Teijo - villiä luontoa ja ruukkikyliä

Viime viikonloppuna piipahdin pohjoisessa ja Urho Kekkosen kansallispuistossa. Siellä olivat parhaat hiihtokelit vasta alkamassa, kun taas täällä toisessa päässä Suomea, talven viimeiset rippeet pyristelevät kevättä vastaan. Lähipäiviksi on luvassa vesisadetta ja lämpimämpää säätä. Kevät pääsee toivottavasti kunnolla harppaamaan kohti kesää.

Päivän retkikohteeksi valikoitui tällä kertaa Salon Perniössä sijaitseva Teijon kansallispuisto. Päätökseen vaikutti sopivan sijainnin ja kansallispuiston statuksen lisäksi myös luontoa ympäröivä kulttuurimaisema. Alkuvuoden reppuretkillä olen onnistunut yhdistämään luontokokemuksen, paikallishistoriaan tutustumisen sekä hyvän ruoan ja juoman. Näiltä reppuretkiltä on reissumies palannut mieli ja kroppa ravittuna.

Teijon kansallispuistossa luonnonrauha kohtaa historiallisten ruukkikylien nykyelämän ja käsityöläisperinteet. Ruukkikylistä pääsee kansallispuiston vaihtelevaan meri-, järvi- ja suomaisemaan patikoimaan, melomaan ja kalastamaan.

Teijon kansallispuistossa tutkittavaa ja koettavaa riittää useammaksi päiväksi. Tällä kertaa valitsemme Mathildedalin ruukkikylän viereisen Matildanjärven kierroksen. Järveä kiertää vajaan kuuden kilometrin pituinen reitti. Myös kansallispuiston luontokeskus sijaitsee järven rannalla.

Järven etelärannan luminen metsä ja jäiset polut saavat retken tuntumaan melkein epäsesonkireissulta. Pakkasyön jäljiltä hangen pinta kantaa jonkun aikaa, kunnes lämpö muuttaa sen soseeksi. Edellispäivinä sulanut vesi on yön aikana jäätynyt ja kiillottanut polut paikoin luistinradoiksi. Tukea on otettava rappusten kaiteista ja ajoittain roikuttava puun rungoissa ja oksissa.

Kierrämme järveä vastapäivään ja kaakkoiskulman jälkeen kulkeminen alkaa helpottaa. Reitillä on hyväkuntoiset pitkospuut ja purojen ylitse on rakennettu vakaat kävelysillat. Alueelle on useita tulipaikkoja ja laavuja käymälöineen. Myös varauskotia ja vuokrakämppiä löytyy kansallispuistosta. Tutustu niihin ja muihin palveluihin kansallispuiston verkkosivulla.

Pohjoisrannan puolella saamme jo lupauksen keväästä. Metsä on vapaa lumesta ja purojen suut ovat jo sulia. Kuinka mukavalta tuntuukaan pitkästä aikaa jalan alla joustava metsämaa, kariketta ja neulasia.

Ikivihreät varvut ja sammalet näyttävät mallia muille kevääseen herääville kasveille. Muurahaispesiä matkalla tulee vastaan useita, mutta niiden yhdyskunnat ovat vielä havahtumatta talven jäljiltä.

Matildanjärven jäältä nousee lentoon muutama laulujoutsen. Kovintä ääntä taitavat silti pitää etelänmatkoiltaan palanneet lokit. Myös pieni hanhiparvi kaakattaa menemään kohti pohjoista. Muutoin luonto on vielä varsin hiljainen. Nautimme retkieväät Vicksbäckinlahden laavulla kunnes jatkamme matkaa kohti järven länsipäätä.

Pohjoisrannalla puolen päivän aurinko lämmittää jo niin, että kävellessä alkaa tulla pieni hiki. Auringon valosta ja lämmöstä nautiskelevat myös muutamat järven jäällä jakkaroillaan istuskelevat pilkkijät. Lähipäivien lämpö tullee paketoimaan pilkkikauden melko pian.

