Vinkkejä revontulikuvaukseen

Harvat kokemukset ovat yhtä mykistyttäviä kuin revontulien kokeminen kaikessa komeudessaan. Näky ei kyllästytä koskaan ja hyvän valokuvan saaminen vielä moninkertaistaa tunteen. Tämän oppaan tarkoitus on kertoa miten revontulia kuvataan ja siten auttaa kokemaan näitä onnistumisen hetkiä.

Huom: jos luet tätä elämäsi ensimmäiseen revontuliretkeen valmistautuessa, suosittelen kameran jättämistä laukkuun. Ainakin aluksi. Ensimmäiset kuvat eivät luultavasti kaikelta innostukselta onnistu, ja voi olla parempi keskittyä itse kokemukseen. Kameran kanssa näprätessä saattaa muuten unohtaa nauttia itse näytöksestä.

Tässä siis omia vinkkejäni revontulien kuvaamiseen. Kohdat 1-3 ovat tarkoitettu aloittelijoille, joten jos olet jo harrastanut yökuvausta, voit hypätä suoraan niiden ohi.

4sek, f/2.8, ISO 1600. Kaikki esimerkkikuvat on kuvattu Inarissa.
 

1: VÄLINEET

Ainoa pakollinen väline on tietysti itse kamera. Puhelimet ja tabletit eivät vielä riitä kuvaamiseen pimeässä, joten kunnon järjestelmäkamera on käytännössä pakollinen. Kameran ei tarvitse maksaa maltaita, mutta kalliimmalla voi helpottaa omaa työtä ja saada hieman parempaa jälkeä. Linssin olisi hyvä olla mahdollisimman laaja. Revontulet kaartavat usein koko taivaan halki ja mitä suuremman osan siitä saa taltioitua kerralla, sitä parempi. (Mahdollisena poikkeuksena kalansilmälinssit, joiden vääristymä ei miellytä ainakaan omaa silmääni.)

Kameran täytyy myös pysyä täysin paikallaan usean sekunnin ajan, joten jalusta on myös melko oleellinen. Muuten kamera täytyy asettaa kiven päälle tai muulle liikkumattomalle alustalle. Tämä rajoittaisi paljon kuvakulmia ja sommittelua.

Ylläoleva kuva on tosin otettu ilman jalustaa, kamera tasapainotettu huterasti joen ylittävän sillan kaiteelle. On siis todistettavasti mahdollista kuvata yöllä ilman jalustaa, vaikka kirosinkin ääneen tuona yönä kun tajusin unohtaneeni jotain kotiin!

Yhdistetty 260 kuvasta - asetukset 30sek, f/2.8, ISO 1600. Lopputulos luotu StarStaX-ohjelmalla.
 

2: ASETUKSET - TARKENNUS

Yksi hankalimmista asoista yökuvauksessa on oikean tarkennuksen löytäminen. Jos mistään ei löydy tarpeeksi kirkasta kohdetta johon tarkentaa, on hankala saada teräviä kuvia. Helpointa on ehkä tehdä tarkennus jo ennalta päiväsaikaan. Valitse joku kohde kaukaa horisontista, tarkenna siihen ja aseta linssi tai kamera manuaalifokukseen. Tällöin tarkkuuspiste on “äärettömässä”, jolloin tähdet ja revontulet ovat tarkimmillaan. Käytä jonkinlaista merkkiä linssin oikealla kohdalla siltä varalta että tarkennusrengas pääsee liikkumaan. Tai estä tämän tapahtuminen vaikka teipillä.

