Jokiveneellä Luiroa ylös

Naantalilaisnuoria soutelemassa Luirolla kesällä 1965. Kuva Museovirasto Nuoperin valokuvakokoelma.

Kullervo Kemppinen sen tiesi jo 1950-luvulla. Luirojokea pääsee venepelillä kätevästi ylöspäin, kohti nykyisen kansallispuiston suurtuntureita. Silloin maisemissa ei tosin ollut Lokan tekoallasta. Matkustin elokuun lopulla Urho Kekkosen kansallispuiston eteläpuolella sijaitsevaan Lokan kylään ja sain sieltä poromies-matkailuyrittäjä Raimo Mattilalta venekyydin Karapuljuun. 

Hyppään kyytiin Raimon katettuun veneeseen ja lähdemme Lokan satamasta kohti pohjoista. Vesi edessä on laaja kuin pieni meri, mutta silti Raimo seuraa kaikuluotainta silmä tarkkana. Syytä onkin, sillä iso osa tekoaltaan alle jääneistä metsistä jätettiin hakkaamatta ja pystyyn. Veden pinta nousi entisestä noin viisi metriä. Puiden latvat tavoittelevat paikoittain edelleen veden pintaa.

Venematkan aikana on mukava kuunnella Raimon jutustelua alueen historiasta ja luonnosta. Lokkalaisia on aikojen saatossa koeteltu ihan riittävästi. Sota-aikana neuvostodesantit lahtasivat kyläläisiä ja polttivat kylän. Oman jälkensä jättivät maailmansodan aikana saksalaisetkin ja 1960-70-lukujen vaihteessa tulivat suomalaiset. Vesivoimayhtiön herrat hukuttivat tekoaltaaseen Lokan lisäksi pari muutakin kylää.

Toimenpiteitä ja niiden seuraamuksia on vaikea ymmärtää tämän päivän vinkkelistä. Molemmista tragedioista muistuttavat muistolaatat: desanttitihutöistä muistolaatta kivipaadessa ja toinen tekojärveen hukutetun tuulimyllyn kumpareella. Mieletöntä luonnon, kulttuurin ja ihmisten tuhoamista.

Luirojoen nykyuoman lähestyessä vaihdamme kulkupeliksi matalapohjaisen jokiveneen. Tekoaltaalla oli kieltämättä aavemaista seurata kaikuluotaimen kuvaa. Luirojoen vanha uoma näkyy edelleen Tekojärven pohjassa parisen metriä syvänä urana.

Siellä se pohjassa luikertelee yhtä kiemuraisena kuin vanhoissa kartoissa tai jäljelle jäänyt uoma nykyisten aapasoiden ja koivikoiden keskellä.  Hetken leikin ajatuksella tekoaltaan tyhjentämisellä. Sen jälkeen luonto varmaankin hoitaisi omansa ja Luirojokikin palaisi ikiaikaiseen uomaansa. Samaan, mistä Kemppinenkin jo kertoi.

Jokiveneellä Luiroa pitkin lähestyminen avaa Saariselän suurtunturit uudella tavalla. Lokan yli veneillessä Nattaset jäävät vasemmalle ja luikerteleva Luiro paljastaa välillä eteensä Sokostin ja Vongoivan tuntureiden hahmot. Sinne suuntaan minäkin, mutten vielä tällä reissulla.

Aurinkoisen loppukesän päivän veneretken kruunaavat vaihtuvat maisemat ja lintuhavainnot. Sininen taivas ja valkoiset pilvet heijastuvat Luiron pintaan ja suo hehkuu keltaisen eri väreissä. Kesän runsaiden sateiden jäljiltä vettä on kuulemma enemmän kuin kevättulvien aikaan. 

Havislista pitenee Lokalla nähdyn merikotkan lisäksi muutamalla kalasääskellä ja kurjella, pienempiä vesilintuja unohtamatta. Venematkalla saattaa toisinaan nähdä hirviäkin. Tällä kertaa nisäkäslistaan merkitään karhunmetsästäjiä koirineen.

Saavumme Karapuljuun. En ehdi kunnolla rinkkaani nostaa veneestä, kun Raimo on jo raapaissut tulet ja laittanut kahvipannun porisemaan. Juomme kahvit ja paistamme makkarat. Sen jälkeen Raimo lähtee Luiroa myötävirtaan kotia kohden ja minä jään pitkospuiden päähän. Lyhyen taipaleen jälkeen saavun Karapuljun autiotuvalle. Sieltä ei olisi kuin kahdeksan kilometriä Luirojärvelle, mutta jatkan matkaani toisaalle. 

Luirojoki

Sijainti: Pelkosenniemi, Savukoski ja Sodankylä

Pituus: n. 230 km

Luirojoki saa alkunsa Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitsevasta Luirojärvestä.

Erämainen Luirojoki on Suomen kuudenneksi pisin joki. 227 kilometriä pitkä Kemijoen latvahaara virtaa lähes asumattomassa maastossa. Lokan tekoallas jakaa Luiron ylä- ja alaosaan. Joen yläosa alkaa Urho Kekkosen kansallispuiston keskiosissa sijaitsevasta Luirojärvestä, joka kuuluu Sodankylän kuntaan. Ala-Luiro laskee Lokan altaan eteläpuolelle ja kulkee Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien halki. Lopulta Luiro laskee Kitiseen ja edelleen Kemihaaraan. 

Ennen toista maailmansotaa Luttojoen maastoon, nykyisen kansallispuiston pohjoispuolelle oli suunniteltu suurta savottaa. Sieltä oli tarkoitus uittaa tukit Luiroa pitkin Kemijokeen. Luirojokea on viime vuosisadalla perattu useaan otteeseen tukinuiton tarpeisiin. 

Lokan altaan yläpuolinen Luirojoki on tutumpi Saariselän suurtunturien vaeltajille. Ylävirtaan on mahdollisuus meloa. Osa melojista on päässyt Luirojärvelle asti, mutta useimmiten vedenkorkeus Karapuljusta ylöspäin on niin vähäinen, että kanoottia joutuu vetämään virtaa ylös. 

Kansallispuiston yhteistyöyrittäjiltä on mahdollista tilata myös moottorivenekuljetus Luiroa ylävirtaan. Reilun parin tunnin venematkalla pääsee Karapuljun autiotuvan korkeudelle. Karapuljusta voi lähteä muun muassa Hammastunturin suuntaan tai Luirojärvelle, minne on vajaan kymmenen kilometrin taival.

- - -

Artikkeli on julkaistu Vuoden retkikirjassa, jossa esitellään retkikohde vuoden jokaiselle viikolle. Kirja on myynnissä Reppuretken verkkokaupassa.