Triahtlon Pyhätunturilla
Luonnossa liikkumisen muodot ja samalla myös vuokrattavien varusteiden kirjo ovat viime vuosien aikana monipuolistuneet hurjasti, niin kesällä kuin talvellakin. Vietin retkikaverini kanssa pitkän viikonlopun Pyhä-Luoston kansallistunturin maisemissa. Pyhä-triathloniini kuului lumikenkäilyä, karvapohjasuksilla hiihtelyä ja sähköläskärillä ajelua lumisissa maisemissa. Pyhätunturin reissu on Vuoden retkikirjan retki 8/52.
Pyhä-Luoston kansallispuistossa on tarjolla monipuoliset reitit niin hiihtäjille, lumikenkäilijöille kuin pyöräilijöillekin. Laskettelurinteissä ja niiden ulkopuolella on hyvät olosuhteet lautailijoille ja muille laskettelijoille. Viralliset lumikenkäreitit ovat tamppautuneet tiiviiksi edellisen lumisateen jälkeen ja niillä on joutuisaa kävellä lumikengillä. Ilmassa leijuvien lumikiteiden lävitse paistava kellertävä aurinko saa maiseman näyttämään hennolta akvarellimaalaukselta.
Pulssin saa helposti nousemaan ja hikeä pipoon, kun poikkeaa reitiltä sivuun ja lähtee taivaltamaan umpihankea. Lumi on vielä melko höttöistä ja lumikenkäkin uppoaa puolisen metriä. Talven edetessä ja suojajaksojen myötä lumen rakenne muuttuu ja se kantaa paremmin esimerkiksi pitkillä metsäsuksilla hiihtävää ja lumikengillä kulkevaa. Keväthangilla aurinko sulattaa päivisin lumen pintaa, jota yöpakkaset jäädyttävät seuraavan päivän hankikannoksi. Kova pinta mahdollistaa usein jopa pyöräilyn aamupäivän kovalla hangella .
Saavumme tauolle Isokurun kodalle ja kansallispuiston tunnuslintu kuukkeli lennähtää meitä tervehtimään, tai ehkäpä tarkistamaan ruokatarjoilun tilanteen. Käyn pilkkomassa puita ja teen kotaan tulet. Pakkasta on ulkona parikymmentä astetta ja sisällä kodassa muutama vähemmän, sillä tuli lämmittää sitä hieman. Makkarat kypsyvät retkihalsterissa hissukseen ja termarin kuuma juoma lämmittää käsiä. Ainoa harmituksen paikka on kodan penkkien alta pursuavat roskat. Tyhjiä makkarapaketteja, suklaakääreitä ja mehupurkkeja on tungettu metallinen tuhkaämpärikin täytteen. Ja loput lattialle.
Kodan kuurankukkaisen ikkunan lävitse seuraan paikalle hiihtävää kaveria, joka yhdistää suksensa lumilaudaksi. Hän lähtee laskemaan rinnettä alas kohti Isokurua. Pehmeään ja koskemattomaan hankeen jää jälki, kun lautailija pujottelee puiden lomitse alas. Kurun pohjalla lauta jälleen halkaistaan ja suksien pohjaan kiinnitetään nousukarvat. Niiden avulla kiivetään ylös tunturin huipulle ja lähdetään kohti uusia laskuja. Pyhä taitaa olla vapaalaskijoiden suosiossa, sillä kodalle saapuu muitakin laskijoita.
Seuraavana päivänä pakkaamme reppuun eväät ja lähdemme karvapohjasuksilla kipuamaan kohti Kultakeron huippua. Karvapohjasuksissa on kiinteä nousukarva. Se helpottaa ylöspäin kipuamista, mutta mahdollistaa myös suksen liukumisen ja rinteessä alas laskemisen. Tämän takia karvapohjasuksia usein kutsutaan liukulumikengiksi, vaikkei niillä ole oikeastaan mitään tekemistä lumikenkien kanssa.
Reitti Kultakeron huipulle vie muutaman lasketteluhissin ja -rinteen halki. Jatkamme loivasti tunturin rinnettä ylöspäin ja samalla tuuli voimistuu. Puut ovat kuorrutettu lumella ja kuuralla. Hiihdän kynttiläkuusen alle ja kurkistan kuuraisten oksien välistä kuin menninkäinen konsanaan. Lumisateen ja sumun takia maisema ei avaudu yhtä upeasti kuin kirkkaalla kelillä, mutta silti se tekee vaikutuksen.
Pyhätunturin kerot ovat myös lumivyöryriskin aluetta ja reittien varrella näkee keltaisia varoitusmerkkejä. Lumivyöryt ovat Suomessa melko harvinaisia, mutta niitä tapahtuu vuosittain. Useimmiten lumivyöry tapahtuu ihmisen toiminnan seurauksena. Talvella 2021 olosuhteet olivat vyöryille suotuisia ja Pyhä-Luoston alueellakin niitä tapahtui lähes parikymmentä. Varoituksiin tulee suhtautua vakavuudella.
Metsärajan yläpuolella jatkamme hiihtämistä suoraan vastatuuleen. Suksien pohjassa olevat karvat tekevät rinteeseen noususta suorastaan helppoa. Keron huipulle päästyämme saamme tuta tuulen sen koko voimakkuudellaan. Onneksi huipulla on taukotupa, jonka suojaan pääsemme tuulelta lämmittelemään. Keroa ympäröivä maisema peittyy valkoisen verhon taakse.
