Leivonmäki
Leivonmäen kansallispuistoon pääsee pikitietä pitkin useasta eri suunnasta, joten se soveltuu hyvin retkipyöräilyyn. Kunhan ei kysy ajo-ohjeita Google Mapsilta, joka jotenkin löytää ja vieläpä suosittelee huonointa mahdollista sisääntuloreittiä pehmeähiekkaista ja polkemiskelvonta Hevosojantietä pitkin.
Google vihaa pyöräilijöitä. Olen varma siitä. Kerta toisensa jälkeen joudun pettymään Mapsin ohjeisiin. Joko käännyn takaisin jonkin hopeakaivoksen tai armeija-alueen puomilta ja varoituskyltiltä. Tai kiroillen talutan jotain uraa, jonka hartain toive on saada ylennys kinttupoluksi. Silti jostain syystä aina palaan käyttämään Google Mapsia. En tiedä miksi.
Kesä on ohi. Sää oli viileä ja harmaan pilvinen. Maisema oli itse asiassa niin väritön, että otin pelkkiä mustavalkokuvia. Repovedellä taisi olla vuoden viimeinen nautittava uintireissu - Leivonmäen Harjujärvi oli pari päivää myöhemmin jo huomattavasti viileämpi.
Syksyn ensimmäiset koleat päivät taisivat pitää ihmiset kotonaan. En nimittäin nähnyt koko aikana puistossa yhtään ihmistä. Mieleen palasi Syötteen kansallispuiston autiot laavut alkumatkasta. Hienotkin paikat ovat tyhjillään jos keli ei inspiroi.
Kävin Lintuniemen laavulla makkaranpaistossa.
Aivan yksin en sentään ollut. Rantakäärmeitä näkyi taas, tällä kertaa kaksi kappaletta. Ensin yksi sujahti kallion rakoon järven rannalla valokuvia etsiessäni. Toinen samanlainen pötkötti makkarana keskellä harjutietä ja pyöräni ajosuuntaa.
Oli sekunnin kymmenyksestä kiinni etten ajanut päälle. Ainoastaan salamannopeat refleksit pelastivat matelijan renkaan alle jäämiseltä. Ei tietenkään minun, vaan sen käärmeen. Itse reagoin tilanteeseen yhtä nopeasti kuin tervaan uponnut laiskiainen.