Täysikuu Kurjenrahkalla
Reppuretki kannustaa retkeilemään ympäri vuoden. Julkaisemme retkikohdevinkin vuoden jokaiselle viikolle. Täysikuu Kurjenrahkalla -retki on Vuoden retkikirjan retki 2/52.
Olin haaveillut talviselle suolle tehtävästä yöretkestä jo jonkin aikaa. Suolla liikkuminen sulanmaan aikaan on haastavaa ja esteenä voivat olla myös luonnonsuojelualueiden liikkumisrajoitukset. Siksi päädyimmekin varsinaissuomalaiselle suolle tammikuun alussa. Kurjenrahkan kansallispuiston olosuhteet yllättivät ja saimme kokemusta sekä oppia talvisesta suosta.
Olemme vetäneet isoa tavarapulkkaa lumisen suometsän halki ja on lounastauon aika. Ahkioksi pulkkaa ei voine kutsua, vaikka siihen on pakattu teltta, lämpölaukku, muuta retkeilyrompetta ja muutama koivuhalko. Kaikenlaista varustetta ja tavaraa, mitä ajattelimme tarvitsevamme talvisella yöretkellä. Virittelemme pienet tulet Kurjenrahkan kansallispuiston Töykkälän laavulla ja paahdamme hieman jo jäässä olevaa leipää termarikeiton kaveriksi. Lievästi tulinen, thaimaalainen kanakeitto ja nuotio lämmittävät mukavasti reilun kymmenen asteen pakkasessa.
Kurjenrahkan kansallispuistossa on useampi rajoitusalue, joilla liikkuminen on kielletty lintujen pesinnän takia huhtikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Lammenrahkan rajoitusvyöhykkeellä kielto alkaa sen sijaan jo 15.1. ja jatkuu heinäkuun viidenteentoista päivään. Syy siihen selvisi, kun otin yhteyttä Metsähallituksen luontopalveluihin.
Kun Kurjenrahkan kansallispuiston rajoitusosia ja -aikoja määriteltiin, kyseisellä suoalueella pesi riekko ja sen elinympäristö haluttiin rauhoittaa. Luontopalveluista kerrotaan, että riekkoa ei ole havaittu muutamaan vuoteen, mutta alue on haluttu rauhoittaa myös muille talvirauhaa kaipaaville lajeille.
Riekkoja on nykyään enimmäkseen Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta 1800-luvun lopulla se oli yleisempi myös maan eteläosissa. Riekkokantojen taantumisen syinä on pidetty muun muassa ilmaston lämpenemistä, soiden kuivatusta sekä maa- ja metsätalouden ympäristöön aiheuttamia muutoksia. Riekon pesä sijaitsee usein suon reunassa varpujen ja pensaiden suojassa.
Lounastauon jälkeen nostimme rinkat selkään ja suuntasimme matalan ja soisen metsän halki kohti avosuon reunaa. Metsässä lunta oli reilu kymmenen senttiä, mutta lumen alla ollut soinen maa teki etenemisestä rankkaa ja hikistä. Tiedäthän, sellaisia korkeita mättäitä, jättimäisiä suopursupensakoita, pajuja ja varpukasveja kasvava kostea ja joustava alusta. Suon sotkemisesta ja polkemisesta tosin seurasi se, että suopursu tuoksui voimakkaasti kuin keskikesällä konsanaan. Upean tyrmistyttävä tuoksu keskellä talvea.
Lähes joka askeleella saapas upposi lumen ja ohuen jäätyneen kunttakerroksen lävitse syvemmälle suohon, sohjoon ja veteen. Hiki pipossa sai punnertaa jalan takaisin pinnalle, kunnes seuraava tai sitä seuraava askel jälleen upposi kohti suon syvyyksiä. Välillä suon imu oli sellainen, että saapas olisi jäänyt suohon ilman retkikaverin apua. Muutaman sadan metrin matkaan kului hengähdystaukoineen puolisen tuntia.
Tilanne helpottui hetkeksi avosuon laidalla. Suolta puhaltava kylmä tuulenvire jäähdytti sopivasti kuumana käyneitä retkeilijöitä ja lunta oli vain viidestä kymmeneen senttiä. Eteen avautuvan avosuon pinnalla pilkisteli tuulen paljastamia heinämättäitä, kuivemmilla kohdin jopa kanervaa. Lumikengät ja sukset olimme jätättäneet matkasta, sillä vähäinen lumen määrä oli tiedossa.
Kävellen talviselle suolle lähteminen oli kuitenkin hikinen ja opettava virhe. Seuraavalla kerralla jalkaan laitetaan sukset tai vähintäänkin lumikengät ja pulkka vaihtuu vetovyöllä vedettävään ahkioon. Ammatikseen soilla liikkuvat henkilöt käyttävät ”suosuksia” märissä kohteissa jopa kesäisin. Tulipa opituksi, että samaa keinoa kannattaa käyttää talvellakin, vaikka lunta olisikin kuinka vähän.
Ihan suoraan emme sentään päässeet avosuollakaan etenemään. Siitä pitivät huolen korkeammalle kohoavia mätäsalueita ympäröivät vesialtaat, jotka olivat ohuen jääkerroksen ja lumen peittämiä. Ilmeisesti joulukuun poikkeuksellisen paksu lumitilanne oli osasyy tammikuun alun varsin vetisiin olosuhteisiin. Kurjenrahkalla kuten eteläisessä Suomessa muutenkin, lumipeite oli ollut jopa puolimetristä ja paksumpaa kuin Lapissa.
