisia.
Laavut ja tuvatkin olivat erinomaisesti huollettuja. Vietin ensimmäisen yön Anninkosken tuvalla, 1,5km luontokeskuksesta UKK-reittiä pitkin. Tupa oli siisti, puita runsaasti ja kirves terävä.
Patikoin ja kuvasin hieman, sekä uskalsin jopa kastautua joessa. Mutta lähinnä lepäsin. Tuuli rauhoittui vihdoin, ja ajatukset sen myötä. Valaistumattoman mieli matkii ympäristöään.
Piilosta.
Pitkospuita UKK-reitillä.
Toisen yön vietin luontokeskuksesta saamani vinkin perässä Lauttalammen laavulla. Korkean harjun rinteeltä oli upea näköala tyynelle korpilammelle. Vaikka lepopaikka oli patikkareitin varrella ja autollakin saavutettavissa, ei laavulla näkynyt muita. Vain yksi kalastaja kävi vastarannalla pyytämässä saalista. Edellinen vieraskirjamerkintä oli yli kahden viikon takaa.
Lauttalammen laavu.
Itse lampi.
Säästyin Syötteen luontokeskuksessa raekuurolta.