Oodi pitkospuille

Eilinen oli vaellushistoriani yksi rankimmista päivistä…matkaa tuli lähes 30 km. Enkä kyllä muista, koska olisin ollut rinkka selässä aamulla klo 7.45. Tahvon tuvalta Mantoselkään minne saavuin iltakuudelta, 10 tunnin tarpomisen jälkeen.

Muutenkin matkaa on kertynyt yllättävän paljon…lähtöpaikka on Karapulju (kartan keskivaiheella) ja nyt siis Mantoselässä. Perjantaina pitäisi olla Nuortissa, Haukinivan P-paikalla.

Jaurujoen ylitys oli virkistävä kokemus. Edellispäivän sateet olivat nostaneet veden pintaa parikymmentä senttiä…kulkijan mukaan vettä oli aikaisemmin ollut hieman yli polveen, nyt piti bokserien lahjettakin jo nostaa. Harmi kun ei tullut videota tuosta ylityksestä.

Jaurun ylityksen jälkeen maisemat vaihtuivat kosteisiin kynttiläkuusikkometsiin ja suomaisemiin. Suunnistus oli melko helppoa, sillä reitti seuraili vanhaa ja ränsistynyttä poroaitaa. Aita lienee samalta ajalta, kuin lainaksi saamani kartta…itänaapurikin oli karttaan merkitty vielä Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitoksi SNTL eli CCCP 😊 Kiitos kartan lainasta Särpälle.

Jos osaisin, tekisin oodin pitkospuiden menneille tekijöille. Niin paljon puupolku helpottaa kairassa kulkijan matkaa. Yksi pieni plumsahdus tosin sattui. Parhaat päivänsä nähnyt lankku katkesi hennon olemukseni alta ja toinen jalka vetiseen suohon ja päinlasku naama edellä vaivaiskoivikkoon. Pikkuhiljaa sain punnerrettua itseni ylös. Vauriot jäivät pieniksi; kädessä olleet silmälasit ovat nyt hieman solmussa. 

Tätä kirjoittaessa, seuraavan aamun auringonpaisteessa, eilinen raskas taival jo hieman hymyilyttää. Kohta rinkka selkään ja täältä Mantoselästä kohti Kemihaaraa. Odotettavissa soistuvaa maata ja toivottavasti niitä pitkospuitakin.