Juutuanjoelle kokkaamaan
Kuvat Tomi Rantanen
Raotan ikkunakaihtimia ja vilkaisen lämpömittaria. Mittarin neula sojottaa selkeästi parinkympin paremmalla puolella. Ulkona on pakkasta melkein 25 astetta. Melko rapsakka keli, kun tarkoitus on lähteä kuvaamaan nuotiokokkailua risukeittimellä. Juutuanjoen kokkailuretki on Vuoden retkikirjan retki 5/52.
Vaikka edessä oli vain parin kolmen tunnin reissu, pakkaamiseen piti keskittyä. Oman haasteensa ulkokokkailulle tuo kireä pakkanen ja se, että herkästi paleltuvat elintarvikkeet täytyy suojata kylmältä. Jos mukanamme olisi ollut ahkio, elintarvikkeet olisi voinut pakata esimerkiksi perinteiseen styroksiseen kylmälaukkuun. Tuleva kokkauspaikkamme sijaitsee kuitenkin noin 300 metrin päässä tieltä, jyrkän rinteen alhaalla sijaitsevan joen rantapenkereellä, joten valitsin ahkion sijaan riittävän tilavan repun. Jäätymisvaarassa olevalle ainesosallekin löytyi lämmin kuljetuspaikka.
Retkirepuksi valitsen tällä kertaa tutun ja luotettavan Savotan Jääkäri M-repun. Pakkaan hirvipurilaisen valmistamiseen tarvittavat ainekset samaan pussukkaan. Lisäksi reppuun pakataan Savotan Big Bad Stove -risukeitin, paistinpannu, kahvipannu, lasta, termos- ja vesipullo sekä puukko ja kirves tulentekoa varten. Persalusta on varsinkin talvikelillä ehdoton. Jäisellä puupölkyllä istumista en suosittele. Nuotiokokkailussa kannattaa pitää mukana myös nuotiohanskat, sillä joudut käsittelemään kuumia ja nokisia esineitä ja mahdollisesti myös siirtelemään palavia puita.
Kokkauspaikaksi olemme valinneet Inarin Juutunjoen Ylä-Nivan laavun. Se sijaitsee hieman kauempana kuin suositut Jäniskosken ja Ritakosken laavut. Tien varresta laavulle on matkaa reilu 300 metriä. Lumikengistä ja napakasta pakkasesta huolimatta lähes metrisessä hangessa rämpiminen saa hien nousemaan otsalle. Pakkanen on kuurannut metsän kunnolla ja puut näyttävät kuin tomusokerilla päällystetyiltä.
Laavu nököttää valtavien hankien keskellä joen partaalla. Viime päivien, kolmeakymppiä hiponeen pakkasen ansiosta muutamaa päivää aikaisemmin vielä avoinna ollut jokiuoma on saanut ohuen jääpeitteen. Kaamoksen taakseen jättänyt aurinko paistaa vielä melko matalalta ja valaisee vastapäisen lumisen metsän takaa näkyvää vaaran huippua.
Risukeitin syö sulan maan aikaan oikein mielellään maasta kerättävää pientä oksaa ja risua. Tällä kertaa käytän nuotiopaikalta löytyvää puuta, sillä paksu lumihanki ei mahdollista risujen keräämistä. Polttopuuta kannattaa kerralla valmistella riittävästi, ettei kesken kokkauksen tarvitse hötkyillä polttoaineen etsintään tai pilkontaan.
Keitintä säilytetään kätevässä, kestävässä ja litteässä kuljetuspussissa. Sen ansiosta risukeitin ei kuljetuksen aikana nokea repussa olevia muita tavaroita. Laserleikatusta rosteriteräksestä koostuvan keittimen kasaaminen sujuu helposti. Kovalla pakkasella kannattaa kasaus ja purku tehdä hanskat kädessä, ellei halua kokeilla lapsuudesta tuttua yhdistelmää… kosteat sormenpäät, metalli ja pakkanen.
Big Bad Stove on suurempi ja toki myös hieman painavampi kuin pikkuveljensä Grumpy ja Happy Stove. Pari senttiä leveämpään keittimeen saa kerralla enemmän polttoainetta ja sen myötä myös hiillosta. Keitin on siis tehokkaampi.
Risukeittimien käytössä tulee olla erityisen huolellinen, erityisesti lumettomaan aikaan. Keitin tulee asettaa palamattomalle alustalle kuten kiven tai hiekan päälle, ei missään nimessä suoraan herkästi syttyvän materiaalin päälle. Tällä kertaa olen ottanut alustaksi Trangian vanhan kannen, jonka päälle keittimen asettelen. Jäinen puupölkky tulisi muuten todennäköisesti hieman hiiltymään kokkailun aikana.
Olen ottanut muutamia tuohen palasia mukaan ja risukeittimen sytytys onnistuu helposti. Eripaksuiset puupalat ja -tikut palavat kunnon liekillä ja lämmittävät paistinpannua. Kokkailun lomassa on hyvä tarkkailla tulipesässä olevan polttoaineen määrää ja lisätä sitä tarvittaessa, sillä pienikokoinen puuaines palaa nopeasti tuhkaksi. Risukeitin on uusiutuvaa polttoainetta käyttävä ekologinen vaihtoehto. Sen avulla polttopuuta kuluu huomattavasti vähemmän, kuin jos olisin tehnyt normaalit tulet.
