Kalliojärven kierros Pohjois-Karjalassa
Loma lähenee kohti loppuaan ja viikko saa arvoisensa päätöksen Kalliojärven kierroksella jo toistamiseen tällä viikolla. Kalliojärven kierros on rengasreitti Pyhäselässä, Joensuussa. Polku kulkee kalliojyrkänteillä, metsässä ja soilla kalliorotkon pohjalla olevan Suuren Kalliojärven ympäri. Reitin suositeltu kiertosuunta on vastapäivään.
Merkitty reitti alkaa täysin umpimetsästä, josta se myötäilee kalliojyrkänteiden reunoja kohti jylhää rinnettä. Lumi tuo reitinkulkuun oman twistinsä ja siksi se onkin näin talvella hieman vaativa korkeine nousuineen ja laskuineen. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavan askelman alla on, mutta sehän vain passaa tällaiselle naiselle joka tallaa omia polkujaan. Reitin varrelta löytyy laavupaikka, josta on todella huikeat näkymät rotkolle.
Eilisen päivän tarpominen suolla lumipyryssä on vain tämän päivän muisto. Tänään on toisin, sillä aurinko on päättänyt hymyillä minulle täydeltä taivaalta ja minä vastaan siihen samalla mitalla takaisin. Pakkasta on reilut kymmenkunta astetta ja taivas on auennut täysin pilvettömänä. Vastasatanut puhdas lumi heijastaa valoa mittareiden mukaan yli 90% ja kaksinkertaistaa todellisen valonmäärän. Lunta on virallisen mittauksen mukaan n. 76cm, mutta paikoittain metrikään ei riitä, sillä sauvat uppoavat täysin lumen syöveriin.
Kello ei ole vielä edes pykälässä, kun pääsen rotkon pohjalle, joka on edellisen lumisateen jälkeen täysin koskematon. Tassua saa nostella ihan tosissaan, sillä lunta on kertynyt parin päivän aikana yli toistakymmentä senttiä. Itselleni aamu on parasta mahdollista aikaa, kun mieli ja aistit ovat herkimmillään.
Tunnen auringonsäteiden lämmön joka solussani, ihan kuin heräisin pitkän pimeyden jälkeen tuohon syleilyyn. Lämmön tuoma energia valtaa mielen ja tiedän jälleen eläväni. Koska mihinkään ei ole kiire, niin välillä pitää vain pysähtyä ihmettelemään luonnon omaa taidetta.
Minulle lumi on enemmän kuin yksittäinen massa ja kiinnitän jälleen huomiota pienempiinkin yksityiskohtiin. Lumihiutaleet muodostuvat kiteistä ja kiteitä voi olla lähes satoja yhdessä hiutaleessa. Voiko enää kauniimpaa olla? Kun yrität tavoitella hiutaletta kädelläsi se hajoaa, vähän niin kuin onnikin. Onko se kauniimpaa silloin kun se pysyy koskemattomana? No, ehkä se onni on kuitenkin pienissä hetkissä ja hetket ovat mielestäni ehdottomasti tavoittelemisen arvoisia, niin kuin hiutaleetkin. Pitää vain uskaltaa tarttua niihin hiutaleisiin ja elää hetkessä. Ei menneessä, eikä tulevassa. Onni on tässä ja nyt.
Havahdun ajatuksistani siihen, kun lämpö saa lumen paukkumaan kallioiden pinnoilla ukkosen tavoin. Käpytikkakin on herännyt kolostaan ja nakuttaa ikään kuin säestäen kallioiden jylhää jyrinää. Reitti kulkee kahden kallioseinämän välistä ja edessäni avautuu täydellinen postikorttimaisema.
Koska lähtö on ollut jälleen aikainen on aamupalakin vielä syömättä. Suuntana on nuotiopaikka, joka sijaitsee rotkon yläpuolella kalliojyrkänteen päällä. Lumen paljoudesta johtuen, rinteen kapuaminen on enemmän kuin haastavaa, mutta kummasti se nälkä saa liikettä niveliin ja lopulta olen melkein lentäen ylhäällä.
