Tutustumisretki ja laavu-unet Riuttaskorven virkistysmetsässä
Viime aikojen uutisia lukiessa lienee selvää, että tänä kesänä kotimaan matkailu ja varsinkin luontokokemukset tulevat olemaan kovassa huudossa. Koska kansallispuistot ovat olleet viime vuosina jo muutenkin ennätyksellisen suosittuja, on nyt hyvä aika ottaa esille myös hieman vähemmän tunnettuja retkeilypaikkoja, jotta tungoksilta vältyttäisiin. Reppuretki yrittää esitellä kesän aikana kohteita, joissa kävijöitä on harvakseltaan.
Yksi esimerkki tällaisesta alueesta on Riuttaskorven virkistysmetsä ja retkeilyalue Pirkanmaalla aivan Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen välissä. Samalla kun niiden parkkipaikat ovat täynnä autoja, Riuttaskorvella ei näkynyt mitään merkkejä muista ihmisistä.
Toukokuussa valoa riittää pitkälle iltaan asti, mutta saavuin silti niin myöhään, että auringonlaskusta oli enää viimeiset kajot jäljellä. Sulloin pikaisesti rinkkaan välttämättömimmät yöpymistarvikkeet ja suuntasin vajaan kilometrin päässä olevalle Suutarilankosken laavulle. Lähes täysi kuu valaisi puiden latvojen välistä matkaa niin hyvin, että otsalampun akkua sai säästellä. Laavulle saavuttuani kuvasin hetken koskea yömaisemassa, kunnes kömmin makuupussiin aamua odottamaan.
Parhaat unet saa viileässä ulkoilmassa ja mukavin aamu alkaa lintujen laululla. Sikeäunisena ihmisenä torkuin silti melko kauan ennen kuin tirpat viimein saivat viserrettyä miehen hereille ja aamupalaa nauttimaan.
Tutustuin laavun ympäristöön paremmassa valossa. Avolaavu, nuotiorinki, käymälä, sekä puuliiteri jossa saha ja kirves. Melko samat puitteet siis kuin tällaisissa paikoissa yleensä. Suomalaisena pitää lähes itsestäänselvyytenä että maasta löytyy tuhansia vastaavia laavuja, mutta ei tarvitse lähteä kauaskaan, kun tajuaa kuinka valtava etuoikeus retkeilymahdollisuutemme ovat. Niiden olemassaolosta ja ylläpidosta on syytä olla kiitollinen.
Suutarilankoski tunnettiin ennen vanhaan siellä sijainneesta jalkamyllystä. Rakennuksesta ei ole enää jäljellä kuin perustustkivet, mutta yli 100 vuotta sitten paikalla jauhettiin jyviä vesivoimalla kevät- ja syystulvien aikaan. Riuttaskorpi oli minulle uusi tuttavuus, joten en tiennyt millä korkeudella vesi tavallisesti on. Lumet ja jäät olivat kuitenkin näin etelässä jo sulaneet, joten ehkä myllymiehet olisivat jo lopettelemassa töitään tähän aikaan vuodesta.
Suuntasin takaisin kohti Myllykangasta, jossa jätin reppuni autoon ja jatkoin pelkän kameran kanssa Haukijärven luontopolulle. Parkkipaikka oli edelleen tyhjä, eikä itse asiassa koko päivänä tullut vastaan ketään ihmistä. Ulkomaailmasta muistutti ainoastaan varoituskyltit koronahygieniasta, sekä yli jyrisevä Hornet-hävittäjä. Sillekin ostettaisiin kai kohta korvaajia miljardeilla euroilla.
Mietin hetken saman rahasumman vaikutusta retkeily- ja luonnonsuojelukäyttöön tai muuhun hyödylliseen toimintaan, kunnes työnsin ajatuksen mielestäni. Asialle oli hankala tehdä mitään juuri sillä hetkellä, joten keskityin mieluummin havumetsän tuoksuihin, puron liplatukseen, auringonsäteiden vangitsemiseen, sekä pitkospuilla tasapainotteluun.
Pian saavuin Haukijärven rantaan. Sodan jälkeen paikalla oli sijainnut metsäkämppä ja työhevosten talli. Tietokyltti kertoi lyhyesti silloisten metsureiden elämästä. Nykyinen vuokratupa oli poistettu käytöstä toistaiseksi. Läheinen iso keittokatos, joka oli kyllä ominaisuuksiltaan ihan kunnon tupa eikä pelkkä katos, oli myös suljettu. Tyydyin kurkistelemaan ikkunan läpi. Makkaranpaistoon olisi ollut turvallisempana aikana hyvin tilaa vaikka usealle seurueelle.
Kaiken kaikkiaan Riuttaskorpi oli puitteiltaan sekä luonnon ja maisemien suhteen aivan yhtä varteenotettava kohde kuin läheiset kansallispuistotkin. Retkeilyreittejä löytyy yhteensä 15km, ja alueen läpäisevän Keihäsjoen melontareitti jäi kovasti kiinnostamaan seuraavaa vierailua varten.
Reppuretki kannustaa lukijoitaan erityisesti tänä kesänä viettämään aikaa kansallispuistojen ohessa - tai niiden sijasta - muillakin retkeilyaluella ja omissa lähimetsissä. Laavuja ja nuotiopaikkoja kyllä riittää kaikille halukkaille, ja näin mahdumme paremmin ulkoilemaan ilman ruuhkia. Aina ei tarvitse mennä sinne missä muutkin ovat.