Mäntyharjun lokakuinen fillarireissu
Artikkeli kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Mäntyharjun kunnan kanssa.
Mäntyharjun kunnan alueelta löytyy monia hyviä pyöräily- ja maastopyöräilyreittejä eri tasoisille pyöräilijöille. Paikalliset matkailukohteet sopivat mainiosti retkipyöräilykohteiksi ja Mäntyharjulta Repoveden kansallispuistoon opastettu reitti esittelee maastopyöräilijälle eteläsavolaista ja kymenlaaksolaista metsä- ja järviluontoa. Suuntaan Mäntyharjusta kohti Repovettä, kunhan saan lounasreppuni pakattua Nuotioniemen laavulla.
Etelä-pohjoissuuntainen ulkoilureitti ei ole vain pyöräilijöitä varten, vaan osittain samaa reittiä käyttävät myös patikoijat. Reitti kansallispuistoon on merkitty Mäntyharju-Repovesi risteysopastein sekä sinisin maalimerkein puihin. Mäntyharjulla erilaisia polkupyöriä vuokraa Fillarivuokraus. Saatavana on e-bikeja, fatbikeja, maastopyöriä, citypyöriä ja lasten pyöriä tarvittavine varusteineen. Yrittäjä kuljettaa pyörät haluttuun lähtöpaikkaan tai tarvittaessa noutaa ne reitin varrelta, esimerkiksi Repoveden kansallispuistosta. Myös korjausapua löytyy Mäntyharjusta.
Reitin lähtöpiste Mäntyharjulla löytyy urheilukentän laidalta. Reittikuvaus lupailee edessä olevan sekä helppoa että vaativaa maastoa ja tämän tulen myöhemmin huomaamaan. Reittiesitteestä saa hyvän yleiskuvan reittivaihtoehdoista ja reitin varrella olevista monipuolisista palveluista.
Mäntyharju-Repovesi -pääreitin varrella on useita tulipaikkoja, laavuja ja kota-rakennuksia, joista kulkija voi valita mieleisensä. Reitin kokonaispituus on reilu 30 kilometriä, joten yöpyminenkin voi tulla kyseeseen. Matkan ollessa vasta alussa skippaan ensimmäisenä vastaan tulevan Uutelan laavun ja suuntaan kohti Sammalisen kotaa. Mäntyharjun kunnan alueella taukopaikkojen huollosta vastaa kunnan liikuntatoimi.
Sammalisen kota sijaitsee aivan hiekkatien vieressä ja siitä on seurannut myös lieveilmiöitä. Jalan ja pyörällä liikkuvien retkeilijöiden taukopaikan olivat keväällä ottaneet autolla liikkuvat ”luontoystävät” käyttöönsä. He ottivat ajoittain kodan pitkäaikaisempaan käyttöönsä ja myös jättivät jälkeensä tyhjiä juomapakkauksia ja muuta roskaa. Myös Repoveden kansallispuistossa lisättiin valvontaa keväällä.
Tämän seurauksena kotaan on jouduttu asentamaan numerolukko, johon koodin saa Mäntyharjun liikuntatoimen palvelunumerosta 044 770 7288. Numero löytyy myös kodan ovesta. Jos aikoo viikonlopuksi Sammalisen kodalle, kannattaa numerokoodi hankkia etukäteen, sillä palvelunumero päivystää vain arkisin kello 7-15 välisenä aikana. Liikuntatoimi tiedottaa ulkoilureitteihin liittyvistä muutoksista myös verkkosivullaan.
Edellinen tapahtumien kulku selvisi, kun saavuin kodalle ja totesin sen olevan lukittu. Palvelunumeroon vastasi Mäntyharjun kunnan liikuntapaikkamestari Mikko Lyytikäinen ja hänen kanssaan rupattelu venähti puolituntiseksi. Mikko kertoi ulkoilureittien huoltoon ja kohteisiin liittyviä ajankohtaisia asioita ja antoi myös vinkkejä kulkemalleni reitille.
