Vattaja ja Ohtakari, Kokkolan helmet
Artikkeli kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Visit Kokkolan kanssa.
Kokkola on tunnettu myös yhdestä Euroopan suurimmasta dyynirannasta Vattajasta ja sen viereisestä Ohtakarin kalastajakylästä. Matkaa Vattajalle Kokkolan keskustasta tulee noin 40 kilometriä. Päätän nautiskella komeista merimaisemista ajan kanssa ja nakkaan teltan pyörän tarakalle.
Lähden Kokkolasta kasitien vartta pohjoiseen. Vilkkaan tien vieressä kulkee onneksi pyörätie. Vajaan kymmenen kilometrin jälkeen tarkoitukseni on kääntyä rantaan päin, Ruotsaloon vievälle sivutielle, mutta ajan epähuomiossa risteyksen ohi. Kuuntelen kuulokkeilla Radio Suomen Iskelmäradiota. Tarja Närhi on ohjelman puikoissa ja teemana on tällä kertaa ”Oi elämän kevät”. Fiilistelen Matti Eskon Nuoruus on hetki vain -kappaletta ja huomaan ajaneeni jo Toivosen eläinpuistolle asti. Vilkaisu karttaan ja takaisin Kokkolaa kohti.
Hyväkuntoisen Ruotsalon asvalttitien varren puutarhoissa omenapuut ja tuomet kukkivat. Peitson kylän kohdalla reittini tulee jälleen kasitien varteen ja jatkan kohti Marinkaista. Tauko ja päiväkahvit odottavat Veikontorilla, joka on pieni ja palveleva kyläkauppa. Hyvä paikka tarvittaessa täydentää retkieväitä.
Marinkaisista matka jatkuu kohti Vattajaa ja Karhin kylää. Reitin varrelle osuu parikin nuorisoseurantaloa, joita on pysähdyttävä tarkastelemaan. Marinkaisten nuorisoseurantalo vaikuttaa olevan aktiivisessa käytössä ja hyvin hoidettu. Samaa ei voi sanoa Karhin hylätystä nuorisoseurantalosta. Vuonna 1935 rakennettu talo on nähnyt parhaimmat päivänsä ja ikkunoita on rikottu.
Kurkistan sisään rikkinäisestä ikkunasta. Aika tuntuu pysähtyneen seurantalon salissa. Näyttämöllä roikkuu edelleen esirippu ja ikkunoissa samasta kankaasta tehdyt verhot. On helppo kuvitella, kuinka talo on vuosikymmeniä sitten ollut kylän sivistyksen ja kulttuurin keskus. Opintopiirejä ja kursseja, näytelmiä, iltamia ja tansseja on varmastikin järjestetty satoja talon historian aikana. Vireän toiminnan kulta-ajoista on aika ajanut ohitse, mutta autioitunut ja ränsistynyt näkymä saa silti hieman surulliseksi.
Nuorisoseurantalo sijaitsee Karhin pyöräilyreitillä joka erkanee Pohjanmaan rantatieltä pienempiä teitä pitkin kohti merenrantaa. Reitin varrella on muun muassa 1800-luvun hirsitaloja, tanssilava ja kalasatama 1900-luvulta sekä silmiä hiveleviä luontokohteita ja merimaisemia. Tarkoitukseni on ajaa reittiä Vattajan hiekkarannan eteläpäähän ja lähteä sieltä rannan suuntaisesti kohti Ohtakaria.
Kokkolan verkkosivusto tietää kertoa, että Vattajan dyynialue on maisemallisesti merkittävä koko Euroopan mittapuulla. Alue on Euroopan havumetsävyöhykkeen suurin dyyniranta, joka on myös yksi Pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista, yli 15 kilometriä. Vattaja tarjoaa mainiot puitteet auringonottajille, retkeilijöille ja luontokuvaajille. Alueella on useita reittejä niin kävelyyn kuin pyöräilyyn.
Reittisuunnitelmalleni tulee pikainen stoppi, sillä iso keltainen infotaulu kertoo isänmaan ottaneen Vattajan alueen käyttöönsä. Puolustusvoimat harjoittelee ajoittain alueella ja silloin sinne pääsy ei onnistu. Ihan niin seikkailuhenkinen en ole, että lähtisin pyörällä ajamaan harjoitusalueen lävitse, vaikka vihreä kypärä päässä onkin.
Puolustusvoimien tiedotteet alueen käytöstä voi tarkistaa täältä. Puolustusvoimat ilmoittaa valitettavasti vain suurimmista harjoituksista ja alueen mahdollinen käyttörajoitus selviää lopulta vasta paikan päällä. Kokkolan alueen pyöräilyreitit näet Outdoor Active -sivustolta.
