Bikepacking-retkelle Liesjärven kansallispuistoon kotateltan ja kamiinan kanssa

Tälle retkelle lähden aivan uudella set-upilla. Extrawheel-kärryn 150 litran kuljetuskapasiteetti mahdollistaa retkeilyn NOVA Explorer Kotalaavun ja Winnerwell Fastfold plus titaanikamiinan kanssa. Niiden yhteispaino on vain hieman päälle viisi kiloa. Tällä kertaa kalenteri mahdollisti reissun tiistaista torstaihin, vaikka mieli teki vähän pidemmällekin.

Kahden yön bikepacking-retken reitti tulisi viemään Karkkilan Ruuhilammelta Lopen kautta Tammelaan. Liesjärven kansallispuiston Hyypiön kämpällä istutaan iltaa ja jäädään yöksi Tammelan kunnanjohtajan Kalle Larssonin kanssa. Keskiviikkona kotimatka vie Kyynäränharjun kautta kansallispuiston läpi ja sieltä Somerolle.

Sieltä matka jatkuu - elämäni raskaimmilla kilometreillä - Kaitajärven laitaan Lammassaareen tekemään huikean, ikimuistoisen ja elämyksellisen retken kunniaksi sapuskat. Lammassaaresta viimeiset kaksitoista kilometriä polkaisin Karkkilaan Antiastentien lukuisten mäkien yli. En muistanutkaan, että niitä on niin hitokseen!

Tiistai

Työpäivä meni retkeä odotellessa, vähän kuin jäitä poltellessa ja kelloon tuijotellessa. Duunin jälkeen käväisin äkkiä kotona. Söin, löin laukut pyörän päälle, hyppäsin satulaan ja suuntasin tuttuun paikkaan, Haukkalammen metiköihin ja siellä Ruuhilammen jyrkänteen kupeeseen. Siellä olen käynyt lukuisia kertoja kävelyillä ja pyörällä, mutta kertaakaan en ole viettänyt yötä. Nyt oli aika korjata tämä vahinko.

Olin käynyt aikaisemmin fillarilenkillä katsomassa valmiiksi paikan, mihin kotatelttani saisin pystytettyä, ja tsekkaamassa polkujen ajokunnon. Ilman laukkuja poluilla oli ilo ajella, mutta nyt pyörän perässä oli kiinni Extrawheel ja siinä 50 litran laukut molemmin puolin. Olin kiinnittänyt laukut melko lähelle maata, jotta kärry olisi mahdollisimman vakaa. Tämä tarkoitti sitä, että laukut ottivat ajoittain kiinni polun korkeisiin lumipientareisiin. Menoa ei helpottanut se, että otin ensimmäistä leiripaikkaa varten mukaan koivuklapeja. Liikkuminen meni välillä tunkkaamiseksi, kuten arvata saatoin. Telttapaikkani sijaitsi Ruuhilammen jyrkänteen alapuolella, poluttoman taipaleen päässä. Sinne päästäkseni oli tehtävä kolme eri reissua, jotta sain kaikki varusteet ja pyörän leiripaikkaan.

Kello oli jo kuusi ja aurinko painui mailleen mustarastaiden laulun saattelemana. Ehdin aloittaa kotateltan ja kamiinan pystyttämisen valoisaan aikaan, sillä olin vain yhden kerran aikaisemmin kasannut nämä kapistukset. Tässä sinulle erittäin tärkeä vinkki: tunne varusteesi ennen kuin lähdet retkelle. Itse ripustan myös riippumattoni ennen joka reissua puiden väliin tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa ja ehjää. Samalla tulee varmistettua, että kaikki tarvittavat tarvikkeet ovat mukana jokaista narua ja kiilaa myöten.

Puolisentoista tuntia meni pystytyksessä, mutta kuinka hyvältä tuntuikaan vuolla kiehiset ja sytyttää tulet ensimmäistä kertaa kamiinaan, ja tuntea siitä hohkaava lämpö. Siinä oli mukava istuskella ja kokkailla illalliseksi katkarapu-pinaattipastaa. Vähitellen ohimoitani alkoi jyskyttää. Päätäni ei juuri koskaan särje, enkä siis ollut osannut varata särkylääkkeillä mukaan. Tyydyin siis vain ihastelemaan kirkasta kuutamoa raikkaassa ulkoilmassa. Hiljainen tähtikirkas yö ja etäinen huuhkajan huhuilu toivottivat minulle hyvää yötä.

Keskiviikko

Eilinen epätoivon hetki oli tipotiessään. Mielessä ehti jo käydä ajatus retken keskeyttämisestä, mutta hyvät unet veivät ohimoiden jomotuksen mennessään. Mustarastaan luritteleva laulu, yksi kevään varmoista merkeistä, paransi oloani vielä lisää. Paistelin rauhassa munakkaan ja keittelin kaffet, ennen kuin pakkasin kamat kasaan. Kamiinan jäähtymistäkin piti hetki odotella.

