Jääkauden jäljillä pikkupunkaharjulla
Lokakuun lopun maisema avautuu ympärilläni hopeisena ja harmaana sekä ruosteisen oranssina. Loppusyksyn kalvakka valo kimmeltää pienen tuulenvireen aikaansaamilla laineilla. Mäntyjen ruskean oranssiset rungot reunustavat neulasilla päällystettyä polkua. Kuljemme kapeaa harjannetta pitkin kohti niemen kärjessä sijaitsevaa nuotiopaikkaa. "Pikkupunkaharju" halkoo savolaista järvimaisemaa.
Ajelemme Maaveden alueella, Pieksämäellä. Maaseutu on hiljentynyt talven odotukseen ja hirven metsästyskausi on menossa. Sivuteiden varsilla olevilla kylteillä paikalliset metsästysseurat muistuttavat meneillään olevasta ajosta. Hetken kuluttua samaan risteykseen kanssamme pysähtyy peräkärryllinen henkilöauto. Kärryssä retkottaa hirven vasa viimeisellä matkallaan lahtivajalle nyljettäväksi.
Olen saanut ekstempore-kutsun lähteä retkeilemään savolaistyttöjen mukaan. Tytöt ovat luvanneet viedä minut kapealla niemellä sijaitsevalle kauniille nuotiopaikalle. Pajuharju-nimisestä kohteesta ei nopealla googlettelulla löydy tietoa, mutta tytöt vakuuttelevat kohteen olevan vierailun arvoinen. En ollut varautunut maasto-olosuhteisiin, mutta merinovillaiset sukat sandaaleissa ja päälläni oleva uusiseelantilaisen lammaspaimenen perinteinen villakangastakki, Swanndri saavat kelvata nolla-asteisessa kelissä.
Pieksämäen seutu on tunnettu drumliineistaan eli jääkauden muodostamista pitkänomaisista, moreenista muodostuvista maaston kohoumista. Tämä eräopaskoulutuksessa parisenkymmentä vuotta aikaisemmin opittu asia palautuu mieleeni Pajuharjulla kävellessä. Ainakin luode–kaakko -suuntaisena kohoumana harju Harjärvessä tukee teoriaani.
Toinenkin jääkaudelta peräisin oleva alueen ominaispiirre osuu silmiini. Harjun rinteen alapäässä on isoja suppia. Suppa on jääkauden sulamisvaiheen aikana harjualueille muodostunut pyöreä painanne. Se syntyy, kun soraan ja hiekkaan hautautunut jäätikön sulamisvirtojen kuljettama suuri jäälohkare sulaa, ja lohkareen yläpuolella oleva maa-aines romahtaa.
Supat voivat olla kymmeniä metrejä syviä ja leveitä. Usein supan pohja yhtyykin pohjaveden pintaan, jolloin supan pohjalle muodostuu lampi tai se soistuu. Myös supan mikroilmasto on mielenkiintoinen, sillä lämpötila laskee supan pohjalle mentäessä jopa useita asteita, koska kylmä ilma valuu sen pohjalle. Ilmiön voi havaita muun muassa keväisin: kun muut alueet ovat jo vapautuneet lumesta, supan pohjalla on usein vielä lunta ja jäätä (wikipedia). Saman voi havaita myös loppusyksystä. Osa Pajuharjun supista on jo jäätynyt. Olisipa retkiluistimet mukana.
Harjun rantavedessä kelluu paljaiksi kaluttuja puun runkoja. Alueella on näemmä majavia ja ne näkevät melkoisesti vaivaa saadakseen tuoretta syötävää kelluvaan pöytäänsä. Ylhäällä harjulla kulkevan pehmeän neulaspolun poikki kulkee majavien ruokahuoltokäytävä. Harjun toiselta rinteeltä on jyrsitty nurin paksuudeltaan kymmensenttisiä haapoja ja ne on raahattu harjun poikki veteen, niemen toiselle puolelle.
Majavia emme nyt näe tai kuule, mutta sen sijaan useampi kymmen mustavalkoista vesilintua laskeutuu vastarannan edustalle. Lajimääritelmä jää tällä kertaa tekemättä, sillä ilman kiikareita homma jää arvailun varaan. Hanhiparvelle tyypillistä kaakatusta ei kuulu porukan laskeutuessa veteen. Hetken arvailemme nuotiopaikalla tipujen alkuperää kunnes on aika nauttia retkieväitä.
Emma ja Tarja sytyttävät tulen nopeasti mukana tuomillaan polttopuilla ja sytykkeillä. Ne tulevat tarpeeseen, sillä nuotiopaikalla ei ole polttopuuta. Kivistä tehty kehä on varustettu metallisella pannutelineellä. Nuotiopaikka sijaitsee kapealla kannaksella jonka molemmilla puolilla on vettä. Kesällä tuulinen paikka pitää itikat loitolla, mutta näin lokakuun lopulla tuuli tekee paikasta hieman liian raikkaan. Tyttöjen eväitä ei tarvitse moittia. Pääsen mukaan nauttimaan kuumasta kaakaosta, suklaakekseistä ja suklaasta. Ja tietty irtokarkeista.
Sammutamme nuotion hiilloksen huolellisesti vedellä ja lähdemme paluumatkalle samaa reittiä. Keskikesän helteillä voisi harkita uimista muutaman kymmenen metrin päässä olevalle niemen kärjelle. Pajuharju lienee ennen vedenpinnan nousua jatkunut yhteneväisenä maakaistaleena vastarannalle. Ainakin kartalla niemien päät ovat aivan vastakkain.
Loppusyksyn päivä alkaa jo hämärtää automme halkoessa peltomaisemaa. Puolen tusinan laulujoutsenen porukka tallustelee pellolla. Ne näyttäytyvät upean valkoisina harmaan ja mustan sävyjä vasten. Hieman kauempana peurapari pomppii meitä karkuun. Loikkiva lähiruoka saa jäädä tällä kertaa rauhaan, sillä meitä odottaa jo perinteisen yksinkertaiseen tapaan valmistettu hirvipaisti.
Ruskista parin sentin paloiksi pilkottu paisti runsaassa voissa. Siirrä palat kattilaan ja lisää puolisen kiloa punaista voita, hieman suolaa ja pippuria. Anna lihojen hiljalleen kypsyä kannen alla parisen tuntia. Kuori ja keitä perunat. Lisää maito, voi, suola ja sekoita muusiksi. Annos nautitaan itsetehdyn puolukka- tai karpalohillon kera.
