Lumikengillä Valkmusan kansallispuistossa

Kuluva talvi on ollut poikkeuksellisen luminen eteläisintä Suomea myöten. Tämä on mahdollistanut lumessa liikkumisen eri välineillä pitkästä aikaa. Päätimme lähteä kaveriporukalla lumikenkäretkelle Valkmusan kansallispuistoon ja vuokrasimme välineet Suomen Ladun Vantaan yhdistykseltä.

Päätös lumikenkäretkelle lähdöstä syntyi lyhyellä varoitusajalla. Viikonlopuksi oli luvassa pientä pakkasta ja auringonkin lupailtiin pilkistävän pilviverhon takaa. Kaverin kanssa työnjako oli selkeä. Hän hommaa välineet ja minä mietin sopivan päiväretkikohteen. Katselin karttaa ja hahmottelin siihen Helsingistä vajaan parin tunnin ajomatkan kaaren. Tarkoituksena oli löytää uusi ja kiinnostava retkikohde, mutta samalla välttää ne kaikkein suosituimmat.

Kotkan ja Pyhtään kuntien alueella sijaitseva Valkmusa on yksi Kymenlaakson kolmesta kansallispuistosta Repoveden ja Itäisen Suomenlahden lisäksi. Se on pinta-alaltaan pieni, mutta suoluonnoltaan rikas kohde, joka soveltuu ympärivuotiseen retkeilyyn. Lumisena talvena Valkmusan kansallispuisto lepää valkoisen peiton alla ja on mainio paikka rauhalliseen retkinautiskeluun ja hiljentymiseen. Kesän ja syksyn väriloisto, suon tuoksu ja lintumaailma ovat nekin kokemisen arvoisia elämyksiä.

Valkmusan kansallispuisto muodostuu kahdesta erillisestä suuresta suoalueesta. Läntisempi niistä on Munasuo ja itäisemmän muodostavat Valkmusa, Kananiemensuo, Lamminsuo ja Mustajärvensuo. Kansallispuiston verkkosivulla kerrotaan, että Valkmusan kansallispuiston alueelta on tunnistettu yli 40 erilaista suotyyppiä, mikä tekee alueen suoluonnon poikkeuksellisen edustavaksi Etelä-Suomen oloissa. Kansallispuiston pysäköintialueet sijaitsevat itäisen suoalueen etelä- ja pohjoisreunassa. Niille löytää seuraamalla opasteita Pyhtäältä 170-tieltä. Arkisin Valkmusan kansallispuiston läheisyyteen pääsee myös julkisilla kulkuvälineillä.

Jätämme auton Suolinnantien päässä sijaitsevalle Kananiemenharjun pysäköintialueelle. Siellä on vain yksi auto lisäksemme. Kohde vaikuttaa lupaavan rauhalliselta. Ympärillä on luminen metsä. Viime päivien lumipyry on edelleen puiden oksilla ja rungoissa. Tien varressa näkyi myös tukkipinoja, jotka liittynevät suoluonnon ennallistamiseen. Metsitetyiltä ja kuivatuilta suoalueilta puustoa kaatamalla ja ojia tukkimalla yritetään palauttaa niiden alkuperäinen tila. Suunta on oikea, mutta siihen menee vuosia.

Pysäköintialueelta vie merkitty, noin parin kilometrin mittainen reitti Moronvuoren päivätuvalle. Ura on tallaantunut ja liikkuminen sujuu helpommin ilman lumikenkiä. Vastaan tulee muutamia hiihtäjiä. Kotkan suunnasta Valkmusan kansallispuistoon tehdään yhdyslatu lumisina talvina. Sulan maan aikaan päivätuvalle pääsee myös maastopyörällä.

Hieman ennen päivätuvalle saapumista huomio kiinnittyy reitin varrella olevaan massiiviseen kallioon, Moronvuoreen. Kallion keskellä on suuri, hieman luolaa muistuttava halkeama, jonka sisään pääsee kävelemään. Kalliota pitkin valunut vesi on jäätynyt jääpuikoiksi, joiden muotoa vihreä sammal korostaa.

