Retkiluistelupyöräilyä Saimaalla

Eteläisen Suomen erittäin vähälumisesta talvesta ovat retkiluistelijat päässeet nauttimaan täysin rinnoin. Viimeaikaisten yöpakkasten ansiosta luistelukelit ovat jatkuneet pitkälle kevääseen. Jäätilanne voi kuitenkin vaihdella nopeastikin ja luistelijoiden tuleekin varautua mahdolliseen pulahtamiseen.

Minulle tarjoutui tilaisuus lähteä mikkeliläisten retkiluistelijoiden mukaan Saimaan Lietvedelle. Retkiluistimien sijaan otin kulkuvälineeksi sähköavusteisen läskipyörän. Harvoin on tullut pyöräiltyä naskalit kaulassa.

Retkiluistelijoilla on suljettuja viestiryhmiä, missä he jakavat tietoja jäätilanteesta sekä kommentteja tekemistään retkistä. Mikkeliläiset Tomi ja Köpi olivat valinneet lauantain retkikohteeksi Puumalan Lietveden alueen. WhatsApp-ryhmän tiedon mukaan siellä pitäisi olla hyväkuntoista ja luisteluun sopivaa jäätä.

Jätämme auton metsäautotien varteen ja siirrymme rantaan. Jääsauvan iskut paljastavat, että lahden pohjukassa teräsjäätä on reilu kymmenen senttiä. Kevätauringon lämmössä jää puikkoontuu ja haurastuu, eikä paksukaan jää kanna samalla tavalla kuin ohuempi teräsjää. Reilun kymmenen asteen yöpakkanen oli lauhtunut puoleen päivään mennessä muutamaan pakkasasteeseen. Järveltä puhaltava viima saa silti sormet kohmeeseen nopeasti. Myös jää vonkuu ja pitää muutenkin jännittävää ääntä.

Tommilla ja Köpillä on selässään vesitiiviisti pakatut reput, joissa on varavaatetta, evästä ja kuumaa vettä termospullossa. Turvavälineitä on jääsauvan lisäksi naskalit ja heittoliina. Heittoliinan avulla voidaan tarvittaessa vetää pois avannosta veteen joutunut luistelija. Minulla on naskalien lisäksi päässäni pyöräilykypärä.

Seuraan luistelijoiden jälkiä sopivan etäisyyden päässä ja pysähtelen samaan tahtiin heidän kanssaan, sillä he tarkistavat jään paksuuden aika ajoin. Jään pinta on röpelöinen ja nastattomalla renkaalla ajaminen onnistuu hyvin. Myöhemmin jään pinta muuttuu sileäksi ja liukkaaksi. Kaadun pyörällä muutamia kertoja ilman kummempia kolhuja.

Siellä täällä jäähän on ilmaantunut railoja. Osa on avonaisia ja ne täytyy kiertää maitse. Yksi retkiluistelun hyvistä puolista on se, että tilanteen niin vaatiessa on helppo riisua luistimet ja jatkaa luistelua esimerkiksi kannaksen ylitettyä. Nyt koukkaamme saaren rannan kautta kantavalle jäälle ja jatkamme matkaa.

Eri puolilta järveä löytyy jäästä uskomattomia taideteoksia. Vesi, tuuli ja pakkanen ovat muovanneet kauniita kuvioita jäähän. Erään saaren kärjessä jää on kuin lasia, jonka sisään on puhallettu samansuuntaisia ohuita viivoja. Toisaalla taasen on suuria kuplia.

Reilun tunnin luistelun ja pyöräilyn jälkeen suuntaamme Tommille tutun saaren rantaan. Viereisen saaren männyn latvassa on kalasääsken pesä, mutta se on vielä tyhjä. Virittelemme tulet kivistä kasatulle nuotiopaikalle ja laitamme kahvipannun tulille. Mikä olisikaan upeampi tapa viettää aurinkoista päivää, kuin nauttia retkieväitä Saimaan aurinkoisessa saaristossa?

Evästauon jälkeen jatkamme matkaa kohti lähtöpaikkaamme. Välillä tuuli tulee selkämme takaa ja pääsemme etenemään melkeinpä vapaamatkustajina. Vauhti on leppoisa, reilu kymmenen kilometriä tunnissa. Osa maisemista on tuttua, sillä olen näillä seuduilla melonut ja veneillyt useasti. On mielenkiintoista päästä näkemään Saimaata myös pyörän selästä.

Ympyrä sulkeutuu ja puolen päivän mittainen retkiluistelupyöräily päättyy lähtöpaikkana toimineen niemen toiselle puolelle. Auringon paisteesta huolimatta jää pysyi koko retken ajan kovana ja luistavana. Ajoittain se oli jopa hieman liian liukas pyörälle ja sain keskittyä ajamiseen ihan kunnolla. Jääpyöräily Saimaalla oli uusi ja miellyttävä kokemus. Lumen peittämällä jäällä ei nastoja tarvitse, mutta kirkkaalla jäällä nastarenkaat ja -jalkineet ovat suositeltavia. Tätä lisää ensi talvena!