Hiihtäen halki Grönlannin

”Tulevaisuudessa haluan nähdä mahdollisimman monta hienoa auringonnousua ja -laskua vuorilla, kiipeillä kaikilla maailman seitsemästä mantereesta ja nousta aina 'death zonelle' asti 8000 metrin yläpuolelle.”

Sanni Rannikko on 29 vuotias seikkailija, joka on elementissään mahdollisimman kylmissä ja lumisissa tai korkeissa paikoissa. Pohjois-Lapissa lääkärinä toimiva Sanni on lähdössä tähänastisen seikkailu-uransa kovimpaan haasteeseen, hiihtämään Grönlannin halki. Huhtikuun lopussa käynnistyvään noin 600 kilometrin matkaan on aikaa varattu kuukausi. Grönlannin halkihiihto on Sannille askel kohti vielä isompia haasteita.

Sanni muistaa hyvin, milloin päätti lähteä mukaan Grönlannin retkikuntaan.

– Kebnekaisella vuonna 2015 jo mietin, että voisin lähteä, mutta lopullisen päätöksen tein 2016. Oltiin siskon kanssa Sansibarilla Kilimanjaron jälkeen, kun kuulin, että Teirasvuon Nina ottaisi retkikunnan vetovastuun. Silloin tiesin, että siinä on järkevä johtaja, johon voin luottaa ja lupauduin mukaan. Sannin lisäksi retkikuntaan kuuluu viisi naista.

Grönlannin reissu ei ole mikään hetken mielijohteesta tehty päätös, vaan takana on suunnitelmallista ja määrätietoista valmistautumista. Sanni kertoo, että kipinä itsensä haastamiseen, vuoristoihin ja arktisiin olosuhteisiin syttyi Nepalin vaelluksella vuonna 2014. Ensimmäinen ”oikea” vuori, jolle Sanni kiipesi jo seuraavana vuonna, oli Kaukasuksella sijaitseva 5,5 kilometriin kohoava Elbrus. Ennen Elbrusia hän oli ehtinyt harjoittelemaan Alpeille, jäätikkökurssille Norjaan ja kiivetä Kebnekaiselle Ruotsissa.

Grönlannin reissu muistuttaa Sannin muutaman vuoden takaista Huippuvuoren retkeä, sillä molemmat kohteet sijaitsevat jääkarhualueella. Alueella liikkuvien retkikuntien tulee käydä erityinen jääkarhuturvallisuuskurssi. Kurssilla opetellaan varautumaan jääkarhun mahdolliseen kohtaamiseen ja karhun karkottamiseen. Myös ampumaharjoitukset ovat osa koulutusta ja retkikunnilla tulee olla kivääri mukanaan.

Sannin mukaan ajatukseen alueella liikkuvista jääkarhuista tottui melko nopeasti. Jääkarhualueella retkikunnan leirin ympärille viritetään yöksi paukkuansa ilmoittamaan karhujen mahdollisista vierailuista.

– Olikohan se eka vai toka yö, kun oli aivan hirveä tuuli ja ulkona räjähti jo yksi panos. Kaikki pomppasivat teltassa ylös. Mutta ei siellä mikään karhu ollut, vaan tuulen voimasta niitä panoksia räjähtelee välillä itsestään, Sanni muistelee.

Tulevalle Grönlannin reissulle Sanni on valmistautunut muun muassa vetämällä painavaa ahkiota umpisessa Urho Kekkosen kansallispuistossa.

– Olen ajanut uusia suksia sisään, kun edelliset menivät rikki 3000 kilometrin jälkeen.

Retkikunnan osallistujilta edellytetään myös tietty määrä hiihtokilometrejä ennen reissua. Samoin varusteiden tulee olla riittävästi sisään ajettuja, mutta samalla sopivan tuoreita. Esimerkiksi liian paljon hiihdetyillä suksilla ja monoilla voi rikkoutumisriski kasvaa kesken reissun. Retkikunnalla on toki varaosia mukanaan, mutta henkilökohtaisten varusteiden tulee kestää vaativat olosuhteet koko matkan ajan. Lue lisää retkikunnan valmistautumisesta.