Lyytikäisellä joukkoineen on riittänyt keväästä alkaen kiirettä huoltamalla eri puolella kuntaa sijaitsevia reittejä ja taukopaikkoja. Erittäin vilkas retkeilykesä on hänen mukaansa näkynyt myös Mäntyharjulla. Kauden aikana polttopuuta on toimitettu tulipaikoille lähes 300 kuutiota, mikä on melkoinen määrä. Eri puolella maata taukopaikoilla aikaa viettäneenä on todettava, että Mäntyharjulla huoltoon on panostettu kiitettävästi. Polttopuu on kuivaa klapia, roskikset ja huussit siistejä. Toivottavasti me retkeilijät osaamme arvostaa työtä, jota eteemme tehdään.
Sammalisen kodalla on kuivakäymälän lisäksi myös kaivo, jonka vesi on tutkitusti juomakelpoista. Hetken pumppaan pumpunvartta ja kirkas vesi alkaa juosta putken suusta. Täytän juomapullot, lukitsen kodan ja jatkan matkaa. Reitin molemmilla puolilla vuorottelee pieniä lampia ja soistuvia alueita. Etelä-Savon maisemat ovat minulle tuttuja kesäkaudelta, mutta on mukava nähdä, miltä maisema näyttää lokakuussa talven lähetessä. Keltaisen ja vihreän värit heijastuvat kauniisti suolammen pintaan.
Matka jatkuu kohti etelää ja Repoveden kansallispuistoa. Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa metsäautoteitä, metsäpolkuja ja pellon laitaa. Jossakin kohtaa metsäpolulla on todella märkää ja mutaista. On parempi suosiolla taluttaa pyörä kuivemmalle maalle. Lokakuisen iltapäivän aurinko paistaa jo matalalta ja luo kuusimetsässä kulkevalle polulle maagisen valon. Valoa osuu myös sammaliselle kivelle ja värittää sen kirkkaan vihreäksi.
Reitin varrelle osuu myös kulttuurimaisemaa, sillä ajoittain mennään jopa maatalon pihapiirin lävitse ja pellon laitaa. Maakunnan kuulu mehuasema ei vielä ole täydessä valmiudessa, vaan odottelee talvea ja sen tuomia sivakoijia. Taukoa vietän kunnostetulla maitolaiturilla omenia syöden.
Maitolaiturit olivat oman aikansa sosiaalisia keskuksia, joiden kautta liikkui tavara, jos toinenkin, luotiin suhteita ja käytettiinpä niitä leikkimökkinä, sadesuojana, lemmenpesänä ja jopa yöpaikkana. En kuitenkaan aio jäädä siihen yöksi, vaan suuntaan kohti Matkoslampea, josta liikuntapaikkamestari Lyytikäinen minulle vinkkasi.
Jatkan polkemista. Pitkäjärven laavulle menevä pistoreitti jää väliin ja suuntaan Savonradan ylittävälle sillalle. Kesän vilkkaimpina päivinä Mäntyharju-Repovesi -reitillä on taatusti riittänyt niin patikoijia kuin pyöräilijöitäkin. Tällä kertaa saan kuitenkin taivaltaa aivan itsekseni ja nauttia talveen valmistautuvan syysluonnon viimeisistä lämpimistä päivistä. Sesonkien ruuhka-aikoja voi välttää esimerkiksi lähtemällä luontoon arkipäivänä viikonlopun sijaan. Samoin aikaisin keväällä ja myöhään syksyllä on huomattavasti vähemmän porukkaa liikkeellä.
Lähestyn hissukseen Matkoslammen laavua. Hieman jo alkaa puuskuttaa ja päivän pituus tuntua, eikä ihme. Reittikartta ilmoittaa viimeisen pätkän lammelle olevankin niin sanotusti keskivaikeaa reittiä. Mennään mäkeä ylös ja alas, osan ollessa ainakin kaltaiselleni harrastajalle liian jyrkkiä. Välillä tunkkaan pyörää ylämäkeen ja taluttelen alamäkeen.
Matkoslammen taukopaikka tuleekin vastaan hieman yllättäen mäen takaa ja laskettelen pihapiiriin, mistä löytyy laavun ja käymälän lisäksi symppis saunarakennus. Taluttelen pyörän puuta vasten ja kierrän alueen. Ei ketään missään. Saunalta johtaa suolammen rantaan pitkospuut. Lampea ympäröivät sammalet ja heinät ovat saaneet jo syksyn sävyjä; keltaista, ruskeaa, ruostetta ja punaista. Vesi on tummaa.
