Torronsuon pitkoksilla
Torronsuo vetää reissumiehenkin hiljaiseksi. Olen enemmän metsien, tunturien kulkija ja siksi reppuretkeni suuntautuvat useimmiten muualle kuin suomaisemiin. Mutta on kevääseen heräävä suokin vaikuttava kokemus hillittyine värisävyineen ja hiljaisine äänimaisemineen. Miltä täällä näyttääkään upeimpana ruska-aikana. Torronsuon kansallispuistoon tehty päiväretki on Vuoden retkikirjan retki 13/52.
Torronsuon kansallispuisto sijaitsee Tammelan kunnassa valtatie 2:n länsipuolella. Reittien lähtöpisteenä on Kiljamon pysäköintialue. Kiipeämme pysäköintialueen läheisyydessä olevaan luontotorniin, joka kohoaa puiden latvojen yläpuolelle. Sieltä saa aavistuksen, kuinka laajalle Torronsuon kansallispuiston suomaisemaa riittää. Sieltä näkyvät myös Härksaareen, vanhalle louhokselle vievät pitkospuut ja sinne suuntaamme mekin.
Jatkamme tornilta kohti pitkosten päätä ja jokin kiinnittää huomiotani maassa. Pienen pieni ruskea kyy lämmittelee aamupäivän auringossa. En ole koskaan nähnyt näin pientä käärmettä. Mittaa on noin kymmenen senttiä ja käärmeen paksuus häviää kastemadolle. Ehdin ottaa muutaman kuvan, kunnes luikero häviää heinien sekaan.
Torronsuolla uusitaan pitkospuita. Ne ovat ainoa järkevä ja mahdollinen tapa liikkua alueella ja samalla suojella herkkää suoluontoa. Metsähallituksen luontopalveluilla ei ole mahdollisuutta pitää rakenteita kunnossa kaikkialla, ja se joutuukin purkamaan osan nykyisistä pitkoksista ja tulipaikoista eri puolella maata. Päätös on synnyttänyt hieman keskustelua retkeilijöiden keskuudessa. Saavutetuista eduista on vaikea tinkiä, luonnossakin.
Torronsuon kansallispuistoon on rakennettu myös noin puolentoista sadan metrin mittainen esteetön reitti pyörätuolilla ja lastenvaunuilla kuljettavaksi. Avosuon reunassa polun päässä on tasanne, josta pääsee ihailemaan rahkasammalten valtakuntaa ja nuuhkimaan suopursujen tuoksua. Pysäköintialueelta voi myös kulkea pyörätuolilla metsäistä hiekkatietä 300 metrin matkan Kiljamon luontotornin juurelle. Luontotornin luona sijaitsee esteetön tulentekopaikka ja kuivakäymälä.
Märässä maastossa pitkospuut helpottavat kulkemista melkoisesti ja matkamme etenee mukavaa vauhtia. Toisinaan luontoretkillä pääsee rämpimään ihan kunnolla, varsinkin kun huolimattoman kartan luvun jälkeen onnistuu löytämään itsensä mitä mielenkiintoisimmista paikoista.
Tällä kertaa valitsimme päivän reitiksi kolmen kilometrin pituisen puupolun, joka vie entisen louhoksen maisemiin. Olemme liikkeellä sen verran ajoissa, että alueella liikkuu vain muutama muu retkeilijä. Takaisin tullessamme, puolen päivän jälkeen, liikenne pitkoksilla on lisääntynyt huomattavasti. Vastaan tulee perheitä, pariskuntia ja kaveriporukoita. Sopu sijaa tekee oitkoksillakin. Luonnossa liikkuminen kiinnostaa eri-ikäisiä ihmisiä ja kansallispuistot ovat siihen mainioita kohteita.
Lumen sulamisen jälkeen suo näyttää paikoittain pienten lampien täplittämältä keitaalta. Varsinainen kasvukausi ei liene vielä käynnistynyt ihan täydellä teholla, sillä suolle kuuluvat tuoksut puuttuvat vielä lähes kokonaan.
Myöhemmin kesällä täällä pääsisi ottamaan käyttöön kaikki aistit. Tuoksujen lisäksi tuntoaistikin pääsee osalliseksi. Näin alkukeväällä ilmasta puuttuvat kaikki lentävät ötökät, hyttysistä paarmoihin.
Vettä riittää pieninä lampareina ja isoina lammikoina. Sopivassa kulmassa katsottuna niissä näkyy heijastuksena taivaan sineä, kitukasvuisia puita ja pensaita. Äänimaisemassa on liikkeellä selkeästi niin sanottu koolinja. Kurki huutelee jossain kauempana ja käki kukkuu äänekkäästi. Kuovin lentoa on mukava seurata useaan otteeseen ja jostain kuuluu kapustarinnan haikea piipitys.
Evästauolle pysähdymme pitkospuiden varteen rakennetulle penkille. Kävelyn aiheuttama tärinä pitkoksilla vaimenee eväiden syönnin ajaksi ja sisiliskot uskaltautuvat lämmittelemään harmaalle puupinnalle. Kaivan termarin ja eväspussin repustani. Muutaman tunnin pitkoksilla kävelyn jälkeen evässämpylä ja kahvi maittavat.
Torronsuon pitkoksilla retkeiltiin huhtikuussa 2018.
Torronsuon kansallispuisto
Sijainti Tammela
Pinta-ala 30 km²
Perustettu 1990
Torronsuon kansallispuisto sijaitsee valtatie kahden länsipuolella. Kansallispuistoon on matkaa Forssasta noin kymmenen, Hämeenlinnasta 60 ja Turusta 90 kilometriä. Alueelle ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla.
Torronsuo on eteläisen Suomen suurin lähes luonnontilaisena säilynyt keidassuo. Torronsuon turpeen arvioidaan olevan maamme paksuinta.
Retkeilijä pääsee tutustumaan monipuoliseen suoluontoon kuivin jaloin pitkospuita pitkin. Näkötornista avautuu upea suomaisema. Kansallispuistossa on lisätty esteettömiä reittejä ja palveluita. Lumitalvina suksien ja lumikenkien avulla pääsee tutustuman Torronsuohon pitkospuiden ulkopuolellakin.
Torronsuo tarjoaa monille lintulajeille turvallisen pesäpaikan ja oivan levähdyspaikan muuttajille. Suo kerää keväällä ja syksyllä suuria kurkiparvia odottamaan matkan jatkumista. Myös kahlaajat viihtyvät suon kosteikoissa. Eläinten lisäksi ihmiset pääsevät nauttimaan suoluonnon antimista. Jokaisenoikeudet mahdollistavat kansallispuiston nimikkokasvin, karpalon poimimisen.
Kansallispuiston reiteille lähdetään Kiljamon pysäköintialueelta. Rengasreittejä on kolme: Kiljamonkierros, Suotaival ja Torron kylän kierros. Suopursupolku ja Suokukkapolku ovat esteettömiä reittejä. Niistä ensimmäinen on helppo ja jälkimmäinen vaativa. Tarkemmat reittikuvaukset ja ohjeet löydät kansallispuiston verkkosivulta.
Torronsuon kansallispuistossa on sallittua liikkuminen jalan ja hiihtäen. Kansallispuiston rajoitusosissa liikkuminen on kielletty 1.4.-15.7. Maastopyöräily on sallittu ainoastaan alueen teillä. Tulenteko on sallittu vain niitä varten osoitetuilla paikoilla. Leiriytyminen on kielletty kansallispuistossa. Kiljamon pysäköintialueen ja luontotornin viereiset keittokatos, tulentekopaikka ja käymälä ovat esteettömiä.