Hellevaellus Lemmenjoella

Lemmenjoki on pinta-alaltaan suurin kansallispuistomme. Euroopan suurimmaksi tiettömäksi alueeksikin mainittu luonnonsuojelualue soveltuu erityisesti useamman päivän erämaavaelluksille, mutta myös päiväretkien kohteeksi. Tällä kertaa vietimme helteisen viikon O Lemmenjoen maisemissa. 

Lemmenjoen kansallispuiston suosituin lähtöpaikka on Njurkulahden kylä ja sieltä retkeiljä pääsee suoraan merkityille reiteille. Varteenotettava vaihtoehto on myös venekyyti kansallispuiston sydämeen ja osa retkeilijöistä varaakin kuljetuksen jompaan kumpaan suuntaan. Lemmenjoen kansallispuiston esite-kartan löydät täältä.

Keskikesällä vuorovene liikennöi kahdesti päivässä, kello 10 ja 17. Alku- ja loppukesästä ajetaan vain iltavuoro. Reilun kahdenkymmenen kilometrin venematka Njurkulahdesta Kultahaminaan kestää noin puolitoista tuntia. Kultahaminasta paluukyyti lähtee kello 18.40 ja se on takaisin Njurkulahdessa iltakahdeksan maissa. Ryhmien kannattaa varata ennakkoon oma kuljetus.

Nousemme iltaveneeseen Njurkulahdessa ja suuntana on Härkäkoski. Siellä tarkoitus on yöpyä vuokratuvan vieressä olevalla telttailupaikalla. Härkäkosken tupa on yksi kolmesta vuokratuvasta, joiden yhteydessä on myös sauna. Lemmenjoen kansallispuistossa on kymmenkunta autiotupaa.

Heti Njurkulahdesta lähdön jälkeen joki levenee Sotkajärveksi. Sen rantatöyräällä on jo toistasataa vuotta sijainnut Kaapin Jounin alias Jouni Aikion (1875-1956) vaatimaton talo.

Hänen asuinkenttänsä on nykyään suojeltu ja arvokas kulttuurihistoriallinen kohde. Rakennuskokonaisuus kertoo monimuotoisesta saamelaisesta elämäntavasta, vaiheesta jossa alettiin siirtyä liikkuvasta paimentolaisuudesta kiinteään asumiseen.

Kaapin Jounin kentältä on aikoinaan seurattu Lemmenjoen kultaryntäystä ja tarvittaessa majoitettu sekä ruokittu kultamaille menevät tai sieltä palaavat palstanvaltaajat. Museoitu tila kuuluu nykyään Lemmenjoen kansallispuistoon ja siihen pääsee tutustumaan paikallisten matkailuyrittäjien kautta.

Alkukesän sateiden ansiosta Lemmenjoen vedenpinta on korkealla, eikä matkustajien tarvitse nousta tällä kertaa jokinivoissa pois kyydistä. Matalan veden aikaan kävellen tehtäviä lyhyitä siirtymiä on muutama. Venematka etenee vauhdilla aurinkoisessa kesäillassa ja noin puolen tunnin kuluttua olemme jo Härkäkoskella. Siellä on myös toinen Lemmenjoen ylittävistä venelosseista. Toinen sijaitsee Searitnivalla. 

Majoitteiden pystytyksen jälkeen on aika illalliselle. Pakastetut lihapullat ovat matkan aikana sulaneet sopivasti ja ne paistetaan pannulla perunamuusin kylkeen. Lapin yöttömässä yössä riittää valoa ja lähdemme tutkimaan lähimaastoa. Lähiharjun kelovanhus on sopivasti rötkähtänyt harjanteen poikki ja siinä saa mukavasti keinuttua kaverin kanssa. 

Lähistöllä on myös useita peuranpyyntikuoppia. Niihin on saatu pyydystettyä villejä tunturipeuroja ajamalla ja ohjausaidoilla. Kuopat näyttävät nykyään varsin loivilta ja matalilta, mutta ne ovat vuosisatoja sitten olleet syvempiä ja jyrkkäreunaisia. 

