Rakovalkealla jotain uutta ja jotain vanhaa
Pakkaan pyörälaukut ja suuntaan lähimetsään. Pyörä rullaa tyytyväisenä osin lumisessa urassa. Ensilumi tuli muutamia päiviä aikaisemmin ja vaikka keli heitti välillä plussallekin, jäi lumen rippeitä vielä maastoon. Ylempänä tunturin huiput ovat edelleen valkoisina.
Opiskeluporukkamme on tarkoitus viettää lähimaastossa vuorokausi perusretkeilytaitojen äärellä. Ryhmässämme on monenlaista ja eritasoista osaamista. Osalle esimerkiksi maasto-olosuhteissa yöpyminen ja tulilla puuhastelu on melko uutta touhua. Tärkeää on myös yhdessä tekeminen ja opiskelutovereihin tutustuminen ja se tapahtuu mainiosti, lähes huomaamatta tulen äärellä.
Kouluttajamme Paavo on laatinut suunnitelman, joka pitää sisällään jotain perinteistä, mutta jotain uuttakin. Itseäni kiinnostaa erityisesti illan suuhun ajoittuva, nykyään jo vanhan liiton hommiksi laskettava, rakovalkea. Mutta sitä ennen on saatava majoitteet pystyyn.
Majoitusvaihtoehtojen määrää ei voi moittia. Jokainen löytänee mieleisensä paikan, missä viettää yönsä. Keskuslämmitystä tarjoaa kymppiteltta kaminalla. Se nousee melko nopeasti puiden alle lähelle suon laitaa. Kaminaan laitetaan saman tien tulet ja sille päivälliskattila lämpiämään.
Ennen seuraavaan majoitteeseen siirtymistä on kuitenkin tauon paikka. Keitinsalon nokassa nokipannu sylkäisee nuotioon ja kiehuvan veden sekaan lisätään kahvipurut. Jokainen tekee pannukahvit omalla tyylillään ja Paavokin kertoo omien mittayksikköjensä muuttuneen vuosien varrella. Mutta kyllä maistuu tämäkin nuotiokahvi keksin ja korppujen kera.
Kahvitauon jälkeen vuorossa on majoitteiden "ääripäät". Perinteinen, eränkävijän loue ja maasta irti, puiden väliin kiinnitettävä tentsile. Osa porukasta ryhtyy virittelemään sitä puiden väliin. Kenelläkään ei ole sellaisesta kokemusta, mutta hiljalleen ufolta näyttävä rakennelma leijuu noin metrin korkeudella maasta. Sisään sinne mennään keskeltä, alapuolelta. Kurkistan sisään, mutten vieläkään ymmärrä, mikä tästä tekee niin erikoisen, että siitä pitää hirveästi kouhkata. No, yönsä siellä viettäneet olivat hyvin nukkuneet. Tai ainakin osa heistä.
Eränkävijän perinteinen louevaate viritellään tulevan rakovalkean viereen. Molemmat alkavat olla jo "katoavaa kansanperinnettä" ja siksi olen iloinen, että niiden käyttöä opastetaan porukallemme. Itse olen enemmän laavumiehiä. Savotan Pena-laavu on ollut käytössäni neljännesvuosisadan - ja on edelleen, viimeksi Muotkatunturilla syyskuussa. Mikä onkaan mukavampaa, kuin virittää laavu tulen viereen. Nautiskella lämmöstä ja tähtikirkkaina öinä tirkistellä makuupussista taivaalle.
Paavo on järjestänyt parin metrin pätkät kuivaa petäjää leiriimme ja niistä olisi tarkoitus rakentaa rakovalkea. Rakovalkea eli rakotuli on perinteinen suomalaisen eränkävijän nuotiotyyppi. Siinä asetetaan kaksi puupölkkyä päällekkäin vaakasuoraan asentoon maahan.
Pölkyt koverretaan kirveellä vastakkain tulevilta puoliltaan hiukan koveriksi ja niiden päihin vielä v-kirjaimen muotoinen ilmarako. Pölkkyjen väliin asetetaan lisäksi molempiin päihin tuluspuut. Tällä kertaa emme tee perkkaa tukemaan pölkkyjä, vaan iskemme molempiin päihin tukipuut tuoreista koivuista. Tuli sytytetään palamaan puiden väliin kiehisten avulla. Rakovalkea palaa hyvin tehtynä koko yön ja antaa lämpöä pitkään.
Porukka laittaa puukot ja kirveet heilumaan ja polttopuita valmistuu nuotioon ja kaminaan, syttöjä rakovalkeaan. Rakovalkean sytyttämiseen tarvitaan suuri määrä kiehisiä, jotta tulen syttyminen pölkkyjen koko matkalta varmistuu. Teemu ja Vaula häärivät pölkkyjen molemmin puolin sytyttämällä väleissä olevia kiehisiä ja lastuja.
Voimakkaan sivutuulen ansiosta rakovalkea syttyy melko pian koko pituudeltaan ja pian vastakkaiset pinnat ovat jo hiilloksella. Tässä on tuulahdus menneiden vuosikymmenten erätunnelmaa, siitä, mistä esimerkiksi A.E Järvinen kirjoissaan kertoi. Ajalta jolloin lämpimistä makuupusseista ei vielä ollut tietoakaan, mutta eräretkellä oli kuitenkin tarjettava yöpyä.
Hetken tulta tuijotettuaan alkaa porukkamme kömpiä yöpuulle kuka mihinkin majoitteeseen. En jää leiriin yöksi vaan hyppään pyörän selkään ja poljen läskärilläni halki pimeän metsän. Mielessäni tapailen onnellisena Tapsa Rautavaaran laulun sanoja.
On yö ja tähdet taivahalla loistaa välkkyen
Kuu kirkas hohdettaan luo tunturille
On ympärilläin erämaa ja outo hurma sen
On avautunut sydämeni sille
Tää köyhä, karu maa
Mun lumoihinsa saa
On avautunut sydämeni sille
On yö ja rakovalkealla liekkiin tuijotan
Se lämpöänsä Lapin yöhön valaa
Ken suoniinsa on saanut Lapin kuumeen polttavan
Sen mieli tänne lakkaamatta palaa
Tää revontulten maa
Tää kiehtoo, lumoaa
Ja mieli tänne lakkaamatta palaa
On yö ja kohta kiinni painuu silmät raukeat