Rakkautta ensipolkaisulla - sähköläskärillä tunturissa

On mitä upein kevättalven aamu ja kävelen Urho Kekkosen kansallispuiston kainalossa sijaitsevaan Kiilopään tunturikeskukseen. Suomen Latu Kiilopää on Saariselän alueen vetovoimaisin luontoliikuntakeskus, joka tarjoaa monipuolista luontoliikuntaa, majoitusta ja ruokaa ympäri vuoden.

Kevään lumiolosuhteet alkavat olla parhaimmillaan ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Tunturikeskuksen pihapiirissä liikkuu kuntohiihtäjiä, hiihtovaeltajia, lumikenkäilijöitä ja pyöräilijöitä. Monipuolista menoa täydentää samaan aikaan käynnissä oleva Vaskoolihiihto, jonka reitti koukkaa Kiilopään kautta.

Kiilopään tarjonta on uudistunut melkoisesti 2010-luvulla, mutta kuitenkin tyylikkäästi perinteistä kiinni pitäen. Ajan hermolla pysyminen edellyttää uusia lajiavauksia, ja sillä turvataan myös tunturikeskuksen toiminnan jatkuvuutta.

Tapaan Petrin, Kiilopään pääoppaan, ravintolassa. Vaihdamme kuulumiset. Pöydässä poikkeava vanhempi herrasmies kyselee talkoiden ajankohtaa. Latulaisilla on merkittävä rooli tunturikeskuksen talkoissa, joilla esimerkiksi viimeistellään frisbeegolf-rata tulevan kesän kisoja varten.

Petri esittelee minulle tulevan ihastukseni, Cuben sähköavusteisen läskipyörän ja siirtyy terassin tyhjentämiseen lumesta. Lumimiehet laittavat lapiot heilumaan ja talven paksusta lumipeitteestä kuoriutuu mitä mainioin aurinkoterassi tunturimaisemilla.

Siirryn ravintolasta alakerran vuokraamon puolelle, missä Heikki opastaa asiantuntevasti minua läskärin toimintaan ja hallintaan. Oranssi kypärä päähän ja lyhyen piha-ajon jälkeen lähden liikkeelle.

Suuntaan läskärillä talvipolulle kohti Latvakurua. Reitti on aurattu ja talven mittaan tamppaantunut kovaksi ja soveltuu mainiosti pyöräkokeiluuni. Hankikantoa ei vielä ole päässyt syntymään ja polun vieressä on lähes metrin verran lunta. Se tuli todennettua evästauolla polulta sivuun astuessa. Talvipyöräily on kansallispuistossa sallittua lumipeitteisenä aikana kaikkialla muualla paitsi huolletuilla laduilla.

Kiilopäältä lähtevä talvipolku soveltuu mainiosti esimerkiksi kävellen, lumikengin ja pyörällä liikkumiseen. Onpa polulla nähty jopa lastenrattaita, mikä on aivan mahtavaa. Saariselältä lähtevä Aurorapolku tarjoaa Kiilopään talvipolun tavoin mahdollisuuden tunturiluonnossa liikkumiseen niillekin, jotka eivät halua tai voi liikkua lumella perinteisin menetelmin. Myös eteläisemmässä Suomessa on herätty kehittämään talvireittejä monipuolisemmaksi, kuten YLEn juttukin kertoo.

Latvakurulle johtavalla reitillä on hyvät opasteet ja kartan lukemisen sijaan voi keskittyä ajamiseen ja maisemien ihailuun. Matkalla vastaan tulee muutama kävelijä, mutta hyvin mahdutaan sivuuttamaan toisemme. Suomen Latu on ollut aktiivisessa roolissa maastopyöräilyn edistämisessä ja esimerkiksi luomassa maastopyöräilyn etikettiä.

