Ilta- ja aamuauringon tunnelmaa kansallispuistoissa
Erikoinen on tämä kevät ollut kaikkine koronarajoituksineen. Sen myötä kuitenkin avautunut paljon aikaa tutkia ja ihmetellä meidän Suomen upeaa luontoa, ainakin itselleni. Kevään aikana tuli paljon koluttua Etelä-Savon lähiluontoa ja kuljettua kodin lähipolut ristiin ja rastiin, jopa kyllästymiseen asti. Lenkkivauhdittajana itsellä mukana kulkee lähes poikkeuksetta koirakaveri Oiva, joka jaksaa kelistä, reitistä ja kellonajasta huolimatta reippaasti näyttää tietä. Monesti tuleekin yhdistettyä jonkin itselle uusi retki- tai luontokohde ja koiran lenkki.
Netistä tulee jonkin verran tutkittua erilaisia retkikohteita ja monesti retket ovatkin sellaisia hetken mielijohteesta tapahtuvia ns. äkkilähtöjä, niin myös tämä seuraava reissu. Aamupäivä tuli touhuttua kotihommia ja mielessä oli siinä touhutessa pyörinyt ajatus jostakin retkestä. Patvinsuon kansallispuisto on ollut mielessä jo pitkään, joten niin pakkasin eväät ja Oivan Corollaan ja suunnattiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä kohti Patvinsuon kansallispuistoa.
Matka meinasi tyssätä jo Juvalle, kun auton moottorivalo syttyi ja lämmöt nousivat korkeuksiin. Kurvasin autohuoltoon, jossa osaavat huoltomiehet tutkailivat mikä autossa mahtaa olla vikana. Matka jatkui kuitenkin suhteellisen nopeasti kun luottokulkupelin jäähdytinnesteet oli saatu taas balanssiin. Tästä pienestä stopista johtuen olin Patvinsuolla vasta seitsemältä illalla.
Ilma oli aurinkoinen ja lämmin. Lähdettiin Oivan kanssa liikkeelle Suomun luontotuvalta. Suomujärven rantoja pitkin käveltiin ensin Kurkilahden uimarannalle, jossa olikin upea aurinkoinen hiekkaranta. Jos olisin ollut aikaisemmin liikkeellä, olisi tässä ollut mainio paikka ottaa vaikka vähän aurinkoa. Jatkoimme kuitenkin aika nopeasti tästä matkaa. Koiran kanssa kulkiessa on muistettava myös koiran hyvinvointi ja erityisesti tarkoitan tällä sitä, että vettä löytyy myös koiralle. Tällä retkellä matkan varrelle riitti hyviä luonnon vesipisteitä.
Lähdimme kulkemaan Patvinkierron reittiä pitkin eteen päin. Nopeasti avautui pitkospuiden alla upea suoalue. Aurinko oli jo kivasti laskenut alemmas ja se teki suomaisemasta jotenkin erityisen ihmeellisen. En osannut kuin ihmetellä hiljaista ja karua erämaata keskellä suota, upea tunnelma. Matka taittui sujuvasti pitkospuita pitkin. Patvinkierrokselta käännyttiin Olkkosensaarta kohti, jossa reitille mahtui mukavasti myös metsäisempää reittiä. Aurinko laski koko ajan enemmän ja muokkasi maisemaa sen mukaan.
Patvinsuolla elelee karhuja ja niitä siellä retkeilijät ovat nähneet. Täytyy myöntää, että koiran kanssa kaksistaan kulkiessa iltahämärässä olin varma, että kaukana näkyvät kaatuneet puun juurakot näyttivät välillä erehdyttävästi karhuilta. Tällä kertaa emme karhua kuitenkaan nähneet, mutta loppumatkasta törmäsimme purossa uiskentelevaan majavaan, joka hännällä ilmoitti hyvin äänekkäästi vettä läiskimällä olemassaolostaan. Ihme, ettei vahvan metsästysvietin omaava koira osannut päästää ääntäkään vettä läiskivälle majavalle. Oikein kiva kohtaaminen.
Matkaa tälle iltakävelylle tuli 12km ja ainoa vastaantulija oli majava. Kello oli tässä vaiheessa kymmenen ja jo matkalla Patville oli mielessä pyörinyt ajatus Kolin auringonnoususta, koska olihan se melkein kotimatkan varrella. Suomun parkkipaikalla hieman evästeltiin, huilattiin ja tuumattiin Kolille menoa. Tauon jälkeen Oiva takakonttiin ja suunta Kolille. Patvin upeita maisemia kuvatessa puhelimen akku oli kuitenkin aivan finaalissa. Autolaturia saatika varavirtaa ei sattunut tälle reissulle tietenkään mukaan, joten jonnekin piti päästä lataamaan puhelinta. Kontiolahden ABC oli vielä hetken auki, joten ajelin sinne iltateelle ja samalla latasin puhelinta Kolia varten.
Puolen yön aikaan saavuin Kolille, jossa päiväretkiä on aiemminkin tullut tehtyä. Aurinko nousisi vasta hieman kolmen jälkeen, joten oli hyvin aikaa ottaa pikku tirsat autossa. Torkkujen jälkeen lähdettiin kipuamaan Kolin huipulle. Sää oli kirkas ja uuden päivän kajastus näkyi upeasti jo kahden jälkeen. Etsin sopivan paikan, josta mielestäni oli kivat näkymät asettua odottamaan auringonnousua. Retkikaveria tässä kohtaa kiinnosti enemmän keppien nakertaminen.
Klo 3.09 oli se hetki kun aurinko alkoi hiljalleen kivuta esiin. Ja olihan se näky todellakin kaiken ajelun ja valvomisen arvoinen. Vaikea sitä on sanoiksi pukea, miten upea hetki tuli koettua ja ihan jokaiselle voisi tätä hetkeä suositella. Luonnonvalo on todella upea aikaisin aamulla tai illalla. Tällä reissulla tuli nähtyä molemmat ja siitä innostuneena aamun ja illan retkiä on varmasti tulossa lisää.
Kotimatkalle lähdettiin repussa hurja määrä kuvia niin puhelimessa kuin mielessäkin upeasta Suomen luonnosta. Klo 7.30 oltiin kotona, syötiin molemmat aamupala ja käytiin unille.