Lemmenjoen pororuhtinaan tilalla
Lemmenjoen rannalla on uskomattoman hiljaista. On heinäkuun alku ja kesä kukkeimmillaan. Täytyy oikein pinnistää, että kuulisin jotain… sateen hiljainen ropina ja hyttysen ininä vuorottelevat.
Istun Kaapin Jounin tilan tuvassa ja ikkunasta avautuu näkymä Lemmenjoen vastarannalla kohoavalle Joenkielinen-tunturille. Sen huippu kohoaa kivikkoisena ja jylhänä reilun 530 metrin korkeuteen. Lemmenjoen kansallispuiston porttina toimivaan Njurgulahden kylään on joen alavirtaan matkaa jonkin verran. Ylävirtaan suunnatessa vastaan tulisivat maamme suurimmassa kansallispuistossa sijaitsevat kultamaat.
Kaapin Jounin alias Jouni Aikion vaatimaton talo on seissyt Lemmenjokeen viettävän rinteen kumpareella jo pitkälti toistasataa vuotta. Täältä on aikoinaan myös seurattu Lemmenjoen kultaryntäystä ja tarvittaessa majoitettu sekä ruokittu kultamaille menevät tai sieltä palaavat palstanvaltaajat. Museoitu tila kuuluu nykyään Lemmenjoen kansallispuistoon ja siihen pääsee tutustumaan paikallisten matkailuyrittäjien kautta.
Kaapin Jouni (1875-1956) oli aikansa kuuluisimpia saamelaisia ja alueen pororuhtinas. Hänen asuinkenttänsä on nykyään suojeltu ja arvokas kulttuurihistoriallinen kohde. Rakennuskokonaisuus kertoo monimuotoisesta saamelaisesta elämäntavasta, vaiheesta jossa alettiin siirtyä liikkuvasta paimentolaisuudesta kiinteään asumiseen.
Tuvan päätyikkunasta voisin tuijotella loputtomiin kohti Lemmenjokea. Rakennus on sopivan ylhäällä rinteessä ja täältä näkee mainiosti Sotkajärvelle. Se on Lemmenjoen leveä, järvimäinen laajentuma. Ei nyt kovin leveä, mutta riittävä nimen ansaitsemiseen.
Aamukahvia juodessa voisi melkeinpä kellon tarkistaa, kun ensimmäinen vuorovene Njurgulahdesta ohittaa Kaapin Jounin asuinkentän. Vene on menossa aikataulun mukaisesti kohti Ravadasjärveä ja Kultahaminaa. Kymmentä yli kymmenen tänäkin aamuna.
Kaapin Jouni lienee ottanut tuvassaan vastaan monenmoista kulkijaa kullan etsijöistä ja lehtimiehistä aina elokuvan tekijöihin ja valtion päämiehiin. Hän esiintyi aikoinaan mm. Suomen Kuvalehden kannessa, vieraili Helsingissä tapaamassa presidenttiä ja pääministeriä sekä avusti ohjaaja Erik Blombergiä Valkoinen peura –elokuvan kuvauksissa. Kerrotaan Kekkosenkin vierailleen vastavuoroisesti muutaman kerran Kaapin Jounin luona, liekö kahvitellutkin tässä tuvassa? Kaapin Jounin tapaamista merkkihenkilöistä on tuvan seinällä muistoina mustavalkoisia valokuvia kehyksissään. Aikamoinen aikansa julkkis.
Pilvinen ja hieman sateinen päivä kääntyy lämpimän poutaiseksi iltaa kohden ja ryhdyn saunan lämmitykseen. Kuivat kelopölkyt halkeavat saunan uuniin mentäviksi haloiksi melko pienellä vaivalla.
Kuivan puun ja tervaksen miellyttävä tuoksu sekoittuvat toisiinsa. Lähteestä tulevalla vedellä täytän saunan padan. Voisiko elämä tuntua vielä mukavammalta kuin nyt, lämpimänä kesäiltana, tummaa savua tupruttavan vanhan saunan portailla?
Asuinkentällä on kaksikin saunaa. Kaapin Jounin aikainen vanhempi sauna sijaitsee alempana rinteessä ja lähempänä jokirantaa. Myöhemmin se toimi agregaattisuojana ja nykyään se on kesät lampaiden karsina. Mustaksi patinoituneet seinät kertovat vuosikymmenten ahkerasta saunomisesta.
Toinen sauna sijaitsee lyhyen matkan päästä tuvasta. Ihan tuore ei ole sekään, vaan huokuu omaa, menneen ajan romantiikkaa. Pukuhuoneessa riippuu muutaman vuosikymmenen takaa oleva maisemataulu. Löylyn seinät ovat patinoituneet ja ajat sitten vuodattaneet viimeiset pihkat hirsistään.
Löylyt ovat pehmeät mutta riittävän napakat. Lajusta pukkaa, sanoisi kaverini Saimaan rannalta. Ja totta, hiki punkee pintaan pyytämättä ja huomaamatta. Saunankin ikkunasta näkee joelle ja töyräällä nököttävän pylväsaitan. Se lienee toiminut perheen ruokavarastona.
Muutaman löylykierroksen jälkeen kuivaan itseni ja hiippailen pihaniityn poikki tupaan. Jään miettimään, koska viimeksi olenkaan paljain jaloin tepastellut saunapolun iltakasteisella ruoholla ja sammaleella. Joka tapauksessa se tuntuu hyvältä ja jään matkalla katselemaan tyynen kesäyön maisemia. Hiljaisuutta pohjoisen yöttömässä yössä. Hyttysarmeijasta huolimatta.
Kirjoittaja oli lammaspaimenena Kaapin Jounin tilalla Lemmenjoen kansallispuistossa.