Sanni kertoo, että hän on joutunut todella tarkkaan miettimään, mitä varusteita ottaa mukaan Grönlantiin. Ahkioiden yhteispaino yritetään saada pysymään alle 75 kilon. Jokaisella retkikunnan jäsenellä on itse asiassa kaksi ahkiota, jolloin niiden painopiste saadaan mahdollisimman alas. Voin kuvitella, kuinka kuuden hiihtäjän ahkiokaravaani kulkee halki valkoisen jääaavikon. Kuuden hengen retkikunta jakautuu kolmeen kahden hengen telttakuntaan.

– Kolmen hengen teltoissa on mukavasti tilaa kahdelle. Lisäksi matkaa voitaisiin jatkaa vaikka yksi teltoista rikkoutuisi, sillä kuusi ihmistä mahtuu kahteen telttaan, Sanni pohtii.

Ruokaa on varattava riittävästi mukaan, sillä päivittäinen kaloritarve on noin 5000kcal. Sannin mukaan sen täyttäminen on haastavaa, vaikka voitakin on varattu päiväannokseksi noin 200 grammaa. Hmm… paketti voita kurkusta alas viidessä päivässä.

– Lounas, mikä syödään hiihdon aikana, on pussiruokia ja illalla teltassa kokataan illalliseksi jotain fancympää. Käytännössä itse kokkaan jotain tortillalettuja ja tämmöistä, Sanni raottaa kasvissyöjän retkimenuaan. Retkikeittimien polttoaineena on bensa, jota kuluu myös melkoinen määrä kuukauden aikana.

Retkikunta lentää Kööpenhaminan kautta Grönlannin länsirannikolla sijaitsevaan Kangerlussuaqin kylään. Sieltä alkaa noin kuukauden kestävä hiihtovaellus kohti itärannikon pientä Isortoqin kylää. Päivämatkat tullevat olemaan 20-25 km. Karkeasti voidaan todeta ensimmäisen puoliskon matkasta olevan loivaa nousua kohti jäätikön huippua jonka jälkeen seuraa loiva alamäki kohti rannikkoa. Matkalla ohitetaan myös 1980-luvulla hylätty USA:n tutka-asema, joka on vaikuttava kylmän sodan jäänne keskellä jäätikköä. Vaikka kevät etenee Grönlannissakin, voivat kelit vaihdella kolmenkympin pakkasesta plussakeleihin. Toukokuun lopulla päättyvä retki lienee yksi kauden viimeisimmistä, sillä jäätikön sulamisvedet alkavat hankaloittaa siellä liikkumista.

Ihan halpaa eivät arktiset harrastuksetkaan ole. Sanni arvioi reissunsa budjetiksi noin 8000 euroa, mikä sisältää kaiken lennoista varusteisiin, lupiin, vakuutuksiin ja sapuskoihin. Kustannus on kuitenkin vielä pieni, jos sitä vertaa kasitonniselle kiipeämiseen. Sen kustannukset lähtevät noin 15 000 eurosta ylöspäin. Matkakassan kartuttaminen lienee Sannillakin edessä. Yhtenä haaveena hänellä on Tiibetissä sijaitsevalle kasitonniselle, Cho Oyulle kiipeäminen. Se voi olla mahdollinen vielä tänä vuonna tai viimeistään ensi keväänä, hän kertoo.

Entä mikä voisi olla seuraava tavoite hiihtoreissujen puolella?

– On hyvä mennä aina askel kerrallaan… jos Grönlanti menee nappiin, voi alkaa miettiä etelänapaa. En sitä varmaan tänä vuonna pysty tekemään, mutta ehkä jo ensi vuonna, miettii seikkailijamme.

Seuraa Sannin ja retkikunnan matkaa halki Grönlannin.

Teksti: Olli Järvenkylä
Kuvat: Sannin omasta blogista