Muinaiset peuranpyyntikuopat ovat edelleen noin puolentoista metrin syvyisiä.

Toisen vaelluspäivän aamuna suuntaamme Ravadaskönkäälle, joka on yksi kansallispuiston kuuluisimpia nähtävyyksiä. Lemmenjoen suurin sivujoki on Ravadasjoki, jonka rauhallinen uoma muuttuu kymmenmetriseksi jyrkäksi putoukseksi laskiessaan Lemmenjokeen. Retkeilijän on huomioitava, että Ravadasköngäs kuuluu kansallispuiston rajoitusosaan ja liikkuminen on sallittu vain merkityillä poluilla. 

Ravadasjärven autiotuvalla tapaamme ulkomailta saapuneita melojia sekä vuorovenettä odottavia retkeilijöitä. Hieman kauempana penkillä istuu retkeilijä, joka kertoo edellisen kerran käyneensä Lemmenjoella 1986. Johan sitä olikin aika jo tulla uudestaan.

Iltapäivän puolella tuvalle saapuu vaellusporukkamme toinen osa, karkkilalaisia partiolaisia. Raudanreippaan ja Auran Eräkurkien kesävaellus on osa partion eräopaskoulutusta. Itse olen tällä kertaa mukana ryhmäläisenä ja saan nauttia hyvin valmistellusta ja ohjatusta vaelluksesta. Harvinaista herkkua.

Toinen yö vietetään Ravadasniemen telttailualueella, mistä löytyy useita mainioita leiripaikkoja. Illalliseksi Pasta Carbonaaraa ja jälkiruoaksi iltanuotiolla taidokkaita voimisteluesityksiä ja noitatarinoita. Laavu kutsuu jo iltakymmeneltä. Päivälämpötila on kivunnut kahteenkymmeneenviiteen asteeseen ja myös yöt ovat lämpimiä. Ohut kesäpussi riittää mainiosti. 

Vaeltajien rutiinit löytävät hiljalleen paikkansa ja aamulla pääsemme liikkeelle lähes sovitussa aikataulussa. Herätys kahdeksalta ja karavaani liikkeelle kymmeneltä. Tavoitteena on nousta jokivarresta ylös ja majoittua seuraavana yönä avotunturissa. Osaavien suunnistajien viemänä matka etenee kohti määränpäätä. Muita vaeltajia ei maastossa näy, mutta riekko ja koppelo näyttäytyvät meille.

Iltapäivän puolella saavumme karttaan merkitylle tunturilammelle. Se sijaitsee kahden kivisen tunturihuipun välissä ja syrjävyöhykkeellä. Siellä tulenteko ja leiriytyminen on sallittua myös muualla kuin rakennetuilla tulipaikoilla.

Kansallispuiston säännöt leiriytymisestä ja tulenteosta:

Lemmenjoen kansallispuistossa lyhytkestoinen leiriytyminen on sallittua rajoitusvyöhykettä lukuun ottamatta. Lemmenjokilaaksossa välillä Njurgulahti-Kultahamina leiriytyminen on sallittu ainoastaan osoitetuilla taukopaikoilla.

Virkistysvyöhykkeellä tulenteko on sallittua vain tulentekoon osoitetuilla paikoilla. Syrjävyöhykkeellä tulenteko on sallittua myös muualla kuin rakennetuilla tulipaikoilla, ei kuitenkaan alle puolen kilometrin etäisyydellä rakennetusta tulipaikasta. Tulentekoon voi käyttää kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita.

Pyörähdän hieman kauempana lammesta, ja huomaan poron raadon. Se lienee kuollut loppukeväästä tai aivan alkukesästä. Nahkaa ja karvoja on runsaasti jäljellä, luutkin vielä paikoillaan. Kuolleen poron vieressä on läjät ulostetta. Poro on todennäköisesti tullut pedon surmaamaksi. 

