Bussilla maailman ääriin
Istuin heinäkuisena päivänä jouten Inarijärven rannalla ja mietin, mitä tekisin. Samalla, kun Eskelisen Lapin Linjojen keltapunaiset värit lipuivat Juutuanjoen ylittävällä sillalla, keksin minne suunnata. Jo jonkun aikaa olin pohtinut, että Jäämeren rannalla olisi mukava käydä myös kesällä. Sinne. Bussilla Nordkappiin.
Hotelli Inarin terassilla tarkeni. Mittari näytti +26 kun Jäämerta kohden lähtevä bussi kaarsi hotellin edustalle. Lisäkseni kyytiin kipusi muutama kauppamatkalla ollut paikallinen sekä neljän hengen ranskalaisseurue. Valloitin ensimmäiset penkit heti oven vierestä varmistaakseni hyvän näkyvyyden koko matkan ajaksi. Siitä oli hyvä napsia reissukuvia ja haastella kuskin kanssa.
Eskelisen Lapin Linjat oli minulle tuttu jo 100 päivää Urho Kekkosen kansallispuistossa -reissuni ajalta. Heidän luotettavasta ja täsmällisestä kyydistä pääsin osalliseksi useamman kuukauden aikana liikkuessani Rovaniemen ja Inarin välillä.
Ajokortittomana reissumiehenä arvostan toimivia julkisia yhteyksiä. Rinkka ja mies ollaan valmiita tiputtamaan tai nappaamaan kyytiin tarvittaessa vaikka äärettömän jängän laidasta. Myös Lapin vaihtuvia vuodenaikoja on upeaa seurata bussin ikkunasta, joka parhaimmillaan on kuin kehystetty taideteos.
Inarista matka jatkui Karigasniemeen. Rajalla sijaitsevassa kylässä on hyvä tehdä viime hetken hankinnat. Kaupasta hain piirakoita, aurinkokuivattua kinkkua ja muita tapas-tarpeita. Niiden kyytipojaksi nappasin Alkosta pienen pullon punaviiniä. Siinä piknikeväät maailman ääriin, Nordkappin jyrkille rantakallioille.
Rajan ylitys sujuu ilman kummempia ohjelmanumeroita ja matka jatkuu kohti Norjan pohjoiskärkeä. Alkumatkassa maasto ei poikkea Suomen puoleisesta, vaikka Tenojoen toiselle puolelle siirryttiinkin. Yksinäisiä taloja ja taloryppäitä tunturikoivikon reunustaman tien varrella. Muutama Suomen puolelta kyytiin tullut matkustaja jää matkan varrelle.
E6-tien varrella ensimmäinen isompi vastaan tuleva paikkakunta on Lakselv. Se sijaitsee Porsangerinvuonon pohjukassa ja sen jälkeen tie seuraileekin rantaviivaa. Ollaan saavuttu Jäämeren rantaan. Tien varren näköalapaikoille on pysäköity useita matkailuautoja ja niitä tulee myös vastaan todella paljon. Onkohan jokaisen karavaanarin unelma ajaa valkoinen laatikkonsa niin pitkälle pohjoiseen, kuin se Euroopassa on mahdollista?
Tauolle pysähdymme Russenes Kroohon Olderfjordissa. Käyn hakemassa kahvin ja paikallisen baagelin. Maksu kruunuissa, asiointi suomeksi. Ranskalaisnelikko ikuistaa itsensä selfiekepin avustuksella Eskelisen bussin edustalla. Kuskikin tankkaa ja pitää lakisääteistä taukoaan.
Matka jatkuu kohti manner-Norjan kaukaisinta rantaa. Matkalle mahtuu idyllisiä pieniä kalastuskyliä ja turskaa todellakin kuivataan isoissa, puisissa rimakehikoissa. Lopputuotoksena taitaa tulla kapakalaa ja aihioita lipeäkalan ystäville.
Aurinko paistaa edelleen melko korkealta ja muutenkin ilma on ollut mainio. Talvisaikaan osa tiestä on ajoittain suljettu ja ajo joissakin pätkissä jopa luvanvaraista.
Nordkapp sijaitsee Mageroyan saarella. Aikaisemmin saareen kuljettiin lautalla, mutta nykyään suhautamme sinne merenpohjan alitse. Lähes seitsemän kilometriä pitkässä tunnelissa bussimatkailu on kokemus sekin. Lopulta nousemme takaisin maan pinnalle.
Noin 200 000 turistia vierailee vuosittain Nordkappissa. Manner-Euroopan pohjoisinta kärkeä lähestyttäessä matkailijoilta kerätään asianmukaiset maksut ja annetaan Nordkapp-esite. Pääsymaksu on voimassa 24 tuntia ja alueelle voi majoittua matkailuautolla tai -vaunulla. Telttaväki ohjataan mieluusti lähimmälle leirintäalueelle. Alueella on mm. ravintola, elokuvatetatteri ja näyttelytilat.
Aivan jyrkänteen reunalla on maamerkkinä metallinen maapallofiguuri. Aurinko alkaa painua kohti horisonttia ja värjää maiseman oranssin eri sävyihin. Meillä on tuuria. Linja-auton kuljettajan mukaan hänen edellisellä vierailulla täällä maailman äärellä velloi läpinäkymätön sumuverho. Hienoa matkata Euroopan tai jopa maailman halki katsastamaan harmaata seinää.
Istahdan isoa kiveä vasten ja avaan viinipullon. Levitän tapakset repun päälle ja seuraan jyrkänteen aidan vieressä parveilevia matkailijoita, jotka ottavat itsestään ja toisistaan kuvia. Aurinko katoaa horisontin alle ja alue tyhjenee kuin taikaiskusta. Jään katselemaan merelle ja nautin eväät rauhassa. Eskelisen lähtöön takaisin kohti Inaria on vielä aikaa. Bussilla maailman ääriin ja takaisin.
"Here I stand at Nordkapp, the extreme of Finnmark, at the very end of the world.”
-- Franscesco Negri, katolinen pappi ja ensimmäinen italialainen tutkimusmatkailija, joka matkusti Nordkappiin talvella 1664.