Allani oleva pyörä, Cube Nutrail Hybrid 500 on sähköavustettu alumiinirunkoinen fatbike. Merkin maahantuojan sivulla hehkutetaan, että fatbike on erittäin helppo ajaa maastossa jopa ensikertalaiselle, ja laskee kynnystä nauttia maastopyöräilystä. Sähköavustus nostaa vielä hauskanpidon aivan uudelle tasolle. Harvoin kauppiaiden mainoslauseet pitävät paikkansa näin hyvin, on pakko todeta.

Pyörän leveä rengas sopii maastoon kapeaa paremmin ja renkaan paine on sopiva lumiselle, kovahkolle pinnalle. Meno on suorastaan lennokasta. Ylämäkeen rukkaan vaihdetta pienemmällä ja lisään sähköavusteisuutta. Jarrut ovat tehokkaat, vauhtia riittää. Välillä saan hieman väistellä puiden oksia.

Ajolasit on hyvä olla metsäisessä maastossa kurvaillessa. Rungon koko on oleellinen asia pyörää valitessa. Minulla oli 19 tuuman runko. Pyörien kokotaulukkoon pääset tutustumaan täältä.

Mielen valtaa mahtava, iloinen fiilis. Voiko (talvi)luonnossa liikkuminen olla näin mukavaa ja kevyttä. Selässäni oleva Savotan Jääkäri-reppu painaa eväineen ja kuvauskamoineen kymmenisen kiloa. Jos vertaan UK-puistossa marras-joulukuussa suksilla ja lumikengillä rämpimiäni päiviä, on sähköläskärin kanssa kyse aivan eri meiningistä. Liikkuminen on sekä henkisesti että fyysisesti kevyempää.

Pidän ruoka- ja kuvaustauon Latvakurussa. Otan muutamia kuvia, syön eväsleipiä ja hörppään kuumaa kaakaota. Matka jatkuu. Reitiltä pääsisi myös Saariselälle. Tekisi mieli lähteä pitemmälle, mutta on aika kurvata takaisin kohti Kiilopäätä, sillä bussi kohti Inaria lähtee piakkoin.

Saavun takaisin Kiilopäälle naama virneessä ja vuokraamoon palatessa on pakko tunnustaa uuden ihastuksen löytymisestä. Olo on kuin James Belushilla, joka on nähnyt valon Blues Brothers -elokuvassa. Ajokortittomana reissumiehenä voin hyvin kuvitella itseni ympärivuotisesti sähköläskärin selkään.

Se mahdollistaisi liikkumisen myös täällä pohjoisessa vaikka teillä olisi lunta tai muuten epävakaat olosuhteet. Kuvitelmissani liikun jo kevyen retkivarustuksen kanssa tunturiylänköjen puuttomassa maastossa...

Istahdan Eskelisen Lapin linjojen kyytiin ja Kiilopään tunturin hahmo jää metsän taakse. Janis Joplinin klassikkobiiisiä mukaillen en toivo itselleni mersua, mutta sähköläskäri olisi kyllä kiva. Hallituksen pähkäilyyn sähköavusteisten pyörien hankintatukeen näytän peukkua ja jatkan haaveilua tulevasta rakkaastani. Oh Lord, won´t you buy me a fat bike.

Maastopyöräilijän etiketti (PDF) – huomaavaisen maastopyöräilijän ohjeet: 

• Polku on yhteinen ja luonto kuuluu kaikille. Otamme huomioon muut kulkijat. 
• Hallittu tilannenopeus tuo turvallisuutta kaikille. Pyöräilijä nopeampana on valmis väistämään muita.
• Oikea ajotapa ei kuluta maastoa.
• Pysymme olemassa olevilla poluilla ja reiteillä. Vältämme lukkojarrutuksia ja herkkiä luontokohteita. 
• Noudatamme alueen ja reittien sääntöjä sekä roskattoman retkeilyn periaatteita. 
• Toimimme huomaavaisesti alueen asukkaita, maanomistajia ja reitin ylläpitäjiä kohtaan. 
• Nautimme luonnosta ja jokamiehenoikeuksista muistaen myös vastuumme. 

(Suomen Latu)