Piipahdus talviseen Urho Kekkosen kansallispuistoon
Kiilopään tunturikeskuksessa majoittuessa parasta on se, että kaikki mitä tarvitset, on lähellä. Urho Kekkosen kansallispuiston portista lähtiessä olet saman tien tunturissa. Samoin on tarvittavien palvelujen kanssa. Kiilopäältä löytyvät saman katon alta niin majoitus- kuin ravintolapalvelut kuin varustevuokraamo. Pihan toisella puolella sijaitseva saunamaailma houkuttelee mielen ja ruumiin virkistykseen.
Kaamos on päättynyt, mutta aamu on silti hämärä. Päivän pituus on kolmisen tuntia ja aurinko nousee kymmenen jälkeen.
Tarkoituksenani on viettää aamupäivä pyöräillen Urho Kekkosen kansallispuistossa talvisesta metsä- ja tunturimaisemasta nautiskellen. Riittävästi vaatetta päällä, lämpösaappaat ja paksut rukkaset sekä retkieväät ja karvahattu repussa lähden hakemaan pyörää.
Roll Outdoors on muutaman vuoden pyörittänyt varustevuokraamoa Kiilopäällä. Monipuolisen pyörävalikoiman lisäksi saatavilla on monenlaista talviliikunta- ja retkeilyvälinettä lumikengistä ja suksista ahkioihin. Varustevuokraamossa on myös suosittuja liukulumikenkiä. Roll Outdoors järjestää myös opastettuja pyöräretkiä Urho Kekkosen kansallispuistoon ja tarvittaessa saat heiltä myös henkilökohtaisen oppaan itsellesi tai porukallesi.
Roll Outdoorsin palvelu on asiantuntevaa ja ystävällistä. Saan pikaopastuksen sähköläskärin käyttöön ja alueen pyöräiltäviin talvireitteihin. Ajankohtaisimmat reittitiedot löydät täältä. Reitit ovat osin tuttuja, mutta ostan mukaani myös paperisen kartan.
Allani on tuttu pakkaus, Cuben Nutrail. Samalla mallilla tein aikoinaan ensimmäisen pyöräretkeni Urho Kekkosen kansallispuistoon ja se oli rakkautta ensi polkaisulla. Ennen oman efatin hankkimista testasin pyörää myös Urkkipuiston kesäolosuhteissa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että maastopyöräilyn talvireittien kehittäminen on ollut upea juttu. Se muun muassa mahdollistaa kaltaisteni, lähestulkoon hiihtotaidottomien luontoliikkujien pääsyn talvisiin maisemiin esimerkiksi kansallispuistoissa. Monikäyttöreittejä tulisi suunnitella lisää tulevaisuudessa, sillä mitä useammalla omalla lihasvoimalla liikkumalla tavalla ihmiset pääsevät luontoon, sen parempi.
Pakkasta on reilu kymmenen astetta, mikä tuntuu kohtuullisen mukavalta tuulen ollessa olematon. En tarvitse kasvoja suojaavaa kypärähuppua. Sen sijaan olen kypärän alle pukenut GribGrab pyöräilyhatun joka on tuulenpitävä ja sisältä pehmeällä fleecellä vuorattu. Hatussa on lieve, minkä voi kääntää alas korvia ja osin niskaa suojaamaan. Voit lukea tuotearvosteluni täältä.
Oma kypäräni ei ole mukana reissussa ja kiinnitän vuokraamosta lainaamaani kypärään Acid HPA 850 ajovalon. Lamppu on ollut jo jonkun aikaa käytössäni ja olen siihen tykästynyt. Lamppu on helppo kiinnittää kypärään pikalukoilla varustetuilla remmeillä ja sen saa myös näppärästi irti kiinnikkeestä, esimerkiksi kuljetuksen ajaksi. Valoteho on riittävä ja helpottaa maaston muotojen havaitsemista reitillä.
Kurvaan Kiilopään saunamaailman kulmalta lumiseen metsään. Puiden oksilla lunta riittää ja männytkin alkavat muistuttaa tykkyisiä kynttiläkuusia. Maastossa lunta on huomattavasti edellistalvea vähemmän, vain noin 25 senttiä. 2020 kevättalvella lunta oli metrin verran enemmän ja jossakin päin pohjoista taidettiin hiihtää vielä kesäkuussakin.
Reitit ovat hyvässä kunnossa ja ura kiemurtelee ja kaartelee lumisen metsän keskellä. Keskittyminen ajamiseen herpaantuu ajoittain, koska on pakko ihastella lumen muokkaamaa satumaista metsämaisemaa. Muutaman kerran ajaudun pehmeään lumeen, mutta vältyn kaatumasta. Edellistalvena reittien varteen oli muodostunut kunnon penkat ja ajoittain tuntui, kuin olisi ajanut valkoisessa lumirännissä.
Pidän tauon Sivakkaojan laavulla. Retkeilijöiden ja hiihtäjien suosiosta huolimatta saan nauttia aamupäivän kaakaot aivan yksin. Laavu on minulle tuttu entuudestaan. Vuoden 2016 joulukuussa vietin siellä viimeisen yöni 100 päivän reissustani Urho Kekkosen kansallispuistoon. Lunta oli silloinkin kohtuullisesti ja revontulet leimusivat iltataivaalla.
En tee tulia, vaan jatkan matkaa, ennen kuin vilu ehtii tulla. Lähden reittiä hiljalleen ylöspäin, kohti Kiilopään tunturikeskusta. Sieltä jatkan edelleen kohti Ahopäätä. Tammikuun puolivälissä reitti ei vielä jatku Laanilaan ja Saariselälle, mutta juttua kirjoittaessa se sinne jo menee. Pelkkä pistokeikka Ahopään rinteelle ei harmita, sillä tällä kertaa ei pidemmälle talvikruisailulle ole aikaa.
Keplottelen itseni poroaidan portista läpi ja nousen hiljalleen avotunturiin. Pyörän sähköavusteisuus tekee rinteeseen nousemisesta suorastaan nautinnollista. Tunturissa on lähes tyhjää, vain muutama hiihtäjä nousee verkalleen Ahopään ja Kiilopään välistä kohti Luulampea. Läntisellä taivaanrannalla pilvireunan alla pilkistää nouseva aurinko. Päivän pituus ei ole kummoinen, eikä tarvitsisi kauaa odotella, jos haluaisi nähdä auringonlaskun.
Tunturissa käy pieni tuulen vire, joka heiluttaa pyörän tankoon ripustamaani kypärää. Pyörä seisoo tukevasti hangessa ja laitan karvahatun päähäni. Käännän selkäni tuuleen ja istahdan kinokseen. Repun eväspussista löytyy eväsleipä ja suklaata. Termarissa on vielä kuumaa vettä toiselle kaakaokuksalliselle.
Nautiskelen kuumasta juomasta ja samalla katselen pilviverhon etenemistä. Lopulta on aika pakata reppu ja lähteä paluumatkalle. Ahopäältä on mukava lasketella alas kohti Kiilopään tunturikeskusta. Palautan pyöräni ja ostan Roll Outdoorsin support-tarroja. Niillä tuetaan talvireittien ylläpitoa.
Maastopyöräily talvisessa luonnossa on yksi monista tavoista, millä pääsee tutustumaan Urho Kekkosen kansallispuiston monipuolisiin maastoihin. Reittejä ja sopivia haasteita löytyy niin vasta-alkajille kuin kokeneemmillekin pyöräilijöille. Itse aion palata näihin maisemiin jälleen kevättalvella. Maalis-huhtikuussa reitit ovat parhaimmillaan ja aurinko paistaa. Tuskin maltan odottaa.