Aloitan hirvihampparin valmistamisen kananmunan paistamisella. Olen kotona tehnyt kaikki mahdolliset ennakkovalmistelut, niin ei tarvitse pakkasessa käyttää siihen aikaa. Öljyä ja voita pannulle ja muna paistuu vikkelään. Siirrän sen alumiinifolion sisään, jotta se säilyisi lämpimänä - tai ei ainakaan jäätyisi. Sipulille olisin tehnyt saman, mutta huomaan unohtaneeni sen matkasta.
Hampurilaisen pihvi on taatusti lähiruokaa. Jauheliha on jauhettu hirvestä, joka muutama kuukausi aikaisemmin vielä juoksi inarilaisissa metsissä. Erilaista hirvenlihaa olen saanut hankkittua tutulta metsästäjältä. Koska kyseessä on hampurilaispihvi, en ole lisännyt pihvimassaan kananmunaa tai korppujauhoa.
Pihvi tirisee kuumalla pannulla ja mukaan saadaan tahaton liekityskin, kun kuuma rasva sieppaa pannulle liekin risukeittimestä. Muutaman minuutin jälkeen käännän pihvin ja maustan ruskean rapeaksi paahtuneen pinnan merisuolalla ja mustapippurilla. Paistunut pihvi saa jäädä keskeltä hieman roseen väriseksi ja siirrän sen hetkeksi syrjään.
Hampurilaissämpylät laitan väriä saamaan risukeittimen ritilälle ja aloitan hirvihampparin kasaamisen. Sämpylän pohjalle maukasta majoneesia ja päälle paistettu kananmuna ja jauhelihapihvi. Kuuma pihvi laminoidaan keltaisella cheddar-juustolla, jonka päälle tulee kasa maustekurkun viipaleita. Sämpylän hattu päälle ja haukkaamaan.
Halutessasi voit lisätä hampurilaiseen ketsuppia tai sinappia, mutta minulle hamppari maistui näinkin. Hirvipihvissä on luonnetta, jota majoneesi ja juusto pehmentävät. Sämpyläksi sopii vaikka itse leivottu tai kaupan sämpylä, jossa on purutuntumaa ja makua. Tällä kertaa jouduimme tyytymään pehmeään vehnäsämpylään. Maustekurkku toi mukaan sopivasti makeutta. Entä miten maustekurkku säilyi jäätymättä kuljetuksen ja valmistelun aikana? No, sehän oli muovipussissa ja housun etutaskussa.
Juutuanjoen kokkailuretki tehtiin helmikuussa 2020. Se on Vuoden retkikirjan retki 5/52.
—-
Inarin retkeilyalue
Sijanti Inari
Pinta-ala yli 900 km2
Suomessa on kuusi ulkoilulailla perustettua valtion retkeilyaluetta: Evon, Ison-Syötteen, Kylmäluoman, Napapiirin, Oulujärven ja Ruunaan retkeilyalueet. Inarin retkeilyalue on Metsähallituksen perustamia.
Retkeilyalueet ovat monipuolisia, retkeilyyn ja muuhun luonnon virkistyskäyttöön tarkoitettuja kohteita, joissa on merkittyjä kävely- ja hiihtoreittejä, luontopolkuja, telttailualueita ja laavuja.
Suomen pohjoisin retkeilyalue sijaitsee saamelaisten kotiseutualueella Inarijärven rannalla. Inarin ympärivuotiset retkeilykohteet houkuttelevat päiväretkille tunturiin, kuohuville koskille ja Inarijärven saarille. Alueen luonto lumoaa niin kesällä, syksyllä kuin talven kaamoksessa.
Pinta-alaltaan Inarin retkeilyalue on valtion muihin retkeilyalueisiin verrattuna omaa luokkaansa. Yli 900 neliökilometrin alue levittäytyy eri puolille Inarin kuntaa ja kattaa noin puolet Inarijärvestä. Retkeilyalue sisältää monipuolista Lapin luontoa ja kiinnostavia vierailukohteita, joista suurimman osan tavoittaa ympäri vuoden. Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle retkeilijälle on tarjolla myös saamelaiskulttuuria.
Inarin retkeilyalueen suosituimpia retkikohteita ovat Otsamotunturi, Juutuanjoen Jäniskoski ja Pielpajärven erämaakirkko. Ehdoton vierailukohde on myös uudistettu Saamelaismuseo ja Ylä-Lapin luontokeskus Siida. Kirkonkylän eteläpuolella sijaitsevalta Tuulijärveltä avautuu upea maisema Inarijärvelle.
Juutanjoki on inarinsaamelaisten kotijoki ja tunnettu jalokaloistaan. Vapaana virtaava joki on jo vuosisatoja houkutellut perhokalastajia rannoilleen. Talvella Jäniskosken jäiden reunalla voi nähdä saukon kalastavan ja koskikaran sukeltavan hyönteisiä joen pohjasta. Päinvastoin kuin Ylä-Niva, mihin nuotiokokkausretkemme suuntautui, Jäniskoski pysyy avoimena koko talven. Lisätietoa Inarin retkeiluyalueesta https://www.luontoon.fi/inari.