Kävin vielä ennen satulaan hyppäämistä ihastelemassa Ruuhilammen jyrkänteeltä avautuvaa huikeaa maisemaa. Oli tulossa aurinkoinen ja kaunis päivä. Yön jäljiltä polut olivat jäiset ja kovat, joten paluumatka mettän läpi sujui odotettua helpommin. Jatkoin Karkkilan keskustan läpi nopeasti kotiin vaihtamaan köykäisempää vaatetusta päälle, sillä tästä tulisi kuuma päivä. Ennen lähtöä täytin vielä kaksi litran termospulloa kuumalla vedellä.

Lähdin matkaan tutulle reitille, jonka lähistöllä sijaitsee erikoinen nähtävyys, karhunkivi. Se on Kaarlo Antinpoika Skogbergin 7. 7. 1887 ampuman viimeisen ”tappajakarhun” muistokivi. Elon ympyrä on sulkeutunut ja seudun karhukanta on elpynyt.

Hetken päästä navigaattori ohjasi minut kääntymään nimettömälle tielle. En voi ikinä lakata ihmettelemästä, miten vähän tarvitsee tulla sivuun isolta tieltä ja kaikki hiljenee ja rauhoittuu. On oikeastaan meditatiivista katsella edessä avautuvaa maisemaa ja kuunnella leveän renkaan ropinaa, litinää ja suhinaa alustaa vasten. Välillä kyllä piti ajoon keskittyä ihan tosissaan. Tiet olivat paikoin sulia. Liukas hiekka ja loska meinasivat heittää renkaan alta. Välillä taas oli niin jäistä ja liukasta, että piti varmuuden vuoksi taluttaa pienetkin mäet ylös pientareella kävellen. Toki minulla oli nastarenkaat, sillä ilman nastoja ei pystyisi ajamaan.

Uljaat jylhät kuuset reunistivat tietä ja jäin Karjusillalla toviksi ihastelemaan virtaavaa vettä.

Jostain kuului laulujoutsenen keväinen toitotus. Olin jo Liesjärven rantamilla, joten matkaa ei ollut enää pitkästi jäljellä. Hitaasti mutta varmasti DUDE ryömi kohti määränpäätä. Uskomattoman hyvin pyörä tämmöistenkin kantamusten kanssa vaihtaa paikkaa. Suurena apuna oli kyllä Extrawheelin kärry. Kuormasta tulisi aika hassun näköinen, jos kaikki kamat laittaisi fillarin päälle. Sellainen lasti olisi varmasti myös vaikeammin hallittava.

Aurinko paistoi lämpimästi pilvettömältä taivaalta ja sain riisua takin. Vastaan alkoi tulla kansallispuiston merkkejä ja kohta Kyynäränharjun pysäköintipaikka olikin edessäni. Parkkipaikalta on Hyypiön kämpälle muutaman kilometrin matka tunnelmallista ja kapeaa harjutietä myöten. Vuokrakämppä sijaitsee Kyynäräjärven rannalla. Tiluksiin kuuluu myös sauna, jonka retkeilijä voi samaan hintaan lämmittää. Kämpällä on koodilukko, jonka tunnuksen saa varauksen yhteydessä. Lukon takana on tarvittavat avaimet kämppään, puuliiteriin ja saunaan.

Kämpän seinustalla pidin mukavan pitkän tauon nauttien teestä, välipalasta ja kevätauringon lämmöstä. Kesken fiilistelyni havahduin, että kohta tulee hoppu — Larssonin Kalle oli tulossa. Vaihdoin äkkiä ajovaatteet leirivaatteisiin ja etsin kotalaavulle paikan järven rannasta. Sitten vain leiri pystyyn, kamiina valmiiksi ja polttopuita tekemään.

Joutsenten iltahuutojen saattelemana saapui Larssonin Kalle tiluksille. Olin luvannut kokata Kallelle maittavat sapuskat. Niihin ja Kallen kanssa käymiimme keskusteluihin pääset tutustumaan oheisessa videossa.

Torstai

Tulipas nukuttua aika huonosti. Maassa nukkuminen on tämmöiselle puustariippujalle vähän kovaa hommaa. Niin on painavat luut varmaan, ettei edes paksu ilmapatja ja makuualusta riitä pehmusteeksi. Kuumakin yöllä oli. Mutta tästä se taas lähti päivä uuteen nousuun. Paistelin joutessani meille Eräjorman makkaramunakkaat, paahdoin leivät ja kahvit väänsin AeroPress -kahvipuristimella.

Kallen suunnattua töihin Tammelan kunnantalolle kasailin pikkuhiljaa varusteet pyörän päälle. Ennen lähtöäni tsekkasin, ettei kamojani jäänyt mihinkään. Vein roskat, suljin ovet ja palautin avaimen paikoilleen.