Paksu ja aikaisin satanut lumipeite oli ilmeisesti estänyt suon jäätymisen syvemmältä. Ennen joulua saapunut sadejakso lisäksi sulatti lumet lähes kokonaan. Avosuon pinnalle vedeksi sulanut lumi ei ilmeisesti enää imeytynyt osittain jo jäätyneen suokerroksen lävitse. Tämän seurauksena suon pintakerros oli nyt märkä ja vaivoin jäässä.
Vaikka kuinka yritimme ”lukea” suota ja väistellä jäätyneitä vesilammikoita, oli tuon tuosta seurauksena plumpsahtaminen jääkerroksen lävitse suohon. Vedenpitävä pakkassaapas oli toimiva jalkinevalinta, mutta edes sen pitkä varsi ei riittänyt. Mulauksen seurauksena valui raikasta suovettä saappaan varresta sisään. Samassa rytäkässä puoleen reiteen kastunut housun lahje muuttui ”peltiseksi” kireän pakkasen ansiosta.
Täysikuu nousi kitukasvuisen suometsän takaa samalla, kun kahden hengen retkikuntamme eteni avosuon halki kohti suunniteltua leiripaikkaa. Iltapäivän edetessä pakkanen kiristyi pariinkymmeneen asteeseen ja taivas värjäytyi upeista pastellisävyistä. Pystytimme teltan metsäsaarekkeelle ja vaihdoimme kuivaa sekä lämmintä vaatetta päälle. Ruokatermarista nautittu päivällinen vähensi pakkasessa ja viimassa puuhastelun tarvetta.
Ilta sujui leppoisasti risukeittimen ääressä fiilistellen ja männyn alla istuen. Keittimellä kiehautettiin vedet makuupusseihin laitettaviin kuumavesipulloihin ja termareihin aamua varten. Lopuksi grillattiin vielä nakit ennen nukkumaan menoa. Mukana tuodut ja valmiiksi tehdyt pienet palikat riittivät mainiosti illan risukeitinkokkailuun. Savotan Big Bad Stove toi tunnelmaa, eikä tarvinnut jännittää retkikeittimen talvikaasun toimimista parinkymmenen asteen pakkasessa.
Juuri ennen nukahtamista mietin, sattuisiko Kurjenrahkan alueella havaittu susilauma liikkumaan näillä kulmilla juuri tänä yönä. Jos sattui, eläimet eivät ainakaan ulvoneet niin, että olisimme siihen heränneet. Yön kuluessa yhtenäinen pilviverho peitti taivaan ja samalla myös täysikuun. Pilvien seurauksena pakkanen laski ja yöstä tuli ennakoitua lämpimämpi.
Täydenkuun retki Kurjenrahkalle on tehty tammikuussa 2023. Se on vuonna 2024 julkaistun Vuoden retkikirjan retki 2/52.
Kurjenrahkan kansallispuisto
Sijainti Varsinais-Suomi
Pinta-ala 29 km²
Perustettu vuonna 1998
Kurjenrahka on yksi Varsinais-Suomen kolmesta kansallispuistosta ja se sijaitsee noin 35 kilometriä Turusta pohjoiseen. Turusta ja Säkylästä on linja-autoyhteys kansallispuistoon. Pysäkiltä on puolisen kilometriä luontotuvalle. Turun paikallisliikenne ajaa Kuhankuonoon keväästä syksyyn.
Kurjenrahka sopii kaikenikäisten retkikohteeksi ympäri vuoden. Kansallispuisto tarjoaa mukavat patikointimaastot ja useita lyhyitä rengasreittejä. Reittikuvaukset löytyvät kansallispuiston verkkosivulta luontoon.fi/kurjenrahka. Soinen luonnonsuojelualue soveltuu ensisijaisesti päiväretkikohteeksi. Kansallispuiston reitit linkittyvät Kuhankuonon retkeilyreitistöön, joka mahdollistaa useamman päivän vaelluksen.
Kurjenpesän luontotuvan piha ja lähiympäristö soveltuvat myös liikuntaesteisille. Kurjenpesän pihassa on esteetön kuivakäymälä sekä esteettömäksi rakennettu keittokatos.
Kurjenrahkan kansallispuistossa on sallittua liikkuminen jalan, hiihtäen, soutaen, meloen ja pyöräillen rajoitusosia lukuun ottamatta. Kansallispuistossa on kolme rajoitusvyöhykettä, joilla on liikkumiskielto 15.4.-15.7. Lammenrahkan rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on kielletty 15.1.-15.7.
Avotulen teko ja leiriytyminen on sallittu vain niitä varten osoitetuilla paikoilla. Kansallispuistossa tulentekopaikat sijaitsevat laavujen yhteydessä Vajosuolla, Töykkälässä ja Lakjärvellä. Niiden lisäksi tulentekopaikka löytyy Takaniitunvuorelta ja Rantapihalta. Savojärven rannalla sijaitsevan Kurjenpesän luontotuvan luona on keittokatos.
Retkeilijän kannattaa varata riittävästi juomavettä mukaansa. Vesipiste löytyy Kurjenpesän luontotuvan ulkoseinästä. Järvien vesi vaatii puhdistamista ennen käyttöä. Lakjärven kaivon vesi on juomakelvotonta.
- - -
Täydenkuun retkiKurjenrahkalle on tehty tammikuussa 2023. Se on vuonna 2024 julkaistun Vuoden retkikirjan retki 2/52.