Joutsijärvi joulukuussa

Joulukuu mielletään usein vähän tylsäksi retkikuukaudeksi. Ainakin jos varsinainen lumipeite ei ole vielä tullut, mahdollistaen erilaiset talvilajit. Täällä Satakunnassa, lähellä Länsirannikolta puhaltavia merituulia lumi antaa usein odottaa itseään joulun yli seuraavankin vuoden puolelle. Tänä vuonna joulu oli juuri ja juuri valkoinen, lumen sulaessa taas pyhinä pois, ja joulukuun alku oli vielä aivan lumeton. Maasto ja vesistöt olivat kuitenkin jo kevyesti jäässä tarjoten erilaisia maisemia ja mielenkiintoisia kontrasteja luontoon lähtijälle.

Näitä maisemia lähdimme katselemaan päiväretkelle Joutsijärven retkeilyreitille Kullaalle, kokoonpanolla äiti, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Eväsreppuun pakattiin helppoa purtavaa kaakaojauheen, kuuman veden, perinteisten makkaroiden ja jauhelihakepakoiden muodossa. Jälkkäriksi kaakaon kanssa korppuja. Ei mitään vaikeaa, kun lähtökin tapahtui taas hyvin hetken mielijohteesta.

Lämpötila keikkui juuri ja juuri nollan sekä vähän pakkasen puolella. Taivas oli aika pilvinen ja ilma tyyni, täydellinen retkikeli! Kävellessä lämpeni mukavasti, mutta silti missään vaiheessa ei tullut liian kuuma. Lähdimme matkaan ennalta tutusta paikasta, joka katsottiin retkeilyreitin kartasta (saatavilla internetistä). Reitille pääsee monestakin kohdasta. Suosituimpia aloituspaikkoja ovat Tammen tila tai Silokallion leirikeskus. Kokonaisuudessaan Joutsijärven retkeilyreitti on pituudeltaan 27 km, kiertäen upean erämaisen Joutsijärven.

Matkan varrelle mahtuu monta hyvin huollettua tulistelupaikkaa ja laavua, sekä myös muutama autiotupa ja historiallinen kohde kuten Kustaan savupirtti. Voin suositella kohdetta lämpimästi kaikille ja myös perheille niin päiväretki- kuin yön yli kohteeksikin. Ollakseen aika lähellä asutusta, se on yllättävän erämainen ja rauhallinen vaihtelevine maastoineen. Kaksi vedenylitystä tapahtuu sulan maan aikaan itse vedettävillä losseilla. Olemme retkeilleet alueella paljon ja yöpyneetkin maastossa, mutta koko reitti yhdellä retkellä on vielä kiertämättä. Tällä kertaa lähdimme taas kartoittamaan palan matkaa retkeilyreitin varrelta ja kohteeksi otettiin Hiivaniemen laavu. Kävelisimme Silokalliolta sinne ja takaisin, kokonaisuudessaan noin kuuden kilometrin pituisen patikan, juuri sopiva lasten ja koirien kanssa leppoisaan päiväretkeen taitettavaksi. Lasten kanssa toinen mukava kohde alueella on kiertää vähän reilu 4km pitkä luontopolku joka alkaa Tammen tilan läheisyydestä, tämä retkivinkkinä perheen kanssa Joutsijärven alueelle tuleville.

Retken alkaessa kävely kulki sujuvasti ja mukavasti. Lapset 12v ja 9v pitivät retkiporukan kärkeä yhden koiran kanssa, kuuntelin tyytyväisenä heidän keskinäistä jutustelun virtaa joka lähti luontevasti kulkemaan eri aiheita kuin metsäluonnon siivittämänä. Aiheet risteilivät laidasta laitaan ja kerrankin koko retki meni täysin ilman minkäänlaista kinastelua eikä äidin tarvinnut juuri puuttua kaksikon kulkuun, käytökseen tai muihinkaan asioihin. Sama ilmiö on kyllä huomattu ennenkin. Joskus ennen retkelle lähtöä ilmapiiri voi olla kireä tai kiireinen, mutta metsässä ja luonnossa juttu alkaa luistaa tai sitten ollaan sujuvasti hiljaa jokainen omissa ajatuksissa, ilman mitään vaivaannuttavaa ajatusta. Joskus kinastelua saattaa silti retken varrella tulla, mutta retken edetessä erimielisyydet yleensä unohtuvat.

Itse keskityin kulkemaan isomman koiran kanssa vetovaljaissa ja nauttimaan selkeästi jo talven puolelle kääntyvästä luonnosta ja sen pysähtyneestä tunnelmasta. Järven pinnalla oli jo jää, ja yllätyin itse jonkin verran kun näimme useamman retkiluistelijan viilettävän ilmeisen iloisena pitkin Joutsijärven jäätä. Laji on itselleni vieras, ja arkailen jonkin verran alkutalven jäille menoa, mutta mukavaltahan se näytti. Heiluttelimme tervehdykset yhdelle porukalle joiden kanssa satuimme yhteen niemenkärkeen samaan aikaan, me polulla maalla, ja he luistellen ohi jäätä pitkin. Lapsille kuitenkin kerroin, miten tärkeää on että jään paksuus tarkistetaan ja lapset eivät saa mennä keskenään jäälle ilman aikuista koskaan. Kun jäälle mennään, myös varusteet pitää miettiä sen mukaan.