Maastosta löydetystä kuolleesta porosta tulee ilmoittaa paliskunnan poroisännälle ja raato tulee merkitä esimerkiksi muovipussilla. Näin poronhoitajat löytävät sen helpommin. Paliskuntien yhteystiedot ja tarkempia ohjeita löydät täältä. Lemmenjoen kansallispuistossa olemme Sallivaaran paliskunnan laidunmailla.

Laavulle löytyy lopulta paikka tunturin harjanteen takaa. Se suojaa hieman tuulelta, joka puhaltaa varsin voimakkaasti muutoin lämpimässä kesäillassa. Tälle illalle sovittua Gourmet-illallista kokoonnumme valmistamaan porukalla. Alkupaloiksi maistelemme ruisnappeja lohitahnalla, tuoreella punasipulisilpulla ja inkiväärirouheella. Pääruoaksi poronkäristystä ja jälkiruoaksi omenakanelikiisseliä keksi- ja suklaamuruilla höystettynä.

Uni maistui, vaikka tuuli paukuttelikin laavun seiniä pitkin yötä. Aamutoimien jälkeen jatkoimme hetken matkaa tunturin rinnettä pitkin, ennen kuin laskeuduimme takaisin Kultareitin varteen. Kullankaivuu on olennainen osa Lemmenjoen kansallispuiston historiaa ja nykyisyyttä. Siihen pääsee tutustumaan keskeisten kulta-alueiden läpi kulkevalla reitillä.

Koneellinen kullankaivuu päättyi 2020, mutta Kultareitin varteen on jätetty muutama kone kertomaan konekaivuun vuosikymmenistä.

Lyhyt päivätaival päättyy Mattit Ravadaksen autiotuvalle ja telttailualueelle. Siellä on hyvin aikaa leirirutiineille ja kädentaidoille. Illan aikana valmistetaan poronsarven palasista pieni muistoesine, jonka osa kiinnittää huiviin, joku rinkkaansa. Siellä se muistuttaa kantajaansa helteisestä vaelluksesta Lemmenjoen kultamaisemiin. 

Aamulla nousemme Kultareittiä seuraten Jäkälä-Äytsiin. Sieltä suuntana on Jäkäläpään laakea huippu. Siellä sijaitsee toinen Lemmenjoen kansallispuiston lentokentistä - ja kirjastoista. Karhu-Korhosen kirjasto jököttää tunturin laella kuin lennonjohtotorni. Kirjasto on pistäytymisen arvoinen kohde keskellä erämaata. Pidämme reilun mittaisen tauon, käymme kirjastossa ja nautimme sen päädyn suojassa lounaan.

Vaelluksen kulttuurikohde jää taakse ja lähdemme kipuamaan kohti Pellisenlakea ja sieltä edelleen Miessijoella sijaitsevaa Pihlajamäen kämppää. Kultareitin varrella olevaan pihapiiriin saapuminen on kuin astuisi kullankaivuun historian ulkomuseoon.

Kullankaivaja Heikki Pihlajamäki saapui Lemmenjoelle jo 1950-luvun alussa ja siirtyi pysyvästi Miessille 1960-luvun lopulla. Miessin kuvernööriksikin tituleerattu Pihlajamäki asui turvekammissaan ympärivuotisesti.

Kammin pihalla kahvitaukoaan pitävät kullankaivajat Pekka Itkonen ja Kai Rantanen, joka Mulliksenakin tunnetaan. Ensin mainitulla on kullankaivuuta takanaan puoli vuosisataa, jälkimmäiselläkin jo lähemmäs neljäkymmentä vuotta. Täytämme vesipullot ja kuuntelemme Itkosen ja Rantasen tarinointia Lemmenjoen kullankaivuun tapahtumarikkaasta menneisyydestä ja nykyisyydestä. 

