Majakoita, hiekkadyynejä ja merta
Artikkeli kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Visit Kokkolan kanssa.
Retkeilijälle on Kokkolassa tarjolla hiekkadyynejä, vehreitä puistoja ja luonnonsuojelualueita. Kokkolan kansallinen kaupunkipuisto yltää mantereelta merelle.
Edellispäivän Laajalahden ja Öjan kalastajakylän pyöräretken jälkeen on tarkoitukseni tutustua Kokkolan keskusta-alueen lähellä sijaitseviin kohteisiin. Valitsen kartalta kohteiksi Elban ja Harrbådanin majakan. Matkalla käyn tutustumassa myös komeaan Meripuistoon, joka on osa Kokkolan kansallista kaupunkipuistoa. Ja päätökseen viedään myös edellispäivänä keskeytynyt Ykspihlajan visiitti.
Kokkola on ihanteellinen paikka pyöräillä. Kunnasta löytyy 190 km kevyenliikenteenväyliä ja pyörällä pääsee kätevästi näkemään Kokkolan kauneimmat paikat. Pyöräilyreittien tarkemmat kuvaukset löydät Outdoor Active -portaalista. Pyöriä saa vuokralle esimerkiksi Kokkolan matkailuneuvonnasta, joka sijaitsee syyskuun loppuun asti Wanhassa Kalahallissa Kauppatorilla.
Retki ei ole retki eikä mitään ilman eväitä, on joku viisas todennut. Hotel Kokkola on räätälöinyt palvelun juuri meitä retkeilijöitä silmällä pitäen. Respasta saat lainaksi tai ostettua retkiruokailuvälinesetin, mihin voit aamupalalta kerätä pientä korvausta vastaan retkieväät. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja teen eväsleivät. Niiden mukaan pakkaan vihanneksia ja hedelmiä. Hotellinjohtaja Sari on itsekin intohimoinen ulkoilija ja häneltä saa mainioita vinkkejä retkikohteista. Hotellin aulassa tuodaan muutenkin hyvin esille Kokkolan retkeily- ja ulkoilukohteita.
Lähden liikkeelle Suntin vartta ja pistäydyn tutustumaan Kokkolan eläväiseen toriin. Lauantai on vilkas toripäivä ja aurinkoinen sää on saanut ihmiset liikkeelle. Tuoreen kalan ystävänä käyn täydentämässä retkieväitäni kalastajan myyntivaunusta parinsadan gramman paketilla graavikalaa.
Kaupunginsalmi Sunti on kaupungin vihreä väylä merelle. Vuosisatoja sitten se oli purjehduskelpoinen merenlahti, joka maankohoamisen myötä on kaventunut ja mataloitunut. Kokkola-lehden mainiosta artikkelista saa kuvan, millaista elämä on ollut Suntin varrella. Matkalle Suntin menneisyyteen pääsee myös Kokkola Stories -sovelluksen avulla. Nykyisen Suntin molemmin puolin on puistoja, taideteoksia ja sen kevyenliikenteen reitit vievät merelle. Sinne suuntaan minäkin.
Suntin suulla sijaitsee punaisia venevajoja, joista osa on edelleen käytössä. Vieressä sijaitsee Kokkola Camping. Viihtyisä, neljän tähden leirintäalue sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta. Tarjolla on muun muassa loma-asuntoja, erilaisia mökkejä ja telttapaikkoja palveluineen.
Leirintäalueen ja meren välissä on Meripuiston upea alue. Se tarjoaa ihanteelliset puitteet ajanviettoon kaiken ikäisille. Merinäköala, suuret nurmikentät ja grillausalue ovat houkuttelevia ja isolta hiekkarannalta on helppo mennä uimaan. Meripuisto on aktiivisen ulkoilijan toiviokohde, sillä sieltä löytyvät muun muassa rantalentopallokentät, skeittiramppi, frisbeegolf-rata ja ulkokuntosali. Meripuistosta lähtevät myös M/S Jennyn risteilyt saaristoon ja Tankarin majakkasaarelle.
Meripuisto on osa Kokkolan kansallista kaupunkipuistoa. Kokkolan kaupunkipuisto on Suomen laajin ja merellisin kaupunkipuisto. Sen erityispiirteitä ovat merellisyyden lisäksi muun muassa maankohoaminen ja historialliset elementit. Lisäksi monimuotoiset ja laajat luontoalueet ja monipuoliset virkistyspalvelut ovat tärkeä osa kansallisen kaupunkipuiston olemusta. Kokkola on kansallisista kaupunkipuistoista ainoa merelle ulottuva puistoalue.