Lyhyen evästauon jälkeen lähdemme paluumatkalle. Hiihtotaidoiltaan varmempi retkeilijä lähtisi tuvalta suorinta tietä alas kohti lähtöpistettä. Kokeilemme laskemista rinteessä, missä tuuli on kinostanut lunta. Kinosten muotoa on vaikea hahmottaa tuulessa ja tuiskussa. Tuloksena onkin melko säännöllisin välein tapahtuvia kaatumisia ja päätämme palata pidempää, joskin turvallisempaa reittiä takaisin.
Pyhä-triahtlon huipentuu sähköavusteisella läskipyörällä tehtävään kierrokseen Pyhätunturin ympäristössä. Yöllä on satanut parikymmentä senttiä uutta lunta, mutta reittihuolto on ehtinyt aamulla jo käydä lanaamassa pyöräreititkin. Reitit ovat lanaamisen jälkeen vielä melko pehmeitä ja ajoittain saa ajella kieli keskellä suuta. Varovaisuudesta huolimatta polun viereinen hanki kutsuu muutaman kerran ja upeita lumikuorrutteisia puita tulee ihailtua sammakkoperspektiivistä. Yön lumisateen jälkeen metsä on kaunis, lähes satumainen.
Tunturiaavalla käymme kääntymässä. Tuuli on tuiskuttanut reittiä umpeen, ja toteamme polkemisen käyvän hieman liian työlääksi. Suolta suuntaamme jälleen kohti Isokurun kotaa, josta näyttää tulevan vakiopaikkamme retkieväiden nauttimiseen.
Tauolta lähtiessä auttelen retkeilijää, jolla on ongelmia karvapohjasuksien siteiden kanssa. Yhdessä tuumin saamme sukset kuntoon ja jatkamme retkiämme tahoillemme, hän suksin ja me pyöräillen. Läskipyörä on mainio väline tutustua luonnon lisäksi myös ympäröivän alueeseen. Matka taittuu ripeästi ja pyörän satulassa ehtii nähdä huomattavasti enemmän kuin kävellen. Alueen nähtävyydet ja palvelut tulevat tutuksi. Sähköavusteisuus keventää ajoa nousuissa ja raskaalla kelillä, kuten löysällä lumella.
Pyhätunturin triathlon-reissu tehtiin helmikuussa 2022 ja se on Vuoden retkikirjan retki 8/52. Kuvat Sanna Hamppu.
Pyhä-Luoston kansallispuisto
Sijainti: Kemijärvi, Pelkosenniemi, Sodankylä
Pinta-ala: 144 km2
Perustettu Pyhätunturin kansallispuistoi 1938, laajennettu 2005 Pyhä-Luoston kansallispuistoksi
Pyhä-Luoston kansallispuisto sijaitsee Itä-Lapissa. Lähimmät juna-asemat sijaitsevat Rovaniemellä ja Kemijärvellä. Niiltä pääsee linja-autolla Pyhä-Luostolle.
Maamme eteläisimmät suurtunturit kohoavat yli viidensadan metrin korkeuteen. Alueen erikoisuuksia ovat jyrkkänä nousevat tunturin rinteet ja jyrkät kurut. Tunturien ympärillä on aarniometsää ja aapasoita.
Kansallispuiston kesä- ja talvireiteille lähdetään useimmiten Pyhätunturilla luontokeskus Naavalta. Luostonportti on lähtöpaikka Luoston päässä. Luontokeskus Naavalta lähtevien patikkareittien pituudet vaihtelevat seitsemästä noin viiteentoista kilometriin. Pyhän ja Luoston välisen retkeilyreitin pituus on 30 kilometriä.
Hoidettuja latuja on Pyhä-Luoston alueella noin 150 kilometriä ja merkittyjä lumikenkäilyreittejä lähes 40 kilometriä. Kansallispuistossa on sulan maan aikana tarjolla satakunta kilometriä merkittyjä pyöräilyreittejä. Talvisaikaan pyöräily on sallittu muualla paitsi huolletuilla hiihtoladuilla, moottorikelkkaurilla ja rajoitusvyöhykkeillä.
Pyhä-Luoston kansallispuistossa on sallittua liikkuminen jalan, hiihtäen, soutaen ja meloen rajoitusosia lukuun ottamatta. Isokurun rajoitusvyöhykkeellä liikkuminen on sallittu ainoastaan merkittyä kesäreittiä pitkin. Isokuruun ei ole talvireittiä lumivyöryvaaran takia.
Tulenteko on sallittu kansallispuiston virkistys- ja rajoitusvyöhykkeellä vain niitä varten rakennetuilla taukopaikoilla. Lyhytkestoinen leiriytyminen on sallittua muualla kuin rajoitusvyöhykkeellä. Kansallispuistossa on kaksi autio- ja vuokratupia.
Luontokeskus Naavasta saa tietoa ja opastusta Pyhä-Luoston kansallispuistosta sekä retkeilyreiteistä. Luontokeskuksen maksuton näyttely kertoo Pyhä-Luoston alueen luonnosta. Myös juomavettä saa luontokeskukselta.