Kämppäkaverin rapinat

Tänään heräsin jo ennen kuutta. Ulkona piisaisi pimeää vielä muutamia tunteja, mutta niin vain oli otsalamppu sytytettävä ja kömmittävä makuupussin lämmöstä tuvan aamuviileään. Hetkeä aikaisemmin olin kolauttanut nyrkillä muutaman kerran hirsiseinään. Kämppäkaverin rapina oli kuulunut sen verran voimakkaalta ja läheltä, että olin siihen herännyt. Ja tällä kertaa kyse ei ollut kaksijalkaisesta vaeltajatoverista.

Olen suhtautunut kansallispuiston tuvissa ”asuviin” jyrsijöihin suurella ymmärryksellä. Meillä on ollut kirjoittamaton sääntö, että minä käytän tupaa päiväsaikaan ja he saavat temmeltää yöaikaan, kunhan eivät häiritse untani. Muutaman kerran olemme kohdanneet valoisan aikaan ja jonkun niskoittelijan olen joutunut kantamaan kämpästä uloskin. Listimään en heitä ole alkanut vaan enemmän antanut ymmärtää, josko herra / neiti voisi poistua oma-aloitteisesti penkiltä, liesitasolta jne. Loppujen lopuksi minähän olen vain käymässä heidän elinympäristössään.

Yllä oleva kämppälaki lienee myöhempää perua kuin ilmoitettu 1924 ja ilmeisesti tehty hieman pilke silmäkulmassa.

Sopimukseemme on kuulunut myös, ettei toisten tavaroihin kajota. Sama periaate on pätenyt jo viime vuosisadalla metsäkämpillä. Selkeät pelisäännöt helpottivat ahtaissa olosuhteissa toimimista ja elämistä. Valitettavasti on kuitenkin todettava, että kämppäkaverini ei ole ihan tätä ymmärtänyt. Löysin nimittäin myyrän papanoita rinkkani päältä. Sulan maan ja ruuhka-aikaan jätän rinkkani kämpän seinustalle, mutta nyt pakkasilla olen ottanut sen sisään. Tilaakin on, kun kämpillä ei muita kulkijoita juuri ole.

Edellispäivänä vietin välipäivää ja siivosin kämppää. Lakaisin lattiat ja tyhjensin tuhkat kaminasta…iloiseksi yllätyksekseni seassa ei ollut yhtään alumiiniroskaa. ”Keittiön” hyllyltä lakaisin pois papanat ja keräsin sinne kuulumattomat roskat. Älkää jättäkö mitään ruokaa kämpille. Sinne hyvää hyvyyttään jätetyt pähkinäpussit ja nuudelipaketit ovat juuri niitä syitä, miksi jyrsijät viihtyvät tuvissa ja oppivat sieltä löytämään ruokaa. 

Hyvä ennaltaehkäisevä tapa on pyyhkiä pöydältä leivän murut. Pöydälle ei kannata, eikä myöskään avonaisiin rinkkoihin, jättää mitään syötäväksi kelpaavaa. Onpa joku otsalampun sytytettyään huomannut viiksiniekan tyytyväisenä puputtavan pöydälle unohtuneita puurohiutaleita tai leipäpussia.

Kämpän puunauksen viimeistelin pesemällä kaasulieden ”kaukalon”, johon oli läikkynyt ruokaa keitettäessä ja sen jälkeen sitä nautittaessa jääneitä papanoita. Hella kiilteli kuin erätauolla jäädytetty kiekkokaukalo ja lähdin lumikenkäretkelle. Vaan kuinka ollakaan, kun palasin parin tunnin päästä takaisin, oli kaukalo jälleen ”korkattu” pienillä papanoilla. Muista siis sulkea lieden kansi, jos sellainen on olemassa. 

Mutta näin se yhteiselo kämpillä etenee, vuorovedolla.