Meripuistosta jatkan kohti Elbaa. Nuorisokeskus Villa Elba viettää vierailuni aikana koronahiljaiseloa ja saan istuskella rannalla itsekseni. Normaalioloissa siellä voisi esimerkiksi lounastaa tai vaikkapa vuokrata suppilaudan tai kanootin ja lähteä merelle. Elbassa on myös luontopolku, jossa riittää nähtävää koko perheelle. Kuljeskelen aikani luontopolun siimeksessä ja jatkan kohti Harrinniemen kärkeä.
Harrinniemellä, paremmin Harrbådana tunnetulla maakaistaleella sijaitsee 1950-luvulla rakennettu linjaloisto. Yli 40 vuotta sitten käytöstä poistettu betoninen torni seisoo hylättynä ja yksinäisenä hiekkaisella niemellä. Voin hyvin kuvitella, kuinka ränsistyneen majakan kummitustarinat ovat saaneet alkunsa syksyn pimeinä myrskyiltoina.
Harrinniemessä on merkittyjä luontopolkuja, avohietikoita, dyynejä ja lintutorni sekä menneiden vuosikymmenten puuhuviloita. Pyöräilen lähes niemen pohjoisimpaan kärkeen asti ja kaivan retkieväät pyörälaukustani. Istahdan rantatöyräälle nauttimaan eväitäni ja seuraan lintujen elämää lähivesillä. Melko voimakkaasta tuulesta huolimatta ilma on lämmin ja evästauko venyy. Kiire ei ole mihinkään.
Harrbådanilta suuntaan syväsataman ohitse kohti Ykspihlajan kaupunginosaa. Siellä sijaitseva Kahvila Saha on kuulemma antanut oman leimansa Kokkolan kulttuuriin. Tunnelmallisen merenrantakahvilan pihapiirissä järjestetään tapahtumia ja kahvilan rento tunnelma saa tuntemaan kuin olisi kotonaan. Tämä täytyy päästä itse kokemaan.
Onneksi Ykspihlajan perukoilla sijaitsevalle kahvilalle vievälle reitille on laitettu opaskylttejä. Muutoin usko kyllä loppuisi, ratakiskoja ylitellessä ja syvemmälle sataman laitaa ajaessa. Perille pääsy palkitsee kulkijan ja kieltämättä aurinkoisena kesäpäivänä mieleen tulee sana ”paratiisimainen”. Potti-poukaman suojaisella rannalla sijaitsevalla kahvila Sahalla aurinko porottaa, on lämmintä, tarjolla herkkuja ja omanlaisensa, rauhallinen tunnelma. Hyvä sellainen.
Kahvila Saha toimii entisessä sahan konttorin pihapiirissä. Osa kahvilan asiakkaista on tullut paikalle autolla tai pyörällä, joku jopa kanootilla meloen. Kahvilan sisätiloissa on julisteita ja kuvia, jotka muistuttavat työväen historiasta ja kulttuurista. Silmiini osuvat vanhat nyrkkeilyhanskat ja elokuvajuliste. Tietenkin. Ollaan ”Kokkolan leipurin”, nyrkkeilijä Olli Mäen kaupungissa.
1950-luvulla nyrkkeilyuransa aloittanut Mäki on ainoa suomalainen nyrkkeilijä, joka on voittanut Euroopan mestaruuden sekä amatöörinä että ammattilaisena. Olli Mäki muistetaan erityisesti MM-ottelustaan, joka järjestettiin Helsingin olympiastadionilla 1962. Yli 23 000 katsojan edessä Mäki hävisi tyrmäyksellä yhdysvaltalaiselle Davey Moorelle.
Elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen teki vuoden 1962 MM-ottelun aikaisiin tapahtumiin perustuvan elokuvan Hymyilevä mies vuonna 2016. Elokuvassa Olli Mäen tulevaa vaimoa esittää Kokkolasta lähtöisin oleva näyttelijä Oona Airola. Muistelen Olli Mäen periksi antamattomuutta ja uskoa aatteeseensa paikallisen Kahakka-panimon Ykspihlaja-olutta siemaillen.
“For equality”, lukee pullon etiketissä. Sen eteen on Ykspihlajassakin tehty töitä.