Polku noudatteli melkein koko matkan Hiivaniemeen saakka rantaa ja järvi oli näkyvillä suurimman osan ajasta. Muutamia pieniä siltoja ja pitkospuita sattui matkalle tuoden mukavaa vaihtelua polkumaastolle. Joutsijärven maasto on pääasiassa hyvin kivistä. Tämä kannattaa ottaa huomioon myös alueelle teltan kanssa tulevien. Telttapaikkoja kyllä leiripaikkojen läheisyydestä löytyy, mutta mielikuvitusta joutuu välillä käyttämään. Hiivaniemi oli tästä poiketen aika hyvän näköistä maastoa telttailua ajatellen ja sieltä varmasti moni löytääkin hyvän paikan myös teltalleen.

Joutsijärvellä on myös saarissa tulipaikkoja joita huolletaan talvellakin jäitä pitkin, ja soutuveneitä saa vuokrata kesällä käyttöön. Alueella on moottoriveneiden käyttö kielletty joka takaa luonnonrauhan myös kesällä.

Matkan varrelle Silokalliolta Hiivaniemeen osuu mielenkiintoinen kohta jossa Tapaninpäivänä vuonna 2011 riehunut myrsky on kaatanut paljon puita. Puut on jätetty luontoa kunnioittaen lahoamaan paikalleen ja ne tarjoavat näin alustan monimuotoiselle luonnolle tarjoten kasvualustaa monenlaisille kääville, lahottajasienille, itiöille ja hyönteisille. Tästä on paikalla pieni infotaulu joka pysähdyttiin lukemaan. Näimme kääpiä ja lahottajia ja niitä tutkittiin hetken aikaa. Puut ovat jo lahonneet vähän seitsemän vuoden aikana.

Hiivaniemi on nimensä mukaisesti kaunis niemi jossa mäntypuut rytmittävät rantamaisemaa. Alueella on laavu jonka edessä on tulipaikka, rannassa toinen tulipaikka penkkien kera, ruokailuryhmä ja hyvää polttopuuta sisältävä puuliiteri. Myös puucee löytyy Hiivaniemen alueelta. Laavu sijaitsee vähän korkeammalla rannasta nousevassa loivassa rinteessä.

Perillä Hiivaniemessä viritimme tulet laavun tulipaikalle, olimme ainoat retkeilijät paikalla eikä poluilla tullut vastaan ketään. Poika sai vuolla makkaratikkua terävämmäksi omalla puukolla, omat makkaratikut jäivät kotiin mutta onneksi laavulla oli muutama tikku valmiina odottamassa seuraavia kävijöitä. Sinne ne jäivät myös meidän jälkeemme. Vedet kaakaoon olisi voinut keitellä myös tulilla, mutta tällä kertaa olin ottanut termospulloon kuuman veden mukaan ja sen sai kaataa suoraan kupilkoihin kaakaojauheen päälle ja höyryävän herkullinen taukojuoma oli valmis. Laavulla oli aikaa pysähtyä hetkeksi ja hengitellä raikasta joulukuun alun ilmaa. Lapset leikkivät hetken mutta rauhoittuivat hekin istumaan laavulle eväiden ja lämpimän tulen äärelle. Koska meillä ei ollut tälle päivälle muita etappeja, ja paluumatka oli vain noin kolme kilometriä, saatoimme istuskella laavulla kiireettä ja ilman paineita jatkamisesta. Koirille oltiin muistettu ottaa vesikippo ja vähän omaa retkievästä.

Evästelyn ja pienen rentoutumishetken jälkeen huolehdimme, että tulet ovat sammuneet, pakkasimme tavarat ja roskat mukaan ja lähdimme paluumatkalle. Vaikka kuljimme takaisinpäin täysin samaa reittiä kuin tullessa, huomasimme reitin varrella aivan erilaisia näkymiä ja yksityiskohtia. Jossain kohdassa ihailimme kilpikaarnamäntyjä, lukuisia kääpiä ja sieniä lahoavien puiden rungoilla, kenties palokärjen tai jonkun muun linnun rikkomaa kantoa, jäätyneitä ojanuomia ja jään alla liruttelevaa vettä.

Paluumatkalla mielikuvituksen sai erityisesti lentämään vanha hylätty puuvene, jonka sisusta kasvoi jo uutta elämää. Mietimme, kuka ruuhella on aikanaan järvellä soutanut ja montako kesää ja talvea se on rannalla levännyt. Luonto ottaa tällaiset unohtuneet asiat pikkuhiljaa omakseen ja se sulautuu tähän rauhalliseen maisemaan hiljalleen. Sunnuntairetki virkistää mieltä ja kehoa, muutama tunti luonnossa tekee niin aikuisille kuin lapsillekin erittäin hyvää.