Yöllä on paras tarkentaa kuuhun tai kaukaisiin maanpäällisiin valonlähteisiin. Jos yö on kuuton ja vaellat jossain kaukana valosaasteesta (kuten revontulia kuvatessa usein kannattaa), on myös mahdollista tarkentaa suoraan tähtiin. Valitse kirkkain tähti taivaalta ja osoita linssi suoraan sitä kohti. Zoomaa LCD-näytöllä tähteä kohti. Älä zoomaa linssillä, koska tämä muuttaa tarkennuspistettä kun palaat takaisin laajakulmaan. Kun löydät tähden, tarkenna siihen joko manuaalisesti tai automaatilla. (Huom: Kannattaa pyrkiä olla suht lähellä ääretöntä jo valmiiksi, tai tähti on niin epäterävä että näytössä ei näy mitään. Ja tämä taktiikka onnistuu vain taivaan kirkkaimmilla tähdillä, eikä LCD-näytön tarkkuus välttämättä riitä kaikissa kameroissa.)

Äärettömään tarkentaminen ei kuitenkaan välttämättä ole aina paras vaihtoehto. Jos kuvassa on puu tai muu kameraa lähellä oleva kohde, haluan itse mieluummin sen olevan terävä. On paljon häiritsevämpää jos tärkeä etualan siluetti on pehmeä, kuin että tähdet olisivat hieman epäteräviä. Ja revontulet itse eivät joka tapauksessa ole koskaan teräviä, joten pelkästään niiden vuoksi ei fokuksen tarvitse olla äärettömässä. 

4sec, f/2.8, ISO 1600.
 

3: ASETUKSET - VALOTUS

Olet luultavasti jo kuullut valotuskolmiosta: ISO-arvo, aukko ja suljinaika. Jos et, ei hätää - tämä osuus on itse asiassa helpompaa yökuvauksessa kuin päivällä. Valon vähäisyys rajoittaa käytettävissä olevia vaihtoehtoja, joten asetusten valitseminen on yksinkertaisempaa. Helpoimmasta alottaen:

AUKKO - Linssin “iiris”, eli pyöreä aukko jonka läpi valo kulkee. Jos tämä on täysin avoin (eli pieni f-luku, kuten f/2.8 tai f/4), se päästää paljon valoa läpi. Päinvastoin mitä pienempi aukko, sitä vähemmän valoa sen läpi kulkee (isommat f-luvut, kuten f/16 tai f/32). Valokuvat ovat yleensä hieman tarkempia keskiarvoilla (kuten f/8 - tarkin aukko riippu linssistä). Tästä huolimatta tarkkuuden maksimointi ei ole revontulikuvauksessa oleellisinta, vaan tärkeämpää on maksimoida valon määrä kameran kennolle. Minun mielestäni on siis lähes aina paras käyttää linssin suurinta aukkoa (eli pienintä f-lukua). Tästä syystä kaikki tämän artikkelin esimerkkikuvat on kuvattu aukolla f/2.8.

ISO - Kameran valoherkkyys. Hieman yksinkertaistettuna: Mitä korkeampi ISO-arvo (kuten 1600, 3200), sitä nopeammin kuva valottuu. Eli mitä pimeämpi kuvausympäristö ja -kohde, useimmiten sitä suurempi syy on nostaa ISOa. Valitettavasti ISO-arvon noustessa kuvaan tulee myös enemmän “kohinaa", eli sitä rumaa pikselimössöä, mikä näkyy kun kuvaa vaikka kännykällä hämärässä sisätilassa. Jos ISO on alhainen (100-200), kuvan kohina on käytännössä huomaamaton ja laatu siten parempi. Mutta yöllä alhaiset ISO-arvot aiheuttavat todennäköisesti liian pimeän kuvan. Joten ISOn valitsemisessa on kyse kompromissista.

Jonkinlaisena yleissääntönä sanoisin, että jos kamera on halvempaa tai vanhempaa mallia, ISO 800 saattaa olla paras vaihtoehto. 1600 saattaa antaa jo häiritsevän paljon kohinaa, jälkikäsittelystä huolimatta. Mutta uudemmalla tai kalliimmalla kameralla voi käyttää ISOa 1600 tai jopa 3200 ilman suurempia ongelmia. Tähän sääntöön on runsaasti poikkeuksia, mutta sitä voi käyttää jonkinlaisena lähtökohtana. Loppujen lopuksi täytyy vain ottaa testikuvia pimeissä olosuhteissa ja tutkia lopputulosta tietokoneen ruudulta kohinanpoiston jälkeen, ennen kuin voi päättää missä oma ISOn yläraja sijaitsee.