Kotimatka taittui Kyynäränharjua myöten kansallispuiston läpi Porintielle, jota pitkin täytyi polkea onneksi vain muutama sata metriä. Rekkojen ja pienempien autojen määrä alkoi ahdistamaan heti. Kun pääsin Somerniementielle, huokaisin ääneen. Tie on tullut työmatkojen puolesta tutuksi ja maisemia olin ihastellut niin tarkkaan, että muistin leikiten jokaisen mutkan ja järvimaiseman.

Kaikkien aikojen tunkkauspätkä

Käännyttyäni Saarijärventielle, navigaattori vei minut entuudestaan tutulle reitille. Eiköhän sitä ole koko talvi sen verran reippaasti käytetty, että polku on jämäkkä. Ja jos ei ole, niin äkkiähän kolme kilometriä polkee takaisin. Tälläkään tienpätkällä en nähnyt auton autoa, mutta silti piti jarruttaa, kun näin ruostesiiven toukan hangella. Kun olin polkenut muutaman kilometrin mäkistä ja mutkittelevaa tietä, vilkuilin jo navigaattoria huolestuneena, että ei tätä kyllä takaisin päin palata tuli eteen mitä tuli. Ja sieltähän tuli. Saarijärventieltä kääntyvä ”kuja” osoittautui moottorikelkkauraksi. Pakkasella ja hankikannolla tuossa olisi voinut ajaakin, mutta koska aurinko oli lumen pehmentänyt, tunkkaamiseksihan se meni.

Kartan mukaan tässä olisi vain parin kilometrin matka, joten eiköhän se siitä menisi. No ei mennyt. Noin 700 metriä tunkattuani kelkkaura kääntyi eri suuntaan mihin olin menossa. Nyt oli liian myöhäistä kääntyä takaisin. Joten ei muuta, kuin DUDE:a sarvista kiinni ja tunkkaamaan painavaa juhtaa lähes umpihankeen.

Onneksi joku oli hiihtänyt ja kävellyt reitillä, niin pyörä ei ihan kokonaan uponnut hankeen. Silti jalat upposivat välillä polvia myöten hankeen. Jos latua ei olisi ollut, olisi pitänyt kulkea matka kolmessa erässä: kantaa ensin etulaukut, sitten takalaukut ja lopuksi tunkata tyhjä pyörä. Hikikarpaloiden vieriessä otsalta työnsin, vedin, riuhdoin ja kiskoin pyörääni noin puoli kilometriä. Lopulta saavuin erittäin kapealle sillalle, joka ylittää pienen joen Lammasaaren toisessa päässä. Varovasti kanan askelin pääsin kuin pääsinkin sillan yli juhtani kanssa.

Olin ajatellut pitää tauon vasta Tämäkohdun rannalla, mutta nyt oli takki sen verran tyhjä, että oli poikettava suunnitelmasta ja evästää tässä. Fillari puuta vasten nojaamaan ja tulipaikalle keittiötä rakentamaan. Retken viimeisellä aterialla oli tarjolla alkuruuaksi nötköttitartarta ja pääruoaksi eräjorman nötköttisoppaa. Jälkiruokana nautin paistettua leipäjuustoa lakkahillolla ja Warrior Coffeen vaniljavoikahvia. Kahvit juotuani laitoin sapuskointitarvikkeet laukkuihin ja lähdin jatkamaan tunkkausoperaatiotani.

Tästä noin kahden kilometrin pätkästä kertyikin elämäni raskaimmat kilometrit. Pätkä vei voiton jopa Hanko-Nuorgam -reissullani tekemäni Ukko-Kolin valloitukselta. Kolin rantatiellä oli kyltti ”Ukko-Koli 1,9 km”. Sitä kohti lähdin taluttamaan pyörääni. No, pyörä jäi kuusen persiiseen aika nopeasti ja loppumatka menikin ”leppoisasti” kävellen. Mutta nyt tämä, väsyneenä umpihangessa teutarointi painavan pyörän kanssa kävi jo urheilusta. Mutta tämäkin kokemus teki retkestä entistä arvokkaamman, ikimuistoisemman ja unohtumattoman. Päivän tunnelmiin ja herkutteluun pääset alla olevassa videossa.