Pimeää tulee iltaseitsemältä ja siihen on vajaa pari tuntia. Kannan vedet saunaan ja teen tulet kiukaaseen. Saunan lämpiämistä odotellessa kaivan retkikeittimen esille ja teen päivällisen. LC Mäntyharju on lahjoittanut komean laavun retkeilijöiden käyttöön ja sen huollosta vastaa liikuntatoimi. Erikoisen laavusta tekee se, että sen katolla on aurinkopaneelit. Niiden avulla onnistuu esim. puhelimen lataus laavun seinässä olevasta akusta. Laavun kattoon on asennettu muutama led-lamppu, ja on pakko kokeilla, toimivatko ne. Kyllä, lamput syttyvät ja valaisevat laavun.
Hämärtää ja pakenen viilenevää iltaa persoonallisen saunan lämpöön. Kauempaa tummaksi maalattu rakennus muistuttaa melkeinpä Brunbergin suklaasuukkoa. Tai ehkäpä käpyä tai tammenterhoa. Ulkoverhous on tehty päreistä, jotka ovat limittäin kuin käpysuomut. Yhtä kaikki, sisällä tilaa on noin neljälle hengelle. Kiuas on kivitorni, jonka päällä on kuumavesisäiliö. En tiedä, johtuuko kaarevasta katosta, mutta löyly löytää kohteensa ja hiki virtaa.
Löylyn jälkeen siirryn jäähdyttelemään lammen rannassa olevalle laiturille. Tuuli on tyyntynyt täysin eikä lammen tummaa pintaa riko mikään. Vain kaukainen mustarastaan ääni kuuluu jostakin. Hetken ihmettelen syysillan menoa ja siirryn takaisin lauteille. Muutaman kierroksen jälkeen on aika pukea lämmintä päälle ja nauttia iltapalaa.
Levittelen makuualustan ja -pussin laavuun ja siirrän myös osan varusteista sateensuojaan. Ehdin jo kaivautua makuupussiin, kun leiriin saapuu mies, rinkka ja koira. Kulkija tekee ruokaa tulilla ja vaihdamme kuulumisia. Nuotion hiipuessa mies lähtee saunaan ja minä unten maille.
Aamulla pakkaan tavarani pyörälaukkuihin ja lähtiessä käyn tervehtimässä tarpin alla makaavaa miestä. Jatkan kohti Repoveden kansallispuistoa. Mouhun risteyksessä teen päätöksen enkä jatka vajaan kymmenen kilometrin päässä olevaan kansallispuistoon, vaan käännyn takaisin kohti Mäntyharjua.
Sähköavusteisen pyörän akussa on sen verran virta vähissä, etten todennäköisesti pääse sillä kansallispuiston kautta Kouvolaan. Parempi siis suunnata M15-pyöräreitille. Mouhun taistelujen muistomerkin jälkeen alkaa mahtava alamäki, mitä on mukava lasketella kohti Sarkavettä.
Tummat pilvet saavat minut kiinni ja niskaan räpsähtää kunnon sadekuuro. Jään pitämään sadetta Sarkaveden rannalla sijaitsevaan Linkkumyllyyn. Ympäri vuoden majoitusta tarjoavassa yrityksessä voi kesäaikaan valita yösijan esimerkiksi jurtassa tai puussa roikkuvassa Tentsile-teltassa. Kesäkaudella Linkkumyllyssä on myös kahvila ja taidenäyttely. Liekö vanhan myllyn vesialtaan veneessä istuva ukko sen peruja vaiko vain syystulvan yllättämä savolaiskalastaja…
Sade yltyy jatkuvaksi matkan edetessä ja saavun Mäntyharjuun litimärkänä ja hieman kylmissäni. Onneksi paikallisen pitserian neonvalot vilkkuvat kutsuen ja saan itselleni lämpimän aterian ennen junaan nousemista. Matkaa tämänkertaiselle puolentoista päivän retkelle kertyi yhteensä lähes 70 kilometriä. Ajokausi jatkuu mahdollisesti ympäri vuoden, mikäli lumitilanne on yhtä onneton kuin viime talvena. Tänne on palattava uudestaan viimeistään ensi keväänä – jalan tai pyörällä.