Massiiviset kivenlohkareet ja kalliot reunustavat myös Moronvuoren päivätuvalle vievää reittiä. Päivätupa on vanha, harmaa ja sympaattinen rakennus. Sen toisessa päässä on tupa ja toisessa puuvarasto. Pihalla on grillikatos ja käymälä. Kylmä tupa ei houkuttele sisäänsä ja siirrymme tulipaikan lämpöön. Siellä on jo muutama hiihtäjä ja lumikenkäilijä, mutta mukaan mahtuu ja turvaetäisyydet säilyvät. Useissa kansallispuistoissa yleistyneet valmiit halot eivät ole Valkmusassa käytössä, vaan polttopuut tehdään edelleen niin sanotusta pitkästä tavarasta sahan ja kirveen avulla.

Valkmusan alueella ei ole vesipisteitä ja tämä kannattaa huomioida erityisesti lumettomana aikana. Talvella veden voisi periaatteessa tehdä lumesta, mutta lyhyellä päiväretkellä riittää reppuun pakatut juoma- ja termospullot. Retkipäivä on sen verran alussa, että nautimme vain kuumaa juomaa ja nuotion ritilällä paahdetut eväsleivät.

Lounaskeitto odottaa isompaa nälkää ruokatermarissa. Etukäteen tehdyt ruokavalmistelut helpottavat retkeä ja tauot pysyvät kohtuullisen mittaisina, kun ei tarvitse ”värkätä” lumessa ja pakkasessa. Toki ruoan valmistaminen retkiolosuhteissa on mukavaa ja varsinkin silloin, kun se on retken varsinainen teema. Termospullojen hyödyntämisestä retkellä voit lukea täältä.

Nostamme reput selkään ja lumikengät jalassa suuntaamme suolle. Lintujen pesimäaikana avosuolla liikkumista tulisi välttää, mutta talvella valkoinen suomaisema suorastaan kutsuu meitä lumilakeuksilleen. Lunta on melko runsaasti ja lumikengistä huolimatta jalka uppoaa jonkin verran hankeen. Reittimme risteää jäniksen jälkien kanssa. Se on selvinnyt omilla lumikengillään huomattavasti meitä paremmin. Otamme suon reunasta suunnan kohti Kananiemensuolla sijaitsevaa metsäistä saareketta. Sen mielenkiintoinen nimi, Paratiisinsaari laittaa arvailemaan nimen syntyhistoriaa.

Emme lähde tällä kertaa tutkimaan paratiisia syvällisemmin, vaan jatkamme lyhyen tauon jälkeen kohti retkemme lähtöpistettä. Etäisyydet kasvavat välillämme ja huppu päässä kävellessä tuntuu, kuin olisin aivan itsekseni reissussa. Viima tuntuu mukavalta poskipäissä. Liikenteen ääntä ei kuulu ja hiljaisuus täyttää lumisen maiseman. Siellä täällä vastaan tulee kitukasvuisia männyn käkkyröitä. Jäätä ja lunta riittää suon pinnalla, mutta silti on oltava tarkkana. Lumen alla on paikoittain sulaa ja vesi virtaa.

Siirrymme autolla kansallispuiston toiselle laidalle, Simonsaaren pysäköintialueelle. Sieltä lähtevä läntisen keitaan lenkki on 2,3 km pituinen pitkostettu rengasreitti. Reitin nimi viittaa Valkmusastakin löytyviin keidassoihin. Reitin varrella on luontotorni, josta aukeaa näköala laajalle suoalueelle. Talvella pitkospuut ovat peittyneet lumeen, mutta tornille vievä reitti todennäköisesti seurailee niitä. Luontotorni sijaitsee melkein rengasreitin puolessa välissä, ja osa porukastamme lähteekin kiertämään reittiä myötä- ja osa vastapäivään.

Luontotorni piiloutuu erinomaisesti metsäsaarekkeen reunaan, eikä sitä oikeastaan huomaa, ennen kuin jo saapuu sen luo. Kipuamme ylös katselemaan maisemia. Nyt maisema on autio ja hiljainen, mutta meno lienee päinvastainen keväällä, kun muuttolinnut saapuvat.

Valkmusan kansallispuiston tunnuseläin on rämekulmumittari. Sitä näkyvämpi siivekäs kansallispuiston alueella on kuitenkin kalasääski, jonka voi havaita myös Simonsaaren tornista. Kalasääski eli sääksi on suurikokoinen petolintu, joita pesii alueella useampi pari.

Valkmusan kalasääsket viettävät talven eteläisessä Afrikassa ja palaavat kesäksi Kymenlaaksoon. Takaisin tulen minäkin.