SULJINAIKA - Kuten lienee selvää, pidempi suljinaika tarkoittaa, että kennolle ja lopulliseen kuvaan päätyy enemmän valoa. Yöllä kuvatessa on yleensä tarpeen käyttää useamman sekunnin suljinaikoja. Tästä aiheutuu liike-epäterävyyttä: liikkuvat kuvauskohteet sumentuvat pitkillä valotuksilla. Tähdistä tulee pisteiden sijasta viivoja sekä revontulet menettävät muotoansa. Joten taas täytyy löytää sopiva kompromissi. Valoa pitää ehtiä kerätä tarpeeksi, jotta kuva ei ole liian pimeä, mutta ei kuitenkaan niin kauan, että revontulet näkyvät tasaisen virheänä massana.

Laaja aukko ja korkea ISO olivat suositeltavia juuri siksi, että suljinaikaa voisi lyhentää. Esimerkiksi kaksi sekuntia olisi jo hyvä valotus - sitä nopeampi voi olla vaikea saavuttaa useimmilla kameroilla, elleivät revontulet näy poikkeuksellisen kirkkaina. 10 sekuntia alkaa olla hitaahko, ja 30 sekuntia omaan makuuni jo liian pitkä suljinaika. Tottakai poikkeuksia löytyy aina. Esimerkiksi joskus revontulet voivat olla hädin tuskin ihmissilmän havaittavissa, jolloin on pakko käyttää erityisen pitkää valotusta. Lisäksi kuvaustyylejä on monenlaisia ja kauneus katsojan silmässä.

20sek, f/2.8, ISO 1600.
 

4: SOMMITTELU

Kun tarkennus ja valotus alkaa mennä oikein, valokuvat ovat teknisesti onnistuneita. Tässä vaiheessa voi keskittyä enemmän luovuuteen.

Jos kuvassa näkyy pelkät revontulet ja ehkä puuraja alalaidassa, se ei vielä erotu massasta. Kokeile kuvata erilaisesta ja mielenkiintoisesta kuvakulmasta, kuten vaikka aivan maanrajasta. Tai suoraan ylöspäin, kuten ylläolevassa kuvassa. Vielä parempi strategia on etsiä jokin kiinnostava kohde, jonka voi sommitella etualalle. Autiotupa, laituri, heijastukset vedestä, persoonallinen puu… tässä joitakin usein käyttämiäni lisäkohteita revontulikuvissa.

Katso ympärillesi ja yritä löytää tai keksiä jotain joka toisi kuvaan lisäarvoa. Olisi toki parempi mikäli ympäristö itsessään on kaunis ja kuvauksellinen, mutta joskus upea sommitelma voi löytyä melko tavallisestakin paikasta.

Lisähaastetta revontulia kuvatessa tuo se, että niiden muotoa tai tarkkaa sijaintia on mahdoton ennustaa. Pahimmillaan ne saattavat siirtyä yhtäkkiä aivan eri taivaankannen kohtaan, juuri kun saa kuvakulman ja muut asetukset täydellisiksi. Tällöin voi yrittää odottaa kaarien palaamista takaisin, jotta saa hakemansa täydellisen kuvan, mutta ainakin itse siirryn vain etsimään seuraavaa sommittelua.

Joka tapauksessa onnistunut kuva vaatii kokeilua ja kärsivällisyyttä. Ja kuten lähes kaikilla kuvaajilla, jokaista omasta mielestäni hyvää otosta kohti olen ottanut kymmeniä tai satoja huonoja.

10sek, f/2.8, ISO 1600.
 

