Reissumiehen keittiössä
Lähden reissuun kaasukeittimellä, missä on 1,5 litran kattila. Lisäksi otan mukaan pienen nuotiokattilan jotta voin tarvittaessa valmistaa ruokaa tulilla. Osittain em. valinnoista johtuen olen suunnitellut ruokahuollon siten, että pärjään pääsääntöisesti keitetyllä vedellä ja lyhyillä valmistusajoilla. Rinkassa tilaa on rajoitetusti ja noin parin viikon eväät pitää saada kerralla mahtumaan mukaan. Tämä tarkoittaa kuivattua ja mahdollisimman kevyttä ruokaa.
Aamupalaan kuuluu puuroa, leipää, voita, juustoa, meetvurstia, kahvia ja super-c-vitamiinia. Lisäksi marjoja, jos maastossa on niitä saatavana.
Lounas hoituu “kuuman kupin”, leivän ja voin voimin. Joskus päälle kulaus kahvia. Kahvia on sekä tavallista, että pakurikahvia. Niitä terästän tarvittaessa pakurikääpäuutteella ja kahvikermajauheella. Joillekin reissuille otan mukaan Instant-pakuria kuumaksi juomaksi.
Välipalaksi minulla on Puhdistamon Puhdassnack- ja raakasuklaapatukoita. Ne havaitsin toimiviksi viime syksyn vaellusreissulla Santiago de Caminolla ja olivat selvä valinta sadan päivän reissullekin. Lisäksi rinkassa on pähkinä-rusinasekoituksia.
Päivälliseksi on yleensä hieman tuhdimpia pataruokia; pastaa, riisiä tai perunamuussia. Mukana on kuivattua jauhelihaa ja kasviksia joilla jatkan valmiita patapusseja.
Iltapalaksi leipää, voita, juustoa, meetvurstia, kahvia ja joskus keksejä.
Iso osa ruoka-aineista on jauheina ja ne olen pakannut litteisiin, muovisiin (viina)pulloihin jotka ovat keveitä ja kestäviä. Uudestaan suljettavat muovipussit tuppaavat toisinaan rikkoutumaan ja myös annostelu pulloista on kätevää.