Vaeltajat saivat tuhdin tietopaketin Lemmenjoen kullankaivuun historiasta ja nykyisyydestä. Kuva Erja-Sisko Valkama

Kiitämme kullankaivajia hetkestä, jonka saimme jakaa yhdellä Lemmenjoen kultamaiden keskeisimmistä paikoista. Nostamme rinkat selkään ja jatkamme reittiä kohti Kultalaa. On hyvä huomioida, että Kultareitillä retkeilijöiden tulee pysyä merkityllä reitillä, sillä kullankaivajien pihapiirit ovat yksityisalueita, joita tulee kunnioittaa. 

Ilman lupaa ei tule myöskään mennä kaivauksille, sillä siellä liikkuminen on erittäin riskialtista. Konekaivuu päättyi Lemmenjoen kansallispuistossa kesällä 2020. Jäljelle jäi kaivuualueiden maisemointi ja lapiolla kultaa etsivät kaivajat. Kultareitin varrelle on jätetty jonkin verran rakenteita ja koneita kertomaan konekaivuun vuosista.

Vaeltajia Pellisen laella. Taustalla Lemmenjoen kansallispuiston korkein tunturi, Morgam-Viipus (601 m).

Pihlajamäeltä lähdettäessä nousua riittää Pellisenlaelle asti. Hellelukemissa keikkuva lämpötila saa vaeltajat hikoamaan ja puuskuttamaan. Päivän suunnistajat muistuttavat tasaisin väliajoin hörppäämään juomapullosta. Nestettä kuluu. Lopulta seuraa armahtava laskuosuus seuraavaan yöpaikkaan, Morgamojan Kultalaan.

Morgamojan Kultala eli Pellisen kämppä oli aikoinaan Lemmenjoen kultatoiminnan keskuspaikkoja. Nykyinen autio- ja vuokratupa ei ole alkuperäinen, vaan se on rakennettu 1970-luvulla. Vuokratuvan sauna sijaitsee puron varressa samalla paikalla, missä kullankaivajatkin aikoinaan saunoivat. 

Nyt Kultala muuttuu Morgamojan nuorisotaloksi, kun nuoret vaeltajat ottavat autiotuvan haltuunsa. Korttipelistä aiheutuva huuto ja metakka ei juurikaan hävinne 70 vuoden takaiselle menolle. Kultahippujen sijaan Hirnyrkin voittajalle sataa mainetta ja kunniaa. Lopulta tupa hiljenee ja kesäyön rauha laskeutuu kultamaille.

Seuraava aamu aukeaa epävakaisena. Kun saamme rinkat selkään, jyrähtää ukkonen tunturissa. Mönkijällä liikkeellä olevat kullankaivajat kaartavat pihaan sakeaa sadekuuroa pakoon ja siirtyvät saunan kuistille. Osa vaeltajista riisuu rinkkansa ja siirtyy autiotupaan, osa jaa pitämään sadetta Kultalan räystään alle.

Loputa ukkoskuuro väistyy ja matka kohti Kultahaminaa voi alkaa. Matkalla poikkeamme Lemmenjoen kullan ensimmäisellä löytöpaikalla. Lämpötila nousee 27:ään asteeseen. Onneksi kuljemme Hengenahdistuksen mäkeä ala- emmekä ylämäkeen. Kultahaminaan saavumme hyvissä ajoin ja ehdimme valmistaa ruuat ennen vuoroveneen saapumista. 

Njurkulahteen saapumisen jälkeen siirrymme Lomakylä Valkeaporoon Menesjärven rannalle. ​​Vaihdamme kuulumiset Jomppasen Oulan kanssa ja laitamme tulet kiukaan alle. Yöttömän yön aurinko ottaa kimmokkeen peilityynen järven pinnasta ja päättääkin laskun sijaan lähteä uuteen nousuun.

1.8.24 Lisätty tekstiin ote kansallispuiston säännöistä (leiriytyminen ja tulenteko).