5: VALOSAASTE

Joskus kaukana horisontissa hohkaavat katuvalot saattavat olla hyvä lisäelementti revontulikuvassa, mutta tyypillisesti valosaaste on haitaksi. Ne tekevät revontulien näkemisen vaikeammaksi, ja värjäävät kaiken yleensä ruman oranssin värillä, mikä sopii huonosti yhteen yötaivaan kanssa. Kannattaa etsiä syrjäinen paikka kaukana valonlähteistä. Joskus riittää että kävelee muutaman sata metriä talon pihalta, mutta asutummilta alueilta kannattaa varautua lähtemään paljon kauemmas löytääkseen oikeasti pimeän alueen. Linnunradan näkeminen paljain silmin, tai revontulet täydessä loistossaan, tekee kaikesta vaivan arvoista.

13sek, f/2.8, ISO 1600.
 

6: HEIJASTUKSET

Jos haluaa kuvata ylläolevan “peiliaurora”-ilmiön, on parempi olla liikkeellä syksyllä. Ainakin Lapissa vedet ovat jäässä jo alkutalvesta. Kevät saapuu niin hitaasti, että revontulikausi voi olla jo ohi kun järvet ja joet ovat taas sulat. Inarin korkeudella pimeitä öitä ja revontulia voi alkaa nähdä aivan elokuun lopussa, ja kausi päättyy suurin piirtein huhtikuun puolen välin tienoilla. Etelämmässä pimeyttä voi löytää lähempänä kesää, mutta revontulien todennäköisyys tietysti vähenee.

Paras aika kuvata heijastuksia pohjoisessa on siis syys- ja lokakuussa.

Suosittelen laajinta mahdollisinta linssiä mihin tahansa revontulikuvaukseen, mutta tämä pätee erityisesti peiliauroran kuvaamiseen. Muuten voi olla hankala mahduttaa sekä vesi että taivas samaan ruutuun.

8sek, f/2.8, ISO 1600.

7: PAKKASEEN VARUSTAUTUMINEN

Koska revontulia kuvataan tyypillisesti talvella ja pohjoisessa, täytyy kuvatessa olla tietysti valmis kestämään kylmää. Hyvillä talvivaatteilla ja kerrospukeutumisella pärjää, varsinkin jos termarissa on kuumaa juotavaa. Ei kannata hengittää kameraa kohti, koska tällöin linssi huurtuu nopeasti.

Kylmä ja kostea ilma aiheuttaa kuuraa kameran ja linssin pintaan, jos on ulkona tarpeeksi kauan. Tätä voi estää pitämällä linssi lämpimämpänä kuin ympäristönsä. Mutta pitää olla varovainen - jos siihen kohdistaa liikaa lämpöä, on ongelmana taas huurtuminen. Yksi vinkki on pitää kameraa käsissä otosten välissä. Paksutkin hanskat luovuttavat hieman lämpöä linssiin, mikä viivyttää kuuran muotoutumista.

Itse kuvaan revontulista usein timelapsea, joilloin joudun jättämään kameran koskematta jalustalle pitkiksi ajoiksi. Tällöin kannattaa teipata tai sitoa pieni kädenlämmitin linssin alle lähelle etulasia. Se tuottaa pienen määrän lämpöä tarvittaessa tuntikausia ja on helpoin tapa pitää linssi kirkkaana ja kuvat terävinä koko yön.

15sek, f/2.8, ISO 1600.
 

8: JÄLKIKÄSITTELY

Kun on ottanut onnistuneen kuvan, se pitää vielä viimeistellä jälkikäsittelyssä. Kuinka paljon ja millä tyylillä haluaa editoida omia kuviaan on täysin henkilökohtainen mieltymys, joten tässä asiassa en juuri voi auttaa. Suosittelen kuitenkin vahvasti raakakuvien käyttämistä, jotta myöhemmin on enemmän mahdollisuuksia muokkauksille ja laatu säilyy parhaana. Kuvankäsittelyohjelmia löytyy paljon, mutta itselläni käytössä on Lightroom ja Nik Collection, sekä joskus harvemmin myös Photoshop.

***

Tässä minun vinkkini tältä erää - onnea kuvauksiin! Jos jäi kysyttävää, laita kommenttia alle.

PS: Alkuperäinen englanninkielinen versioni löytyy täältä.