Palaan takaisin Karhin seurantalolle ja jatkan sieltä Karhi-Lohtaja -reittiä kohti Lohtajaa. Keskivaativa reitti kulkee aluksi metsän siimeksessä. Ura on melko tasaista kangasmetsän pohjaa ja se soveltuu sekä pyöräilijöille että kävelijöille. Pyöräni takana olevat leveät pyörälaukut ottavat kuitenkin ajoittain kiinni reitin varren puihin ja pensaisiin. Metsästä reitti siirtyy hetkeksi takaisin tielle, kunnes sukeltaa jälleen uudestaan metsään. Vastaan tulevat pyöräilijät kertovat uran hieman kapenevan sekametsässä entisestään, joten päätän jatkaa tietä pitkin Lohtajalle.
Ohitan hautausmaan ja saavun Lohtajan taajamaan. Sieltä lähden kohti Ohtakaria pitkin pieniä hiekkateitä, joiden varrella on maatiloja. Tupsahdan yllättäen metsästä peltoaukealle ja saan samalla kymmenen kurkea lentoon. Vaikuttava näky. Peltojen keskeltä palaan Ohtakariin menevälle pikitielle, jonka pitkät suorat haastavat pyöräilijää. Kaiken kaikkiaan matkaa mutkineen tulee päivän aikana mittariin vajaa 60 kilometriä.
Vattajan pitkien hiekkojen vieressä sijaitseva Ohtakari on saari ja kalastajakylä, jonne vie hiekkarantojen reunustama pengertie. Ohtakarissa sijaitsee myös yksi Kokkolan upeimmista uimarannoista. Vaikka matkaa keskustasta jonkin verran onkin, on uimaranta mainio päiväretkikohde eväiden kera.
Ohtakari on aiemmin ollut tärkeä kalastajien tukikohta ja nykyään siellä on runsaasti vapaa-ajan asuntoja. Lohtajan kalastajainseura vuokraa sympaattisia kalastajanmökkejä Ohtakarissa. Tällä kertaa en ole mökkimajoitusta vailla, sillä tarkoitukseni on nauttia merellisestä ympäristöstä teltassa.
Vierasvenesatamassa on grillikatos ja kesäkahvila sekä huoltorakennus, mistä saa juomavettä. Ohtakarin kalastushistoria kantaa kauas ja siihen voi tutustua saaren kalastusmuseossa. Saaressa on myös luontopolku ja näköalatorni, joka tarjoaa upeat maisemat merelle ja Vattajan dyyneille. Vattaja ja Ohtakari osuvat lintujen päämuuttoreitille ja alue tarjoaa lintubongareille mainion mahdollisuuden tarkkailla lintujen elämää varsinkin keväisin ja syksyisin.
Katiska Baari tarjoaa monipuolisia virvokkeita, grilliruokaa ja usein myös tuoretta savusiikaa, kalastajakylässä kun ollaan. Savukalaa lienee tarjolla seuraavana päivänä. Seuraan, kuinka kalastajavene saapuu laituriin ja kalastajat kantavat jäähileiset laatikot tukikohtaan. Savusiian sijaan tyydytän nälkäni isolla Ohtakari-burgerilla ja kylmällä oluella. Katiskan terassilla vierähtää tovi, sillä lataan samalla pyörän akkua.
Ilta-aurinko alkaa hiljalleen painua kohti horisonttia ja lähden etsimään itselleni telttapaikkaa. Jos Ohtakarin tiivistäisi neljään sanaan, voisivat ne olla meri, kivi, hiekka ja tuuli. Mahtavat hiekkadyynit muuttavat alati muotoaan tuulen voimasta ja meri huuhtelee rantakivikoita uudestaan ja uudestaan. Ohtakarissa on keskemmällä saarta jatulintarha tai ehkäpä pirunpelto. Maan kohoamisen myötä rantaviiva on siirtynyt kymmeniä metrejä etäämmäs ja paljastanut massiiviset kiviröykkiöt.
Löydän itselleni melko mainion telttapaikan ja koska yöksi on luvattu poutaa, jätän ulkoteltan laittamatta. Hyttysverkon lävitse on mukava seurata maiseman ja valon muuttumista sekä tietenkin ulkopuolelle jääneitä hyttysiä. Niitä nimittäin riittää. Ennen nukkumaan menoa teen vielä pienen kierroksen rannalle ja kuvailen mereen putoavaa aurinkoa. Tuuli on melko voimakas, mutta lämmin ja merelle tuijotteluhetki venähtää lähes tunnin mittaiseksi.
Ennen tien päälle lähtemistä käyn aamulla tutustumassa illalla tapaamani Juhon retkiautoon. Hän on rakentanut Mazdan pick up -autosta itselleen reissukodin ja kiertelee sillä ympäri Suomea. Auton lavalla on makuuhuone ja tilaa oleskella. Totean ratkaisun toimivaksi ja hieman kateellisena, joskin ajokortittomana, hyppään pyöräni selkään ja jatkan matkaa kohti seuraavaa kohdetta.