Loppumatkastakaan ei kovin helppo tullut, sillä Lammassaaresta viimeiset kaksitoista kilometriä Karkkilaan olikin mäkisempi pätkä kuin muistin. Nuo mäet ottivat tosissaan DUDE:sta ja miehestä mittaa. Mutta kuten aikeisemminkin olen todennut: ei se matka tapa vaan vauhti. Kun menee hitaasti ja rauhakseen, niin jaksaa ja pystyy uskomattomiin suorituksiin. Noudatin omaa neuvoani ja hiljensin tahtia. Näin painavan pyörän taluttaminen, työntäminen ja tunkkaaminen on paljon raskaampaa kuin polkeminen. Sain vielä loppumetreillä aistia palasen kaunista villiä luontoa, kun iso ukkometso lensi vain muutaman metrin päässä pyöräni edestä. Sellainen luontoelämys tuntui metsän lähettämältä kiitokselta vierailustani. Sen jälkeen oli kevyt olo ajella kohti kotia ja perhettäni.

Reissun yhteenveto

Huh huh — aikastamoinen reissu takana. Muutamaan päivään mahtui jälleen niin paljon nähtävää ja koettavaa. Ja jälleen kerran on todettava, että hyviä retkiä ja seikkailuja etsiessä ei aina tarvitse lähteä merta edemmäksi — ne voivat alkaa kotiovelta. Mutta pakko myöntää, että tämä oli niin sanottu rankka reissu itsellenikin. Vielä kolme päivää myöhemmin reissu tuntuu jaloissa. Kuorman painoa en uskaltanut edes punnita, mutta arviolta se oli lähtiessä kaikkineen 50-60 kiloa. Siitä se päivä päivältä keveni, kun puut oli poltettu ja eväät syöty. Viimeisiä mäkiä polkiessani painoa oli varmaankin enää kolmisenkymmentä kiloa.

Paino ei sinänsä ollut ongelma, vaan vaihtelevat keliolosuhteet. Märkä hiekka imi leveät renkaat alustaan tiukasti kiinni ja sohjossa ajaminen on myös haastavaa. Pienillä teillä on se ihanuus, että saa polkea aivan itsekseen pois autojen seasta, mutta se tuo mukanaan lisäkilometrejä ja paljon enemmän nousumetrejä. Mutta eipä tällä retkellä tarkoitus ollut suoraan mennäkään, vaan ajatuksena oli myös testata kuinka pitkän matkan Extrawheeliä voi ”leppoisasti” vetää perässään. Itselleni tuo 40 kilometriä olisi varmaankin lähellä maksimia, jos haluaa leirielostakin nautiskella.

Extrawheel ja kotalaavu

Tämä kapistus se vaan rokkaa tykisti! Näitä kärryjä on saatavilla erilaisiin pyöriin, mutta itse otin leveällä renkaalla olevan kaverin DUDE:ni perään. Extrawheeliä hankkiessa tulee samalla tilata myös läpiakseli takarenkaaseen. Kärry on helppo asentaa ja irrottaa näppärän ja kevytrakenteisen haarukan ansiosta. Kärryyn on mahdollista ostaa laukkusarjoja joko 25 litran tai 50 litran kapasiteetillä. Itse valitsin 50 litran laukut, koska halusin mahdollisimman paljon kuljetustilaa.

Parhaimmillaan mukaan pitää mahtua kotalaavuteltta kaminoineen ja polttopuineen. Extrawheel kesti tuonkin kuorman vetämisen niin teillä kuin kapeilla poluillakin. Ajettavuus on hyvä. Toki paino tuntuu perässä, mutta kärry seuraa mukavasti ja tasaisesti, kunhan muistaa pakata varusteet tasapainoisesti sekä etu- että takalaukkuihin. Jopa isoissa nopeuksissa kärry ei ala viskoa puolelta toiselle. Tutustu paremmin Extrawheeliin.

Oltiinpa taas aivan uuden äärellä näiden varusteiden kanssa. Ennen retkeä kävin vain yhden kerran harjoittelemassa lähipöpelikössä teltan ja kamiinan kasaamista. Voin sanoa, että ne ovat yllättävän helpot pystyttää. Teltan kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja etsiä riittävän tasainen ja iso paikka, vaikka kuten tarinasta käy ilmi, tämä iso kotalaavu mahtuu myös yllättävän pieneen tilaan. Kärsivällinen kannattaa olla myös siinä mielessä, että teltta viritetään paikkaansa todella monella narulla maahan tai ympäröiviin puihin. Samoin kamiinan piippu on syytä sitoa paketin mukana tulevalla kiinnikkeellä narujen avulla siten, ettei kova tuuli kaada sitä. On hyvä varata mukaan ylimääräisiä kiiloja, ainakin talvella, jotta kodan saa varmasti kiinnitettyä maahan tukevasti.

NOVE Explorer -kotalaavu on nimensä mukaan monikäyttöinen. Kotalaavussa on kaksi ovea, joista toisessa on hyttysverkko. Verkottoman oven liepeet saa käärittyä sivuille, jolloin rakenne on laavumainen ja maisema aukeaa komeasti laavun sisältä. Kotalaavuun on myös saatavilla koko joukko lisävarusteita telttapohjasta sisätelttoihin.