Matildanjärven kierrokseen menee kolmisen tuntia. Luontoretken päädyttyä siirrymme tutustumaan Mathildedalin ruukkiin, joka on yksi Halikonlahden rannalla sijaitsevasta kolmesta vanhasta rautaruukista. Muut kaksi ovat Teijo ja Kirjakkala. Ruukit muodostavat yhtenäisen kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, joka kuvaa suomalaisen raudanvalmistuksen eri vaiheita.

Mathildedalin ruukkikylä on erittäin eläväinen. Siellä sijaitsee muun muassa vierasvenesatama, ravintola, kyläpubi, kesäravintola, kyläpanimo, kyläleipomo, kahvila, antiikkiliike, kehräämön puoti, hoitola ja hotelli. Lisäksi Mathildedalin ja Teijon kylien välimaastossa sijaitsevat laskettelu- ja rinneautoilukeskus sekä golfkenttä.

Lounaalle menemme ravintola Ruukin Krouviin joka sijaitsee vanhassa ruukkimakasiinissa. Ravintola on aivan vierasvenesataman vieressä ja kesäaikana taatusti veneilijöiden suosiossa.

Alkupalaksi tilaan siikaceviceä joka sisältää sitrusmarinoitua siikaa, saaristolaisleipää ja mäti-smetanamoussea. Pääruoaksi valitsen paikallisen tuottajan kalkkunanmaksaa, punaviinikastiketta, valkosipuliperunaa ja uunijuureksia sekä puolukkasurvosta. Kyytipojaksi otan paikallisen kyläpanimon IPA-oluen. Ateriassa ei ole moittimista ja samettinen kalkkunanmaksa suorastaan sulaa suussa.

Ennen kotimatkaa koukkaamme vielä kyläpanimon ja kyläleipomon puodin kautta. Mathildedalin Kyläpanimo on kyläläisten perustama pienpanimo. Se on kunnianosoitus Teijon alueen ruukkikylien pitkälle ja komealle historialle sekä tämän päivän modernille ja vireälle kyläyhteisölle. Panimon verkkosivuilla todetaankin, että ”Vaikka olemme pieni kylä, olemme tottuneet tekemään yhdessä isoja asioita. Samalla asenteella ja kunnianhimolla teemme myös omaa olutta”.

Kyläpuodista voit ostaa mukaan oluita sekä aitoa juureen leivottua maalaisleipää ja pullaa. Kesäisin tarjolla on oman kylän hunajaa ja valikoituja lähituotteita. Kyläpuodin mukavat rouvat osaavat asiansa, ja poistun mukanani laatikollinen teijolaista käsityöolutta. Mukaan pakataan myös leipomon tuotteita. Mitä sitä kulkija muuta kaipaakaan, kuin maukasta olutta ja tuoretta leipää.

Kyläpuodista siirrymme pihan poikki Kyläravintola Terhoon. Aikaisemmin rakennuksessa toiminut osuusliike Terho on perustettu vuonna 1929. Perinteitä siis riittää. Nykyään samoissa tiloissa toimii myös pienpaahtimo, minkä juuri paahtamia kahvipapuja hankin tuliaiseksi kaverilleni.

Terho on viihtyisä sekoitus kahvilaa ja baaria. Persoonallinen kalustus ja sympaattinen esiintymislava houkuttelevat jäämään pidemmäksikin aikaa, sillä illaksi on luvassa livemeininkiä. Voisin kuvitella, että Jonna Tervomaa Duo kerää kyläläiset lähempää ja kauempaa nauttimaan musiikista, seurasta ja oman kylän panimon juomista.

Tällä kertaa skippaamme iltatilaisuuden. Ensivierailu Teijoon on ollut sen verran positiivinen kokemus, että tänne on palattava toiste. Vehreä kesä esittelee varmastikin niin kansallispuiston luonnon kuin ruukkimaisemankin aivan erilaisessa valossa.