Kylmää, mutta kaunista

Monesti retkeily on mukavampaa hyvässä seurassa, niin kuin  mikä tahansa asia. Parhaat retket olenkin tehnyt kaverin kanssa. Varsinkin vastoinkäymiset ovat verraten ”mukavia” kaverin kanssa kohdattuna kuin yksin. Yksinolo kuitenkin silloin tällöin on hyväksi. Yksin oleminen hiljaisella järvenselällä pakkasen paukkuessa on erittäin rauhoittavaa. Jokaisen pitäisi kokea luonnon rauhoittava vaikutus.

Suuntasin iltahiihtelylle Muuratjärvelle auringonlaskua kuvaamaan. Hiihdin ensin tuttuun saareen kahvia keittelemään ja evästelemään. Kahvia keitellessä aurinko ehti jo laskea.

Lähdin vielä kiertämään saaren ympäri auringonlaskun värien toivossa. Saaren ympäri menivät vanhat hiihtojäljet, joita pitkin oli kevyt liikkua. Hiihdin hiekkarannan ohi jossa viime kesänä olimme yötä helteiden aikana. Sama paikka, vain lämpötila oli hieman erilainen. Silti yhtä kaunista. Vaikka lämmöllä muistelenkin kesäöitä tyynellä järvenselällä ei kylmä haittaa. Pidän kylmästä. Kylmää, mutta kaunista pitää ehdottomasti paikkansa.

Ilta oli miltei kääntynyt yön puolelle vieden mukanaan auringonlaskun värit, vain ohut punertava kajo horisontissa oli jäljellä.  Kamera hyytyi kylmyydessä, mutta onneksi sain ennen sitä muutaman hyvän ruudun tallennettua. Talvinen järvimaisema on ehdottomasti mielenmaisemaani.           

Sormet ja varpaat jäässä kuuntelin hiljaisuutta ja nautin auringonlaskun viimeisistä rippeistä. Avaraa järvenselkää tuijotellen mietin olinko ainut ihminen koko järvellä. Siltä se ainakin tuntui.