Jäniskosken riippusilta kutsuu ympäri vuoden
Aurinkoinen kevätpäivä aukeaa Inarissa. Luminen luonto houkuttelee huomaansa, mutta minulla ei ole lumikenkiä, suksia eikä kyllä kelkkaakaan. Silti mieli tekisi nautiskelemaan lumisista maisemista ja ehkäpä jopa istuskelemaan tulille.
Päätän käydä tarkistamassa, millainen Juutuan polun kunto on. Nelostien varressa, hieman saamelaismuseo Siidan pohjoispuolella on iso hirsinen opastustaulu, minkä luota polku alkaa. Kuten arvelinkin, on polku-ura tamppautunut kestäväksi, myös jalan käveltäväksi poluksi. Lunta on talven aikana tullut reilusti ja polun sivuun erehtyessä uppoaa jalka nivusiin asti.
Juutuanjoen pohjoispuolella kulkeva polku on osa Juutuanjoen rengasreittiä, jonka pituus on noin kuusi kilometriä. Hyvin merkitty reitti kulkee mäntymetsän halki. Aurinko ja puut luovat aaltoilevalle hangelle salaperäisiä kuvioita. Lumihanki on puhtaan koskemattoman valkoinen. Siinä ei vielä näy tuulen karistamia puiden neulasia, oksia ja muuta kariketta, joka ilmestyy kevään edistyessä.
Polun vieressä hangella on metsäjäniksen jäljet, läskipyörän polulla. Pyöräilijät eivätkä muut luonnossa liikkujat ole vielä päässeet nauttimaan hankikannosta, vaan on ollut pysyttävä esimerkiksi kelkkaurilla. Umpihankifiilistelijät ovat tietty oma porukkansa, joka on tänä talvena päässyt nauttimaan umpisesta sielunsa kyllyydestä.
Juutuanjoki on inarinsaamelaisten kotijoki. Juutua on ollut kohtaamispaikka, ja kun on kohdattu on myös tarinoitu. Metsähallituksen luontopalveluiden sivustolla kerrotaan, että polun opastetauluihin on koottu tarinoita niin Juutuan kulkijoista, tapahtumista kuin kalastuksesta.
Kesäisin Juutuanjoella kullerot kukkivat. Syksyllä rannoilla ja vesillä liikkuvat kalastajat. Ruskan koittaessa koivikoiden ja haavikoiden väritys on yltäkylläinen. Talvella valaistu polku on helppo kulkea ja ihastella pohjoisen luonnon kauneutta.
Joen pohjoispuolen polku yhtyy Jäniskosken laavulla eteläpuolen, ympäri vuoden auki pidettyyn leveään reittiin. Esteetön polku kulkee Kittiläntien varresta Jäniskosken sillalle. Etelärannan polku Jäniskoskelta Saarikoskelle on valaistu ja se pidetään talvisin lumesta avoinna. Reittiä voi kulkea pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa avustettuna ja se soveltuu hyvin myös lapsiperheille.
Juutuan polun rengasreitillä on pari laavua ja jään evästauolle niistä toiselle, Jäniskosken laavulle. Upeasta ilmasta huolimatta reitillä on hiljaista. Liekö syynä samaan aikaan Inarinjärven jäällä järjestettävät Porokuninkuuskisat. Laavulta leijuu savun tuoksu. Osalla suosituimmista tulipaikoista kelopölkyt on korvattu koivuklapeilla, niin täälläkin. Päiväretkellä oleva pariskunta lopettelee makkaran paistoaan ja heitän nakkini ritilälle hiipuvan hiilloksen ylle.
Puolenpäivän aurinko paistaa suoraan laavuun ja lämmittää mukavasti. Tuuli suhisee puiden latvoissa ja edessä oleva, avoin koski kohisee komeasti, vaikka siinä on vielä runsaasti jäätä. Vesimäärä lisääntyy lähiviikkoina ja keväällä täällä käy kova pauhu. Jäniskoskella kalastelevaa saukkoa ei nyt näy, mutta jäljet sulan laidalla paljastavat sen vierailleen hiljattain.
Pakkaan reppuni ja ylitän Jäniskosken riippusillan. Eteläpuolen reitillä vastaan tulee lapsiperhe. Pian saavunkin päällystetyn tien laitaan ja päätän poiketa tarinoistaan sekä historiastaan tunnetun Kultahovin takkabaariin. Alakosken törmällä sijaitseva hotelli on tunnelmallinen paikka, missä saa hyvää ruokaa, juomaa ja palvelua. Tällä kertaa ulko-oven julisteessa tervehtii laulava poromies Eero Magga ja kutsuu iltatansseihin. Porokuninkuusajot on kerännyt Inarijärven jäälle porukkaa eri puolelta Suomea ja Norjaa. Hotellin ravintolassa on luvassa tungosta ja tunnelmaa. Itse suuntaan ihailemaan täysikuuta toisaalle.