Paluumatkalla Kokkolaan tarkoitukseni on käydä tutustumassa kuuluisiin Lohtajan Pesäkiviin sekä Toivosen eläinpuistoon ja talonpojan museoon. Jättikokoisille siirtolohkareille matkaa Ohtakarista tulee kolmisenkymmentä kilometriä. Jonkin aikaa ajettuani on kuitenkin aivan pakko pysähtyä kahvitauolle, sillä tien varteen on tehty mitä upein taukopaikka. Laudoitetulla alustalla, jolla on penkit, pöydät ja kukat voisi vaikka tanssit järjestää. Kaivan termarin esille ja höristelen kilpaa aidan viereen kahvitaukoani seuraamaan tulleiden hevosten kanssa. Kiitos viihtyisän taukopaikan toteuttajille!
Ylitän jälleen vilkkaan kasitien ja jatkan kohti Pesäkiviä. Sivusilmällä huomaan jonkun tuijottavan ja jarrutan. Paikallinen ITE-taiteilija on tehnyt puutarhaansa lähes luonnollisen kokoisia patsaita, joiden rintamasuunta on tielle. Pakko kaivaa kamera esille ja ikuistaa tienvarsinäkymä. Tällaiset hetket tekevät pyörämatkailusta mahtavaa. Matkalla voi törmätä mielenkiintoisiin kohteisiin, jotka yllättävät monella tapaa.
Pesäkivet sijaitsevat männikköisellä hiekkakankaalla. Ne koostuvat isoista siirtolohkareista, jotka ovat sijoittuneet tiiviiksi ryhmäksi. Vaikuttavan näköiset ja kokoiset lohkareet yltävät noin kymmenen metrin korkeuteen. Niiden huipulta on kerrottu lähiseutujen kirkkojenkin näkyneen. Kiertelen lohkareita ja niiden väliin jääviä solia ja luolamaisia aukkoja. Pesäkivillä on nuotiopaikka, jossa ei ole polttopuuhuoltoa eli omat puut mukaan. Nuotiopaikan vieressä on pino kuivia riukuja, mutta en tee tulia vaan valmistan lounaan retkikeittimellä.
Jätän muinaisen kivimonumentin taakseni ja jatkan kohti Kokkolaa. Kasitien varressa sijaitseva Toivosen eläinpuisto ja talonpojan museo on näyttävä kokonaisuus, jonka ohi ei voi ajaa sitä huomaamatta. Kymmenet nostalgiset traktorit ja autot varastavat taatusti huomion. Koko perheen vierailukohde koostuu eläinpuiston lisäksi vanhoista rakennuksista ja kulkuvälineistä. Tällä hetkellä alueella on 50 erillistä rakennusta ja yli 12500 museoesinettä. Alue on avoinna päivittäin 22.8.2021 saakka.
Astun portista aikamatkalle menneisiin vuosikymmeniin ja käyn aluksi ihmettelemässä tavaravalikoimaa 1930- ja 1940-lukujen vaihteen kyläkaupassa. Ulos tullessani törmään museokohteen perustajaan, kotiseutuneuvos Matti Toivoseen. Hän nappaa minut mukaani ja saan henkilökohtaisen opastuksen kaikista mielenkiintoisimpiin kohteisiin.
Matti esittelee minulle paikkoja ja samalla kertoo tarinoita puiston perustamisesta sekä rakennusten ja esineiden hankkimisesta. 35 vuotta sitten rytöiselle tontille perustetusta ja vaatimattomasta vierailukohteesta on kasvanut yksi Kokkolan seudun suosituimmista nähtävyyksistä, jossa käy vuosittain noin 35 000 ihmistä.
Kotiseutuneuvos Toivonen vie minut henkilökohtaiseen suosikkipaikkaansa. Se on viime vuosisadan alun puusepän verstas, joka on lähes täydellisessä alkuperäiskunnossa koneineen ja työkaluineen. Verstas on vaikuttava näky. Tuohon aikaan lähes kaikki maa- ja kotitalouksissa tarvittavat esineet, tarve- ja huonekalut tehtiin puusta.
Esittelykierroksen lopuksi käymme Tanskasta tuodussa vanhassa kalastusaluksessa, joka on muuntunut tämän päivän merirosvolaivaksi ja yhdeksi lasten suosikkipaikoista. 1940-koululuokassa Matti istahtaa keppi kädessä opettajan pöydän taakse. Käyttäydyn sen verran hyvin, että opettaja tyytyy osoittamaan karttakepillä seinällä olevaa Suomen karttaa.
Kahvittelemme vielä hetken vanhassa tuvassa ja kiittelen kotiseutuneuvos Toivosta oikein mielenkiintoisesta esittelystä. Parin vuorokauden pyöräreissulla olen jälleen saanut tutustua upeisiin luontokohteisiin ja nähtävyyksiin Kokkolan seudulla. Niiden lisäksi reissun suola on tutustuminen mukaviin ja mielenkiintoisiin ihmisiin, jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Eräs heistä on eittämättä 83-vuotias Matti Toivonen.
Lue lisää Kokkolan seudun pyöräretkistäni: